KKO:2025:51 – Isyys

Lapsen biologisena isänä itseään pitänyt A oli nostanut kanteen avioliittoon perustuvan olettaman perusteella lapsen isäksi merkityn C:n isyyden kumoamiseksi. A ei ollut osallistunut lapsen hoitoon, eikä lapsen ja A:n välille ollut muutoinkaan muodostunut perheyhteyttä. Lapsi oli sijoitettu pian syntymänsä jälkeen lapsen äidin B:n ja C:n suostumuksella toiseen perheeseen adoptiotarkoituksessa.

Kysymys siitä, johtiko isyyslain 42 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisen, A:n ja lapsen välistä perheyhteyttä koskevan kanneoikeuden edellytyksen soveltaminen asiassa perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeiseen ristiriitaan yksityiselämän suojaa koskevan perustuslain 10 §:n kanssa ja oliko kanteen nostamista pidettävä lapsen edun mukaisena.

IsyysL 42 § 2 mom 2 kohta (11/2015)

IsyysL 42 § 2 mom 3 kohta (11/2015)

PL 10 §

PL 106 §

IhmisoikeusSop 8 art

A som ansåg sig vara biologisk far till ett barn hade väckt talan om upphävande av C:s faderskap. C hade antecknats som barnets far till följd av den presumtion som bygger på äktenskapet. A hade inte deltagit i vården av barnet och något familjeförhållande hade inte heller i övrigt uppstått mellan barnet och A. Barnet hade med modern B:s och C:s samtycke strax efter födseln placerats i en annan familj i adoptionssyfte.

Fråga om en tillämpning i målet av villkoret för väckande av talan i 42 § 2 mom. 2 punkten faderskapslagen, enligt vilket det måste finnas ett familjeförhållande mellan A och barnet, uppenbart skulle strida mot skyddet för privatlivet enligt 10 § grundlagen på det sätt som avses i 106 § grundlagen och om det var förenligt med barnets bästa att talan väcks.

FaderskapsL 42 § 2 mom 2 punkten (11/2015)

FaderskapsL 42 § 2 mom 3 punkten (11/2015)

GL 10 §

GL 106 §

Europeiska människorättskonventionen 8 art

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle ja C:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Välitoimet

Korkein oikeus määräsi asianajaja Y:n oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 4 a §:n 1 momentin nojalla lapsen prosessiedunvalvojaksi asiassa.

Asianajaja Y antoi lapsen puolesta Korkeimman oikeuden pyytämän lausuman asiassa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Kirsti Uusitalo, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen ja Pasi Pölönen. Esittelijä Paula Jutila.

Asian riidaton tausta

B ja C solmivat avioliiton elokuussa 2022. B synnytti kaksi päivää avioliiton solmimisen jälkeen lapsen D:n, joka sijoitettiin välittömästi B:n ja C:n suostumuksella adoptiotarkoituksessa sijaisperheeseen. Lapsen adoptiota koskeva asia tuli vireille Keski-Suomen käräjäoikeudessa joulukuussa 2022.

Kanne Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa

A vaati lokakuussa 2022 vireille tulleessa kanteessaan, että hänen isyytensä lapseen selvitetään ja hänet vahvistetaan lapsen isäksi. Kun kävi ilmi, että C on väestötietojärjestelmän mukaan lapsen isä, A täydensi joulukuussa 2022 kannetta vaatimalla, että C:n isyys kumotaan ja lapselle määrätään oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 4 a §:n nojalla edunvalvoja oikeudenkäyntiä varten.

Käräjäoikeuden päätös 6.3.2023 nro 1008 9568

$112

Asian on ratkaissut käräjätuomari Taija Randen.

Vaasan hovioikeuden päätös 15.12.2023 nro 418

Hovioikeus totesi A:n muutoksenhaun johdosta, että A:n kanneoikeuden edellytyksenä oli, että kaikki isyyslain 42 §:n 2 momentissa (11/2015) säädetyt edellytykset täyttyvät yhtäaikaisesti. Tässä tapauksessa näin ei ollut.

Hovioikeus totesi A:n kuitenkin vedonneen valituksessaan myös siihen, että B:n ja C:n kaksi päivää ennen lapsen syntymää solmima avioliitto oli keinotekoinen järjestely, jolla häneltä oli haluttu estää mahdollisuus isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen. B:n ja C:n perhe-elämää ja C:n sosiaalista isyyttä ei ollut tässä tapauksessa tarpeen suojata, kun lapsi oli annettu adoptoitavaksi. A:n perusteltu väite biologisesta isyydestään edellytti isyyden selvittämistä ennen adoption vahvistamista. Asiassa oli hovioikeuden arvion mukaan näin ollen ratkaistava, johtiko isyyslain 42 §:n 2 momentin (11/2015) soveltaminen käsiteltävänä olevassa asiassa ilmeiseen ristiriitaan Suomen perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän suojan kanssa, jolloin tuomioistuimen oli perustuslain 106 §:n mukaisesti annettava etusija perustuslain säännökselle.

Hovioikeus totesi, että oikeusgeneettistä isyystutkimusta ei ollut tehty, mutta A oli esittänyt biologisen isyytensä tueksi kirjallista selvitystä, jonka aitoutta B ei ollut kiistänyt. Esitetyn selvityksen perusteella oli mahdollista ja jopa todennäköistä, että A oli lapsen biologinen isä. B oli vain kuusi päivää ennen lapsen syntymää viestittänyt A:lle hyväksyvänsä sen, että tästä tulee lapsen lähihuoltaja. B:n ja C:n neljä päivää mainitun viestittelyn jälkeen solmima avioliitto oli vienyt A:lta mahdollisuuden lapsen tunnustamiseen ja perhe-elämään tämän kanssa. A:lla ei ollut syntyneeseen lapseen oikeudellista eikä tosiasiallista suhdetta. Toisaalta myöskään C:llä ei ollut lapseen sen kaltaista tosiasiallista suhdetta, että hänen perhe-elämäänsä olisi tarpeen suojata isyyden kumoamiskannetta vastaan.

Hovioikeus totesi, että A:n suhde lapseen kuului hänen yksityiselämänsä suojan piiriin, johon myös hänen suunnittelemansa perhe-elämän lapsen kanssa voitiin katsoa kuuluvan. A oli kuitenkin osoittanut kiinnostusta lapseen vasta lähellä tämän syntymää, joten hänen sitoutumistaan lapseen ja perhe-elämään tämän kanssa ei voitu pitää pitkäaikaisena eikä kovin vahvana. Hänen mahdollisuutensa perhe-elämään lapsen kanssa oli kuitenkin viime kädessä estynyt hänestä riippumattomista syistä, eikä hänen suostumustaan adoptioon ollut selvitetty.

Hovioikeus päätyi edellä mainittuja seikkoja punnittuaan siihen, että isyyslain 42 §:n 2 momentin (11/2015) soveltaminen johti käsiteltävänä olevassa asiassa perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeiseen ristiriitaan yksityiselämän suojaa koskevan perustuslain 10 §:n kanssa ja se oli siksi jätettävä soveltamatta.

Hovioikeus piti A:n oikeutta kanteen nostamiseen myös lapsen edun mukaisena. Kysymys lapsen biologisesta isästä oli syytä tutkia ja ratkaista ennen kuin lapsen mahdollisesta adoptiosta päätettiin.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden oli tässä yhteydessä harkittava, oliko lapselle tarpeen määrätä edunvalvoja käyttämään hänen puhevaltaansa asiassa B:n ja C:n ollessa esteellisyyden vuoksi estyneitä sitä käyttämästä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Loukusa, Timo Saranpää (eri mieltä) ja Samuli Nyblom. Esittelijä Juho Rankinen (mietintö).

Esittelijä Rankinen katsoi mietinnössään, että valitus tuli hylätä ja A:n kanne jättää kanneoikeuden puuttumisen vuoksi tutkimatta. Käsillä olleeseen adoptioprosessiin tai lapsen asemaan muutoinkaan ei mietinnön mukaan liittynyt sillä tavalla poikkeuksellisia seikkoja, jotka olisivat edellyttäneet kanneoikeutta koskevan nimenomaisen ja perusteiltaan tarkasti harkitun säännöksen sanamuodon vastaista ratkaisua.

$113

Johtopäätöksenään eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen katsoi, että isyyslain 42 §:n 2 momenttia ei voitu perustuslain 106 §:n nojalla jättää soveltamatta vaan A:n kanneoikeutta oli arvioitava sen nojalla. Kun säännöksen mukaiset edellytykset jäivät asiassa osin täyttymättä, ei A:n kannetta C:n isyyden kumoamiseksi voitu ottaa tutkittavaksi. Asiassa ei ollut erikseen tarpeen arvioida sitä, oliko kanteen nostaminen myös lapsen edun mukaista. Tämän vuoksi ratkaisusta eri mieltä ollut jäsen hylkäsi A:n valituksen.

Perustelut

1. B ja C ovat solmineet avioliiton elokuussa 2022. B on kaksi päivää avioliiton solmimisen jälkeen synnyttänyt lapsen. Koska lapsi on syntynyt avioliiton aikana, C on isyyslain (11/2015) 2 §:n 1 momentin nojalla lapsen isä. Lapsi on pian syntymänsä jälkeen sijoitettu perheeseen, joka on hakenut käräjäoikeudessa lapsen adoptiota, mihin B ja C ovat antaneet suostumuksensa. Adoptioasian käsittely on jätetty odottamaan tämän asian ratkaisua.

2. A:n kanne, jolla hän on vaatinut C:n isyyden kumoamista, on käräjäoikeudessa jätetty isyyslain 42 §:n 2 momentin nojalla tutkimatta. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja palauttanut asian käräjäoikeuteen A:n kanteen tutkimista varten katsoen, että isyyslain 42 §:n 2 momentti tuli jättää Suomen perustuslain 106 §:n nojalla soveltamatta ja että kanteen nostaminen oli lapsen edun mukaista.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko A:n kanne C:n isyyden kumoamisesta tutkia. Tämän kysymyksen ratkaiseminen edellyttää ensin sen arvioimista, mahdollistaako isyyslain 42 §:n 2 momentin säännös A:n kanteen tutkimisen. Mikäli näin ei ole, ratkaistavaksi tulee se, tuleeko isyyslain 42 §:n 2 momentin 2 kohdan mukainen perheyhteyttä koskeva kanneoikeuden edellytys jättää perustuslain 106 §:n nojalla tässä asiassa soveltamatta. Mikäli säännös jätetään soveltamatta, asiassa on vielä arvioitava, onko A:n kanteen tutkittavaksi ottaminen lapsen edun mukaista.

4. Vuoden 2023 alusta voimaan tulleen vanhemmuuslain 74 §:n 3 momentin siirtymäsäännöksen mukaan vanhemmuuslain voimaan tullessa tuomioistuimessa vireillä olleeseen isyyden kumoamista koskevaan kanteeseen sovelletaan kanteen vireillepanohetkellä sovellettaviksi tulleita säännöksiä. A:n kanne on tullut vireille 18.10.2022, ja hän on täydentänyt sitä 5.12.2022. Näin ollen tässä asiassa tulevat sovellettavaksi vuoden 2015 isyyslain (11/2015) säännökset.

5. Isyyslain 2 §:n 1 momentin mukaan aviomies on lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana.

6. Avioliitossa syntyneen lapsen isyys voidaan kumota joko tunnustamisen tai kanteen perusteella. Tunnustaa voidaan isyyslain 15 §:n 2 momentin nojalla lapsi, jonka osalta isyys on todettu 2 §:n nojalla, jos lapsen äiti ja tämän aviomies hyväksyvät tunnustamisen. Kanteen nostamisesta käräjäoikeudessa säädetään isyyslain 7 luvussa.

7. Miehen isyys on isyyslain 7 lukuun sisältyvän 39 §:n mukaan kumottava muun ohessa silloin, jos oikeusgeneettisen isyystutkimuksen avulla tai muutoin on selvitetty, ettei isänä pidetyn miehen ja lapsen välillä ole isyyslain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua geneettistä suhdetta. Isyyslain 3 §:n 2 momentin mukaan isänä pidetään miestä, joka on siittänyt lapsen tai jonka siittiöitä on käytetty äidin hedelmöittämiseen muulla tavalla ja lapsi on tästä syntynyt. Isyyslain 41 §:n 1 momentin mukaan isyyden kumoamista koskevan kanteen saa nostaa lapsi, äiti tai mies, jonka isyys on avioliiton perusteella todettu tai Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä vahvistettu. Säännöksen 2 momentin mukaan kumoamiskanteen saa 42 §:n 2 momentissa mainituissa tapauksissa nostaa myös se, joka katsoo 1 momentissa tarkoitetun miehen asemesta olevansa lapsen isä.

8. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan miehellä, joka katsoo olevansa äidin avioliiton aikana syntyneen lapsen isä, on oikeus nostaa kanne äidin aviomiehen isyyden kumoamiseksi, jos: 1) äiti ja aviomies ovat asuneet erillään lapsen syntymän aikaan; 2) kantaja on asunut yhdessä äidin kanssa lapsen syntymän aikaan ja osallistunut lapsen hoitoon tai jos kantajan ja lapsen välille on muutoin muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde; 3) tuomioistuin arvioi kanteen nostamisen olevan lapsen edun mukainen. Kanneoikeus edellyttää, että kaikki säännöksessä mainitut kolme edellytystä täyttyvät yhtä aikaa (HE 91/2014 vp s. 56).

$119

$11a

$11b

12. Vuoden 2015 isyyslaki on ollut myös perustuslakivaliokunnan arvioitavana, mutta valiokunta ei asiaa koskevassa lausunnossaan ole ottanut kantaa toisen miehen kanneoikeutta koskeviin kysymyksiin (PeVL 46/2014 vp).

13. Suomessa laintasoisena voimassa olevan YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) 3 artiklan mukaan kaikissa tuomioistuinten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan mukaan lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Isyyslain uudistuksen yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena oli lain perustelujen (HE 91/2014 vp s. 17) mukaan edistää lapsen edun toteutumista isyysasioissa, ja uudistuksen lähtökohtana pidettiin edellä mainitun lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 artiklassa vahvistettua periaatetta, jonka mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, syntymästään lähtien oikeus tuntea molemmat vanhempansa riippumatta siitä, millaisiin perheolosuhteisiin hän syntyy.

14. Asiassa on riidatonta, että B ja C ovat lapsen syntymän aikaan 31.8.2022 asuneet erillään. Isyyslain 42 §:n 2 momentin 1 kohdan edellytys äidin ja aviomiehen erillään asumisesta A:n kanneoikeudelle siten täyttyy. Myöskään A ja B eivät ole lapsen syntymän aikaan asuneet yhdessä eikä A ole koskaan tavannut lasta. Tällöin A:n ja lapsen välille ei ole syntynyt sellaista perheyhteyttä, jota isyyslain 42 §:n 2 momentin 2 kohdassa edellytetään. Alempien oikeuksien toteamalla tavalla A:lla ei näin ollen ole isyyslain 42 §:n 2 momentin sanamuodon mukaan oikeutta nostaa kannetta C:n isyyden kumoamiseksi.

5.1 Yksityis- ja perhe-elämän suoja

15. Yksityiselämän suojaa koskevan perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on suojattu. Myös perhe-elämä kuuluu säännöksen tarkoittaman yksityiselämän suojan piiriin (HE 309/1993 vp s. 53). Lapsen oikeus tuntea biologinen alkuperänsä on osa perustuslaissa turvattua yksityiselämän suojaa (ks. esim. PeVL 15/2011 vp s. 4 ja siinä viitatut lausunnot sekä PeVL 46/2014 vp s. 4).

16. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kappaleen mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa muun muassa muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

18. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan sopimusvaltiolla on positiivinen velvollisuus turvata oikeus biologisen syntyperän selvittämiseen yksityiselämän suojan edellyttämällä tavalla. Oikeus oman alkuperänsä tuntemiseen ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan sitä voidaan rajoittaa. Valtiolla on tiettyä harkintavaltaa yksityiselämää koskevaa oikeutta turvatessaan. (Mikulić v. Kroatia 7.2.2002, kohdat 53 ja 57; Jäggi v. Sveitsi 13.7.2006, kohdat 25, 33 ja 37 sekä Odièvre v. Ranska 13.2.2003, kohta 49.)

19. Korkein oikeus on aiemmissa ratkaisuissaan (KKO 2021:88, kohta 10 ja siinä viitatut ratkaisut) todennut, että biologisen alkuperän tunteminen ja sen oikeudellinen vahvistaminen ja julkistaminen ovat nykyisen tietämyksen mukaan henkilön identiteetin tärkeitä osia ja kuuluvat siten perustuslain 10 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan ydinalueeseen. Ajan kuluminen ei merkitse sitä, että lapsen tarve tietää ja tuntea molemmat vanhempansa sekä saada isyys vahvistetuksi poistuisi, vaan se saattaa jopa kasvaa.

20. Ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan arvioinut isyyden selvittämiseen, vahvistamiseen ja kumoamiseen liittyviä oikeudenkäyntejä paitsi lapsen, myös biologisena isänä itseään pitävän miehen kannalta, jolloin kysymys on ollut myös tämän yksityis- ja perhe-elämän suojasta. Arvioinnissa vastakkaisena intressinä on tällöin useimmiten ollut lapsen isäksi rekisteröidyn henkilön oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan.

21. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2015:59 (kohta 27 ja siinä viitatut ratkaisut) todetuin tavoin ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään vakiintuneesti katsonut yhtäältä, että pelkkä biologinen suhde lapsen ja vanhemman välillä ilman oikeudellista tai tosiasiallista suhdetta ei kuulu sopimuksen 8 artiklassa tarkoitetun perhe-elämän suojan piiriin. Toisaalta on kuitenkin todettu, että lapsen biologisena isänä itseään pitävän miehen ja lapsen suhde kuuluu joka tapauksessa mainitun 8 artiklan tarkoittaman yksityiselämän suojan piiriin.

$120

$121

24. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2021:41 (kohdat 26-27 ja niissä viitatut ratkaisut) todetuin tavoin perhetilanteet ovat moninaisia, jolloin niissä voi syntyä erityyppisiä vastakkainasetteluja ja ajan kuluessa myös intressien painoarvo voi muuttua. Lisäksi jäsenvaltioilla on ihmisoikeustuomioistuimen mukaan harkintavaltaa, kun ne punnitsevat kussakin tapauksessa eri suuntiin puhuvien seikkojen ja intressien keskinäistä suhdetta. Kaikissa tapauksissa kansallisten viranomaisten ja viime kädessä tuomioistuimen on löydettävä sopiva tasapaino erisuuntaisten intressien välille. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan intressipunninnassa lapsen edun arvioinnilla on ratkaisevan tärkeä asema.

25. Väitettyä ihmisoikeusloukkausta arvioidessaan ihmisoikeustuomioistuin on antanut suuren merkityksen sille, onko päätöksentekomenettelyssä pyritty esimerkiksi lapsen ja muiden asiaan osallisten kuulemisella selvittämään tosiseikat sen sijaan, että ratkaisu perustettaisiin sosiaalisten perheiden pysyvyyttä suosiville yleisille perusteille (Fröhlich v. Saksa 26.7.2018, kohta 43). Kansallisen tuomioistuimen tulee punnita tapauskohtaisesti ja huolellisesti kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja, asianosaisten vakiintuneita olosuhteita ja ennen kaikkea lapsen etua ja hänen perhe-elämänsä suojaa.

5.2 Kannerajoituksen arviointi tässä asiassa

26. Korkein oikeus toteaa, että kanneoikeuden olemassaolo edellyttää isyyslain 42 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan isyyden kumoamista vaativan miehen ja lapsen välille syntynyttä perheyhteyttä tai siihen rinnastettavaa suhdetta.

27. A on katsonut, että hänellä ei ole ollut mahdollisuutta muodostaa perheyhteyttä lapsen kanssa, kun lapsi oli heti syntymästään alkaen sijoitettu sijaisperheeseen ja annettu adoptoitavaksi.

28. Lapsen oikeus biologisen alkuperänsä tuntemiseen kuuluu hänen yksityiselämän suojansa ydinalueeseen. Tässä tapauksessa perheyhteyden puuttumisesta ja siitä johtuvasta kanteen tutkimatta jättämisestä seuraa jäljempänä kuvatulla tavalla se, että kysymystä D:n biologisesta alkuperästä ei voida enää myöhemminkään oikeudellisesti tutkia ja vahvistaa. Isyyslain 42 §:n 2 momentin 2 kohdan soveltamisesta seuraa siten, että A ei saa lainkaan kysymystä oikeudellisestä isyydestään tutkittavaksi ja että D:n oikeus biologisen alkuperänsä tuntemiseen ei toteudu. Korkein oikeus katsoo, että säännöksen soveltaminen johtaa siten tässä tapauksessa ristiriitaan A:lle ja D:lle perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän suojan kanssa, kun säännöstä tulkitaan ihmisoikeustuomioistuimen 8 artiklaa koskevan oikeuskäytännön mukaisesti.

6.1 Perus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta

29. Korkein oikeus toteaa, että perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen on ensisijaisesti turvattava tuomioistuimessa perus- ja ihmisoikeusmyönteisellä laintulkinnalla. Perustuslain 22 § velvoittaa tuomioistuimen valitsemaan mahdollisista lain tulkintavaihtoehdoista perus- ja ihmisoikeudet parhaiten turvaavan vaihtoehdon. Tuomioistuimen on pyrittävä ihmisoikeusmyönteiseen ja perustuslainmukaiseen tulkintaan käyttäessään yksittäiseen säännökseen perustuvaa harkintavaltaa ja noudattaessaan ihmisoikeusvelvoitteiden asettamia vaatimuksia. Toisaalta tulkinnassa on kiellettyä ainakin lain sanamuodon vastainen tulkinta, joka muuttaa säännöksen keskeisen sisällön lainsäätäjän ilmaisemasta tarkoituksesta poikkeavaksi. Lain tulkinnan vakiintuneita rajoja ei myöskään tule ylittää tai laajentaa vain, jotta perustuslain 106 §:n soveltamiselta voitaisiin välttyä. (KKO 2022:26, kohta 18 ja siinä viitatut ratkaisut.)

30. Perustuslain 106 §:n mukaan jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle. Etusijan antaminen perustuslain säännökselle tulee perustuslain 106 §:n nojalla harkittavaksi vasta silloin, kun ristiriita ei ole ratkaistavissa perusoikeusmyönteisellä laintulkinnalla.

31. Perustuslain 106 §:n soveltaminen edellyttää, että lain säännöksen soveltamisessa ristiriita perustuslain kanssa on ilmeinen. Perustuslain esitöissä (HE 1/1998 vp s. 162-164 ja PeVM 10/1998 vp s. 30-31) on ilmeisyysvaatimuksen täyttymiselle asetettu korkea kynnys. Lain säännöksen soveltamisen aiheuttaman ristiriidan perustuslain kanssa pitää olla selvä ja riidaton ja siksi helposti havaittavissa eikä esimerkiksi oikeudellisena kysymyksenä tulkinnanvarainen. Tuomioistuimen asiana on viime kädessä antamalla perustuslaille etusija huolehtia siitä, ettei ratkaisun lopputulos ole yksittäisessä soveltamistilanteessa ilmeisesti perustuslain vastainen.

6.2 Korkeimman oikeuden johtopäätös perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan osalta

32. Korkein oikeus toteaa, että isyyslain 42 §:n 2 momentin kanneoikeussäännös on sanamuodoltaan täsmällinen ja lain esitöidenkin valossa yksiselitteinen. Ilmeistä on, että säännöksellä on tarkoitettu määritellä paitsi tiukasti myös tyhjentävästi niistä edellytyksistä, joiden vallitessa avioliitossa syntyneen lapsen biologisena isänä itseään pitävän miehen kanne äidin aviomiehen isyyden kumoamiseksi voidaan tutkia. Tarkoituksena on ollut tarjota suojaa isäksi itseään väittävän miehen ja lapsen välille jo syntyneelle perhe-elämälle mahdollistamalla kanteen ajaminen äidin aviomiehen isyyden kumoamiseksi.

33. Käsillä olevassa tapauksessa lapsi on syntynyt B:n ja C:n avioliiton aikana ja luovutettu suoraan synnytyslaitokselta sijoitettavaksi ja adoptoitavaksi siten, että A ei ole koskaan tavannut lasta. A:n ja lapsen välille ei siten ole syntynyt eikä ole voinutkaan A:sta viime kädessä riippumattomista syistä syntyä minkäänlaista perheyhteyttä. Korkein oikeus katsoo, että isyyslain 42 §:n 2 momentin kanneoikeussäännös ei mahdollista tapauskohtaista harkintaa edes nyt käsillä olevan kaltaisissa poikkeuksellisissa olosuhteissa. Lapsen elämän kannalta merkitykselliseen jo syntyneeseen perheyhteyteen ei säännöstä sovellettaessa voida tulkinnallisesti rinnastaa A:n toivetta ja pyrkimystä perheyhteyden muodostumiseen. Säännös ei siten mahdollista sellaista perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa, joka sallisi A:n kanteen tutkimisen.

34. Tämän vuoksi asiassa on vielä arvioitava, johtaako isyyslain 42 §:n 2 momentin kanneoikeussäännöksen soveltaminen ratkaistavana olevassa asiassa perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa.

6.3 Ristiriidan ilmeisyyttä koskeva arviointi tässä asiassa

6.3.1 Lähtökohdat

35. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että valtioilla on lapsen biologisen alkuperän selvittämisen suhteen harkintavaltaa, jonka käyttö edellyttää tapauskohtaista arviointia sekä pyrkimystä saavuttaa oikeudenmukainen tasapaino keskenään kilpailevien etujen välillä. Tässä punninnassa lapsen edun arvioinnilla on ratkaisevan tärkeä asema. Selvää on, että lapsen oletetun isän mahdollisuutta saada kanne nostetuksi ei kuitenkaan saa torjua pelkästään sillä perusteella, että lapsella on jo oikeudellinen isä. (Ks. esim. Różański v. Puola 18.5.2006, kohdat 77-78; Kautzor v. Saksa 22.3.2012, kohta 77.)

36. Korkein oikeus toteaa, että lapsen oikeus biologisen alkuperänsä tuntemiseen kuuluu edellä todetulla tavalla hänen yksityisyyden suojansa ydinalueeseen. Lapsen edun mukaisena on edellä kuvatussa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä pidetty sen varmistamista, että hänellä on mahdollisuus selvittää biologinen alkuperänsä.

37. Perustuslakivaliokunta on antanut lausunnon isyyslaista (11/2015) sitä säädettäessä (PeVL 46/2014 vp). Perustuslakivaliokunta ei ole lausunnossaan nimenomaisesti arvioinut sitä kysymystä, voiko isyyslain 42 §:n 2 momentin säännöksestä johtuva kanneoikeuden rajoitus joissain tilanteissa johtaa ristiriitaan lapsen tai tämän biologisena isänä itseään pitävän miehen perus- ja ihmisoikeutena turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Isyyslain 42 §:n mukaiseen sääntelyyn on päädytty huolellisen punninnan perusteella ja kompromissina keskenään yhteensovittamattomien eri suuntaan puhuvien intressien välillä. Korkein oikeus toteaa, että näin syntyneen säännöksen sivuuttaminen perustuslain 10 §:n kanssa ilmeisessä ristiriidassa olevana voi tulla kysymykseen vain hyvin poikkeuksellisesti.

38. Sitä, onko tällainen tilanne käsillä, on arvioitava paitsi valittajana olevan A:n, myös lapsen oikeudellisten vanhempien B:n ja C:n sekä ennen kaikkea lapsen yksityiselämän suojan ja lapsen edun kannalta. Jos biologisen isyyden selvittämisen intressi arvioidaan asiassa poikkeuksellisen tärkeäksi, eivätkä kanneoikeuden rajoittamista koskevan sääntelyn taustalla olevat näkökohdat edellytä perheyhteyttä kantajan ja lapsen välillä koskevan isyyslain 42 §:n 2 momentin 2 kohdan soveltamista, perustuslain yksityiselämän suojaa koskevalle säännökselle on tarvittaessa voitava yksittäistapauksessa antaa etusija ja kanneoikeuden rajoittamista koskeva lainkohta on sanotuilta osiltaan jätettävä soveltamatta.

6.3.2 A:n esittämä selvitys

39. A on vedonnut selvityksenä isyysväitteensä tueksi hänen ja B:n sekä B:n ja eräiden muiden henkilöiden välisiin viesteihin, joiden aitoutta asiassa ei ole kiistetty. Viesteistä käy ilmi, että B oli lapsen odotusaikana pitänyt A:ta lapsen isänä. Viesteistä ilmenee, että A:n ja B:n välinen suhde ja yhteydenpito on tuohon aikaan ollut vaikeaa. Hieman ennen lapsen syntymää A:n ja B:n välisissä viesteissä on kuitenkin keskusteltu A:n halukkuudesta ja mahdollisuudesta ryhtyä lapsen lähihuoltajaksi, mitä vaihtoehtoa B ei ole sulkenut pois. Korkeimmalla oikeudella ei ole aihetta arvioida toisin kuin hovioikeus sitä, että A on esitetyn selvityksen valossa osoittanut sitoutumista lapseen ja perhe-elämään tämän kanssa vasta lähellä syntymää eikä hänen sitoutumistaan perhe-elämään lapsen kanssa voida siten pitää kovin pitkäaikaisena tai vahvana. Hänen mahdollisuutensa perhe-elämään lapsen kanssa on hovioikeuden toteamin tavoin kuitenkin viime kädessä estynyt hänestä riippumattomista syistä.

6.3.3 Korkeimman oikeuden arviointi

40. Isyyslain 42 §:n 2 momenttia säädettäessä on lapsen osalta pyritty suojaamaan erityisesti syntynyttä oikeudellista, biologista tai sosiaalista perheyhteyttä ja korostettu sen ohella lapsen edun arvioinnin merkitystä. Erityisen perusteltuna perheyhteyden suojan tarvetta voidaan pitää D:n kaltaisen, aivan pienen lapsen osalta, jolle tieto omasta biologisesta alkuperästä ei ole ajankohtaisesti merkityksellinen. Varhaisia kiintymyssuhteita on yleisesti pidetty vauvan ja pienen lapsen myöhemmän kehittymisen kannalta ratkaisevan tärkeinä. Edellä todetulla tavalla lapsen oikeus alkuperänsä tuntemiseen on kuitenkin hänen yksityiselämän suojansa ydinaluetta ja sen merkitys lapsen elämässä myöhemmin voi olla merkittävästi korostuneempi.

41. Korkein oikeus toteaa, että nyt kysymyksessä olevan isyysasian ratkaisun jälkeen välittömästi jatkuvasta adoptiota koskevasta oikeudenkäynnistä johtuu, että kysymystä lapsen biologisesta isästä on oikeudellisesti mahdollista selvittää vain nyt, ennen adoptiota koskevan asian lopullista ratkaisemista. Isyyttä ei oikeudellisesti voida selvittää eikä vahvistaa enää sen jälkeen, jos adoptio vahvistetaan. Adoption vahvistamisen myötä lapselle vahvistetaan vanhemmat adoptiolain säännösten mukaisesti, eikä edes lapsella itsellään ole myöhemmin mahdollisuutta vaatia biologista isyyttään oikeudellisesti selvitettäväksi ja vahvistettavaksi. Lapsen yksityiselämän piiriin kuuluvan biologisen alkuperän tuntemista koskevan oikeuden toteutumiseksi käsillä oleva hetki A:n ja lapsen välisen biologisen suhteen selvittämiseksi on siten ratkaiseva.

42. Myös A:n yksityiselämän suojaan liittyvät näkökohdat puoltavat sitä, että hän saa kysymyksen isyydestään selvitetyksi. A on esittänyt perustellun väitteen isyydestään ja selvitystä, jonka perusteella myös B on ainakin vielä ennen lapsen syntymää ollut siinä käsityksessä, että A on lapsen biologinen isä. A on myös ennen lapsen syntymää osoittanut kiinnostusta pitää lapsesta huolta ja osallistua tämän elämään. Viime kädessä hänen mahdollisuutensa perheyhteyden muodostamiseen lapsen kanssa ovat kariutuneet siihen, että lapsi on heti syntymästään lukien sijoitettu adoptiotarkoituksessa ja että juuri ennen lapsen syntymää solmittuun avioliittoon perustuvan isyysolettaman vuoksi C on merkitty lapsen isäksi, jolta suostumus sijoittamiseen on saatu. A:n suostumusta adoptioon ei ole selvitetty, eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta tunnustaa isyyttään B:n ja C:n sitä vastustaessa.

43. Korkein oikeus toteaa, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa lapsella ja tämän äidillä B:llä ja oikeudellisella isällä C:llä ei ole sellaista perhe-elämää eikä C:llä sellaista sosiaalista isyyttä, jonka suojaamiseksi kanneoikeuden rajoitus on säädetty ja jonka vuoksi A:n kanneoikeutta olisi käsillä olevassa tilanteessa perusteltua rajoittaa.

44. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että lapselle ja A:lle perustuslain 10 §:ssä turvattu oikeus nauttia yksityiselämän suojaa puoltaa käsillä olevissa poikkeuksellisissa olosuhteissa vahvasti sitä, että A:n isyys selvitetään ja joko vahvistetaan tai poissuljetaan ennen adoptiota koskevan asian ratkaisemista ja lapsen vanhemmuudesta päättämistä. Vireillä olevan adoptio-oikeudenkäynnin takia D:n oikeus tuntea ja saada oikeudellisesti vahvistetuksi biologinen alkuperänsä on mahdollista toteuttaa vain siten, että A:n nyt nostama kanne tutkitaan. Kanneoikeuden myöntäminen A:lle ei loukkaa B:n ja C:n oikeuksia ottaen huomioon, että heillä ei ole lapsen kanssa sellaista perhe-elämää, jota kanneoikeuden rajaamisella on tarkoitettu suojata.

45. Edellä mainituilla perusteilla ja esitettyjä seikkoja kokonaisuutena arvioituaan Korkein oikeus katsoo, että kanneoikeuden epääminen A:lta isyyslain 42 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla olisi perustuslain 106 §:ssä tarkoitetuin tavoin ilmeisessä ristiriidassa A:lle ja D:lle perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Ristiriitaa on pidettävä ilmeisenä erityisesti siitä syystä, että kanteen tutkimatta jättäminen estäisi D:n mahdollisuuden perustuslain 10 §:ssä turvatulla tavalla saada selville ja oikeudellisesti vahvistetuksi se, kuka on hänen biologinen isänsä. Mainitun isyyslain säännöksen 2 kohta tulee siten jättää soveltamatta.

46. Kun perheyhteyden olemassaoloa edellyttävä isyyslain 42 §:n 2 momentin 2 kohta jätetään soveltamatta ja sovelletaan sen asemesta perustuslakia, A:lla on asiassa kanneoikeus edellyttäen, että kanteen nostamista on pidettävä myös isyyslain 42 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetuin tavoin lapsen edun mukaisena.

47. D:n prosessiedunvalvoja on lausumassaan katsonut, että isyyskanteen tutkiminen ei tässä tapauksessa ja asian tässä vaiheessa olisi lapsen edun mukaista. Hän on perustellut tätä sillä, että lapsi on kiintynyt adoptioperheeseensä, jonka luokse hänen olosuhteensa ovat vakiintuneet. Tämän tosiasiallisen perhesuhteen ja siinä muodostuneiden kiintymyssuhteiden katkaisemisella olisi todennäköisesti negatiivinen vaikutus lapsen kehitykselle tulevaisuudessa. Prosessiedunvalvojan käsityksen mukaan lapsen edun mukaista on, että asia käsitellään mahdollisimman nopeasti ja lapsen juridiseen asemaan saadaan selvyys. Isyyden selvittäminen sen kustannuksella, että mahdollinen biologinen isä ei sen jälkeen tulisi hyväksymään adoptiota ja haluaisi lapsen asumaan luokseen, ei prosessiedunvalvojan mukaan olisi enää tässä vaiheessa lapsen edun mukaista.

$12a

49. Kysymystä D:n biologisesta isästä ei edellä todetulla tavalla ole oikeudellisesti mahdollista selvittää ja A:n mahdollista isyyttä vahvistaa enää adoptiota koskevan asian ratkaisemisen jälkeen. Korkein oikeus katsoo, että D:n ja A:n yksityiselämän suojan kannalta riittävänä ei voida pitää sitä, että nyt tehtävästä ratkaisusta riippumatta asianosaisilla säilyy mahdollisuus tulevaisuudessa selvittää D:n isyys epävirallisin DNA-testein, mikäli kaikki asianosaiset antaisivat siihen suostumuksensa.

$12b

51. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että kanteen nostamista on pidettävä myös kokonaisuutena arvioiden isyyslain 42 §:n 2 momentin 3 kohdan edellyttämällä tavalla lapsen edun mukaisena siitä huolimatta, että A:n kanteen tutkiminen viivästyttää adoptiota koskevan asian ratkaisemista ja aiheuttaa väliaikaista epävarmuutta lapsen nykyisessä perheessä.

52. Edellä lausumillaan perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että A:n kanne C:n isyyden kumoamiseksi tulee tutkia. Hovioikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiselle ei siten ole aihetta.

1. Asian tausta

2. Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

3. Avioliittoon perustuvaa isyysolettamaa ja sen kumoamista koskeva isyyslain sääntely

4. Korkeimman oikeuden johtopäätös A:n kanneoikeudesta isyyslain nojalla

5. Kanneoikeuden rajoituksen suhde perus- ja ihmisoikeuksiin

6. Perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisesta tuomioistuimessa

7. Isyyden selvittämisen lapsen edun mukaisuus

8. Lopputulos