TT 2019:91 – Kanneaika

Sairaankuljettajan varallaoloaikana edellytetty lähtövalmiusaika ja tehtävän luonne eivät olleet tosiasiallisesti mahdollistaneet oleskelua muualla kuin varallaolijoille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Sairaankuljettajan katsottiin varallaollessaan olleen tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan, ja työnantajan varallaoloajaksi katsoma aika tuli näin ollen lukea työajaksi. Kysymys myös siitä, olivatko saatavat rauenneet. (Ään. saatavien raukeamisesta)

KANTAJA

Tehy ry

VASTAAJAT

Hyvinvointiala HALI ry

X Oy

ASIA

Työaikaa koskeva riita

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 20.5.2019

Pääkäsittely 26.8.2019

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Ajalla 1.4.2012–30.4.2014 voimassa ollut sairaankuljettajia koskeva työehtosopimus

sisälsi muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

11 § Varallaolo- ja hälytystyö

1. Varallaolon osalta noudatetaan työaikalain säännöksiä, ellei jäljempänä olevista määräyksistä muuta johdu.

2. Jos työntekijä on työnantajan määräyksestä työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä työnantajan osoittamassa päivystystilassa työvalmiudessa, ei sitä katsota varallaoloksi, vaan tämä aika luetaan kokonaisuudessaan työajaksi.

5. Jos työnantajan ja työntekijän kesken on sovittu varallaolosta, järjestetään vapaamuotoinen varallaolo pääsääntöisesti siten, että työntekijä voi valita liikkumisalueensa niin, että hänet voidaan kutsua työhön puhelimen tai muun vastaavan välineen välityksellä työnantajan edellyttämässä ajassa. Työntekijä on tällöin velvollinen pitämään mukanaan ja käytössä mukana kannettavan laitteen.

7. Vapaamuotoisesta varallaolosta maksetaan työntekijälle tuntia kohden rahakorvaus, joka varallaolon laadun huomioon ottaen on 26 – 31 % korottamattomasta tuntipalkasta laskettuna. Korvauksen suuruus riippuu mm. liikkumisalueen laajuudesta ja työpaikalle saapumisen enimmäisajasta.

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A on työskennellyt X Oy:n palveluksessa sairaankuljettajana ajalla 1.1.2012–30.6.2013. A on työskennellyt päivävuorossa kello 8 ja 16 välisenä aikana tammikuusta toukokuuhun 2012. Kesäkuun alusta 2012 yhtiössä on siirrytty työskentelyrytmiin, jossa työvuorot ovat kestäneet 24 tuntia kerrallaan. A on asunut Loimaalla, ja työnantajan asemapaikka on ollut 56 kilometrin päässä Liedossa.

A on pannut vuonna 2014 Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vireille kanteen, jolla hän on vaatinut työaikalain 4 §:n perusteella palkkasaataviaan X Oy:ltä. Käräjäoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta, koska se on katsonut asian kuuluvan työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Turun hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja korkein oikeus on 31.10.2016 päättänyt, että se ei myönnä asiassa valituslupaa. Kun kanne on jätetty tutkimatta lainvoimaisesti yleisessä tuomioistuimessa, työehtosopimukseen osalliset liitot ovat käyneet asiassa erimielisyysneuvottelut. Erimielisyysneuvotteluissa ei ole päästy yksimielisyyteen työehtosopimuksen oikeasta tulkinnasta.

KANNE

HYVINVOINTIALA HALI RY:N VASTAUS

X OY:N VASTAUS

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

l. Sopimus ensihoitopalvelusopimuksen siirtämisestä liitteineen

2. Ote X Oy:n internet-sivuilta (tulostettu 8.11.2013)

3. Työmaakokouksen 1.3.2012 pöytäkirja

Vastaajien kirjalliset todisteet

Hyvinvointiala HALI ry:n kirjalliset todisteet

2. Tehy ry:n keskusneuvottelupyyntö 16.2.2017 koskien jäsenen palkkasaatavia

3. Tarkastuskertomus 23.8.2013 työsuojelutarkastuksesta X Oy:ssä

X Oy:n kirjalliset todisteet

1. A:n työsopimus 18.6.2012

2. Keskusneuvottelupöytäkirja liittojen välisistä erimielisyysneuvotteluista

5.9.2017

Kantajan henkilötodistelu

1. A

2. B

Vastaajien henkilötodistelu

1. C

2. D

3. E

Vaatimukset

Tehy ry on vaatinut, että työtuomioistuin:

– vahvistaa, että X Oy:n ajalla 1.6.2012–3.6.2013 A:n varallaoloksi lukema aika on tullut sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan perusteella lukea työajaksi,

– velvoittaa X Oy:n suorittamaan A:lle palkkasaatavana vuodelta 2012 yhteensä 4.163,46 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2012 lukien ja vuodelta 2013 yhteensä 7.273,34 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 30.6.2013 lukien,

– tuomitsee X Oy:n maksamaan kantajalle työehtosopimuslain 7 §:n mukaista hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

– velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n ja X Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut 8.431,25 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

Perusteet

X Oy:n toiminta on perustunut vuoden 2012 loppuun asti Härkätien kuntayhtymän ja X Oy:n väliseen ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluja koskeneeseen sopimukseen. Toiminta on 1.1.2013 lukien perustunut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Härkätien kuntayhtymän ja X Oy:n väliseen ensihoitopalvelusopimukseen.

A:n on edellytetty oleskelevan työajaksi ja varallaoloajaksi luettuina aikoina niin, että hän on pystynyt minuutissa olemaan työparinsa kanssa ambulanssissa. Missään vaiheessa työsuhteen aikana A:lle ei ole ilmoitettu mitään muuta lähtövalmiutta kuin välitön lähtövalmius. Edes asian käsittelyn yhteydessä sen enempää yleisessä tuomioistuimessa kuin liittojen välisissä neuvotteluissakaan ei ole esitetty mitään väitettä siitä, mikä A:lta edellytetty lähtövalmius olisi ollut.

Välittömästä lähtövalmiudesta johtuen A ei ole käytännössä pystynyt oleskelemaan missään muualla kuin työpaikallaan. A:n varallaoloksi laskettu aika on luettava työajaksi, koska A on tosiasiallisesti ollut sidottu työpaikkaansa työnantajan lyhyestä lähtövalmiusajasta antaman määräyksen vuoksi.

Palkkasaatavien määrä

A:n palkkasaatavat perustuvat siihen, että varallaoloksi luettu ja varallaolokorvauksella korvattu aika on tullut lukea työajaksi. Työajaksi lukeminen johtaa siihen, että säännöllinen työaika on ylittynyt ja on muodostunut ylityötä. Lisäksi työntekijöille on syntynyt oikeus epämukavan työajan korvauksiin (ilta-, yö- ja viikonloppulisät) sikäli kuin työaika on osunut niihin oikeuttaville kellonajoille. Varallaoloajalta ei ole maksettu muita korvauksia kuin varallaolokorvaus.

Laskelmissa on työaikajaksoittain laskettu ylityökorvaukset, joista on vähennetty vastaavilta ajoilta maksetut varallaolokorvaukset, koska samalta ajalta ei ole voinut kertyä sekä varallaolokorvausta että työaikaan perustuvia korvauksia. Lisäksi on laskettu saamatta jääneet epämukavan työajan korvaukset.

Laskelmat on tehty työnantajan toimittaman työaikakirjanpidon ja työehtosopimuksen mukaisen vähimmäispalkan mukaan.

Työehtosopimuksen tieten rikkominen ja valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Työehtosopimus on sanamuodoltaan selvä eikä X Oy:llä ole perustellusti voinut olla sellaista käsitystä, että työntekijän voi velvoittaa välittömään lähtövalmiuteen ja maksaa tältä ajalta ainoastaan varallaolokorvaus. Työehtosopimuksen varallaolo- ja työaikamääräyksiä koskeva työtuomioistuimen lausunto TT 2006:50 on tullut X Oy:n tietoon viimeistään käräjäoikeuden antaman haasteen yhteydessä, jolloin X Oy:n olisi pitänyt korjata menettelynsä. X Oy tulee tuomita hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta.

Kaikki asian kannalta olennaiset seikat ovat tulleet Hyvinvointiala HALI ry:n tietoon liittojen välisten neuvottelujen yhteydessä. Aiemmin Hyvinvointiala HALI ry on ollut kantajan kanssa samaa mieltä siitä, että välittömään lähtövalmiuteen velvoittaminen johtaa työajaksi lukemiseen. Kun asiassa ei ole missään vaiheessa tullut esille mitään muuta lähtövalmiutta kuin välitön lähtövalmius, työnantajaliiton olisi pitänyt puuttua jäsenyrityksensä toimintaan ja ohjeistaa X Oy maksamaan A:n palkkasaatavat. Koska Hyvinvointiala HALI ry ei ole puuttunut menettelyyn, vaan se on asettunut tukemaan jäsenyrityksensä selvästi työehtosopimuksen vastaista menettelyä, se on tuomittava hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Valmisteluistuntoon mennessä työnantajaliitolla on ollut yli kaksi vuotta aikaa täyttää valvontavelvollisuutensa. Valvontavelvollisuuden toteuttaminen nyt käsillä olevassa tapauksessa olisi tarkoittanut jäsenyrityksen ohjeistamista maksamaan vaaditut palkkasaatavat työehtosopimuksen mukaisesti.

Vanhentumisesta

A:n palkkasaatavat eivät ole työsopimuslain 13 luvun 9 §:n nojalla rauenneet. Työtuomioistuimessa käsiteltävä asia on työnantajan kiistämisen perusteella työsopimuslaissa tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen, vaikka kantaja katsoisikin, että työnantajan olisi pitänyt ymmärtää rikkovansa työehtosopimuksen määräyksiä.

Työtuomioistuimen antama lausunto TT 2006:50 ei osoita, ettei työehtosopimuksen 11 § olisi työsopimuslaissa tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen. Lausuntoasiassa osapuolet eivät ole antaneet yhteistä lausuntoa ja lausunnot ovat eronneet toisistaan jossain määrin. Työnantajapuolen lausunnoissa ei ole otettu kantaa siihen, edellyttääkö työehtosopimuslain 11 § työnantajan nimenomaista määräystä oleskella työpaikalla tai työnantajan osoittamassa päivystystilassa.

Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen osallisilla ei näytä olevan yhteistä tulkintaa työehtosopimuksen 11 §:n tulkinnasta nyt käsillä olevan tapauksen kaltaisissa tapauksissa. Kantajan näkemyksen mukaan työnantajan määräykseksi oleskella työpaikalla on katsottava se, että työntekijälle ei ole annettu ohjeistuksia varallaolojärjestelyn kannalta olennaisista seikoista kuten siitä, missä ajassa työpaikalle on kutsuttaessa saavuttava. Työnantajaliitot näyttävät tulkitsevan työehtosopimusta niin, että ylimalkainen kirjallisen työsopimuksen ehto sitoutumisesta vapaamuotoiseen varallaoloon voisi tarkoittaa sitä, että työntekijän valmiudessa työpaikalla viettämä aika katsottaisiin varallaoloksi siitä huolimatta, että työntekijän kanssa ei ole sovittu mitään aikaa, jossa hänen on saavuttava työpaikalle. Työehtosopimusosapuolten välillä vallitsee siis erimielisyys ainakin siitä, kuinka yksityiskohtaisesti varallaolosta on sovittava, jotta kyse on varallaolosta eikä työajasta.

Ennen asian vireille tuloa käydyissä keskusneuvotteluissa osapuolilla on ollut erilaiset näkemykset yhtäältä tapahtumainkulusta ja tosiseikoista mutta toisaalta myös siitä, mikä merkitys osin riidattomillakin seikoilla on työehtosopimuksen oikean tulkinnan kannalta. Kantajan käsityksen mukaan se riidaton seikka, että A:lle ei ole annettu ohjeita varallaolon keskeisistä ehdoista kuten valmiusajasta johtaa siihen, että kyse ei voi olla työehtosopimuksen 11 §:ssä tarkoitetusta varallaolosta. Vastaajat ovat puolestaan katsoneet, että kyse on varallaolosta, koska A:ta ei ole vastaajien mukaan nimenomaisesti määrätty oleskelemaan työpaikalla ja koska A on työsopimuksessaan antanut sitoumuksen vapaamuotoiseen varallaoloon.

Kanteen tutkimiselle ei ole miltään osin estettä. Työtuomioistuin on aiemmin tulkinnut työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momenttia niin, että vaatimusten perusteiden kiistäminen ja sitä kautta työtuomioistuinprosessiin joutuminen tarkoittaa sitä, että työehtosopimusmääräykset ovat sillä tavalla tulkinnanvaraisia, ettei kahden vuoden kanneaikaa sovelleta. Tässä tapauksessa ei ole aihetta muuttaa tätä työtuomioistuimen aiempaa tulkintaa.

$149

$14a

Hyvinvointiala HALI ry on vaatinut, että kanne hylätään ja Tehy ry velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

Suoritusvaatimukset on hylättävä ensisijaisesti vanhentuneina ja toissijaisesti perusteettomina.

Työehtosopimuksen määräykset ja niiden tulkinta

$14b

Työnantajalta X Oy:ltä saadun selvityksen mukaan työnantaja on tehnyt A:n kanssa kirjallisen työsopimuksen, jossa on sovittu vapaamuotoisesta varallaolosta. Työnantaja ei ole määrännyt A:ta olemaan työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan mukaisesti työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä työnantajan osoittamassa päivystystilassa työvalmiudessa varallaoloaikanaan, eikä sovittu varallaolojärjestely ole tätä myöskään tosiasiallisesti edellyttänyt. A on saanut vapaasti valita oleskelupaikkansa varallaoloksi sovittuna aikana.

Työnantajan sopimukset ensihoitopalvelun/sairaankuljetuspalvelun tuottamisesta Härkätien terveyskeskuksen ja myöhemmin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa ovat eri asia kuin työnantajan ja työntekijän välinen sopimus varallaolosta. Työnantaja yrittäjänä on sopimuksissa sitoutunut takaamaan tietyn lähtövalmiuden sopimuskumppanilleen, mutta työnantajan työnjohdollinen asia on ollut se, millaisilla järjestelyillä tämä käytännössä on toteutettu. Työnantajan yrityksessä on työskennellyt kanteessa tarkoitettuna aikana sairaankuljetustehtävissä kaksi yrittäjäpariskuntaa, jotka ovat käytännössä asuneet aseman lähellä ja voineet aina olla välittömässä lähtövalmiudessa hälytystehtäviin. Välittömän lähtövalmiuden toteutuminen ei näin ollen ole ollut kiinni A:n kanssa sovitusta varallaolojärjestelystä, vaan A:n kanssa on sovittu työehtosopimuksen 11 §:n 5 kohdan mukaisesta vapaamuotoisesta varallaolosta.

Edellä sanotuilla perusteilla vastaaja Hyvinvointiala HALI ry katsoo, että työnantaja ja työntekijä ovat sopineet työehtosopimuksen 11 §:n 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla vapaamuotoisesta varallaolosta, jota ei ole tullut lukea työaikaan.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä

A:n työsuhde X Oy:ssä päättyi 30.6.2013. Tehy ry toimitti Hyvinvointiala HALI ry:lle A:n palkkasaatavia koskevan keskusneuvottelupyynnön 16.2.2017 eli yli kolme vuotta A:n työsuhteen päättymisen jälkeen. Asia tuli Hyvinvointiala HALI ry:n tietoon vasta kyseisen neuvottelupyynnön myötä. HALI ry:llä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta toteuttaa valvontavelvollisuuttaan, koska kantaja ei ole tuonut asiaa liiton tietoon.

Kanneoikeuden vanhentumisesta

A:n työsuhde on päättynyt 30.6.2013. Kanteessa vaadittujen saatavien perusteena olevat sairaankuljettajien työehtosopimuksen 11 §:n määräykset eivät ole ilmeisen tulkinnanvaraisia. Myös kantaja on katsonut kanteessaan, että työehtosopimus on sanamuodoltaan selvä. Kantaja ja vastaaja ovat lisäksi samaa mieltä työehtosopimuksen 11 §:n tulkinnasta eikä kyseessä näin ollen ole liittojen välillä tulkinnanvaraiseksi osoittautunut työehtosopimusmääräys. Työtuomioistuin on aiemmin lausunnossaan TT 2006:50 vahvistanut nimenomaisesti, että kyseistä työehtosopimusmääräystä tulkitaan siten kuin kantaja ja vastaaja ovat yhteneväisesti lausuneet. Toisin kuin kantaja väittää, ei vastaajan kanta työehtosopimusmääräyksen tulkinnasta ole muuttunut. Asiassa on kysymys ainoastaan asiaan liittyvästä tapahtumainkulusta ja tosiseikoista, ei työehtosopimusmääräyksen oikeasta sisällöstä ja tulkinnasta.

Kantaja Tehy ry on pannut kanteen asiassa vireille työtuomioistuimessa 31.10.2017, jolloin työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukainen kanneaika on jo kulunut. Kanneoikeus asiassa on vanhentunut.

X Oy on vaatinut, että kanne hylätään ja Tehy ry velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 16.033,31 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

A:n työajasta

A:n ja X Oy:n välillä on ollut kirjallinen 18.6.2012 allekirjoitettu määräaikainen työsopimus 1.1.2012–31.8.2012, joka on määräajan päätyttyä 1.9.2012 lukien jatkunut toistaiseksi voimassaolevana työsopimuksena. Työsopimuksessa 18.6.2012 on sovittu varallaolon olevan vapaamuotoista.

Työnantaja ei ole velvoittanut A:ta olemaan varallaoloaikanaan työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Myöskään tosiasialliset olosuhteet eivät ole sellaista edellyttäneet. A:n vapaamuotoinen varallaolo on ollut työehtosopimuksen 11 §:n 5 kohdan tarkoittamaa varallaoloa, ei A:n väittämin tavoin työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan mukaista työaikaa.

Työnantaja ei ole asettanut vaatimuksia vapaamuotoisen varallaolon suhteen, mikä on todettu myös työmaakokouksessa 1.3.2012, eikä asiassa ole tapahtunut varallaolon suhteen muutosta 1.6.2012 jälkeenkään. Yhtiön työntekijä on voinut olla varallaoloaikana esimerkiksi kotonaan tai muussa haluamassaan paikassa. Varallaolo on ollut työntekijöille vapaaehtoista

eikä työnantaja ole määrännyt työntekijöitä varalle. Se, että Loimaalla asunut A on itse halunnut olla varallaoloaikanaan X Oy:n Liedossa olevalla asemalla, on ollut A:n oma ja vapaaehtoinen valinta eikä A:ta voitu asettaa Loimaalla asumisen perusteella eri asemaan yhtiön muiden työntekijöiden kanssa. A:n varallaolon katsominen Loimaalla asumisen perusteella työajaksi syrjisi yhtiön Liedossa ja Turussa asuvia työntekijöitä. Työnantajan asemapaikka Liedossa sijaitsee keskeisellä paikalla.

X Oy:llä ei ole ollut edes tarvetta A:n varallaoloon välittömällä lähtövalmiudella nimenomaan työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä, koska neljä yhtiön omistajaa, joilla kaikilla on ollut sairaanhoitajan pätevyys, ovat asuneet työnantajan ambulanssiaseman välittömässä läheisyydessä valmiudessa lähtemään työtehtävään, mikäli työntekijä ei ollut käytettävissä. Työnantajalla on ollut hälytystapauksissa useita mahdollisia työn suorittajia.

A:lle ei ole määritelty yhden minuutin valmiusaikaa varallaoloaikana. Asia on todennettavissa esimerkiksi hätäkeskuksen statustiedoista. A:ta ei ole määrätty mihinkään tiettyyn ambulanssiin tai ambulanssiajoneuvoon. Yhtiöllä on A:n työsuhteen aikana ollut käytössään kaksi ambulanssiajoneuvoa. A:ta ei ole määrätty erikseen kumpaankaan ambulanssiin. Hälytyksen saaneen ambulanssin matkaan pääsy ei ole ollut kiinni A:n työpanoksesta ja A on varalla ollessaan useita kertoja kieltäytynyt ottamasta tehtävää vastaan.

Työnantajan sopimus ensihoitopalvelujen tuottamisesta Härkätien terveyskeskuksen, sittemmin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa, ei osoita mitään A:lta edellytetystä lähtövalmiudesta. Sopimusten mukaan X Oy on voinut valita, miten se toteutti ja täytti sopimusvelvoitteensa.

A ei ole työsuhteensa aikana esittänyt mitään asiaan liittyviä vaatimuksia työnantajalle tai muutoinkaan ilmaissut olevansa eri mieltä työnantajan kanssa noudatetusta työaikakäytännöstä ja sen korvausperusteista.

Korvauksista

A:lle on maksettu varallaolosta työehtosopimuksen kulloisenkin tulkinnan mukainen korvaus. A:lle on maksettu vapaamuotoisesta varallaolosta niin sanotulta nukkuma-ajalta normaali palkka, vaikkei varallaolo olekaan aktivoitunut työtehtäviksi ja varallaoloaikana aktivoituneista tunneista työehtosopimuksen mukainen palkka korotuksineen ja lisineen, mikäli työ ei ole tullut korvatuksi työehtosopimuksen mukaan lasketussa takuu-/ sopimuspalkassa.

$14c

Hyvityssakkovaatimus

Asianosaisilla oli täysin erilaiset näkemykset tapahtumainkulusta ja asiaan liittyvistä tosiseikoista. Vastoin Tehy ry:n väitettä, ei X Oy ole rikkonut tietensä työehtosopimusta eikä sen ole perustellusti pitänytkään tietää rikkovansa työehtosopimusta. Hyvityssakkovaatimus on perusteeton.

Kanneoikeuden vanhentuminen

A:n työsuhde X Oy:hyn on päättynyt 30.6.2013 eli yli neljä vuotta ennen tämän kanneasian vireille tuloa työtuomioistuimessa 31.10.2017. Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin mukaan työsuhteen päätyttyä työsuhdesaatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä tulkinnanvaraisina, saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä.

Kanteen mukaan työehtosopimus on sanamuodoltaan selvä eikä X Oy:llä ole perustellusti voinut olla sellaista käsitystä, että työntekijän voi velvoittaa välittömään lähtövalmiuteen. Tehy ry:n kirjalliseksi todisteekseen nimeämän keskusneuvottelupöytäkirjan 5.9.2017 mukaan erimielisyyttä ei ole ollut työehtosopimusmääräyksen sisällöstä, ainoastaan asiaan liittyvistä tapahtumainkulusta ja tosiseikoista. Kanteessa ja neuvottelupöytäkirjassa yksilöidyin perustein kyse ei ole selvästi tulkinnanvaraiseen työehtosopimusmääräykseen perustuvasta vaatimuksesta, joten kanteella vaadittu saatava on vanhentunut 30.6.2015. Työtuomioistuimen tulee hylätä Tehy ry:n selvään ja riidattomaan työehtosopimusmääräykseen perustuvat vaatimukset vanhentuneina.

Tehy ry on lähestynyt X Oy:tä A:n kannevaatimusten osalta ensimmäisen kerran kirjeellä 14.11.2013, jossa kaikki A:n vaatimukset on perustettu työehtosopimuksen 11 §:ään. A:n oikeudenkäyntiasiamies on toistanut A:n vaatimuksen X Oy:lle osoitetulla ja 16.6.2014 päivätyllä vaatimuskirjeellä, jossa A:n vaatimukset on perustettu edelleen yksinomaan työehtosopimuksen 11 §:ään.

X Oy on Tehy ry:lle lähettämässään vastauskirjeessä 30.1.2014 kiistänyt A:n vaatimukset ja esittänyt työehtosopimuksen 26 §:ssä sovitun riitojenratkaisumenettelyn käynnistämistä.

A on Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 15.7.2014 vireille panemallaan kanteella (dnro L 14/19940) vaatinut X Oy:n velvoittamista suorittamaan maksamattomia palkkasaatavia vuodelta 2012 yhteensä 14.322,76 euroa ja vuodelta 2013 yhteensä 12.020,71 euroa, kaikkiaan yhteensä 26.343,47 euroa. Kannevaatimukset ovat perustuneet väitteelle A:n varallaoloajan lukemisesta työaikaan. A:n kannevaatimusten perusteena ovat olleet työaikalain 2 luvun 4 §:n säännökset työajasta ja varallaolosta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on päätöksellään 18.12.2014 nro 14/41146 päättänyt jättää A:n kanteen tutkimatta toimivaltaansa kuulumattomana. A on valittanut päätöksestä Turun hovioikeuteen. A perusti valituksensa muun muassa siihen, että hänen työnantajansa kanssa sopimassa työaikaehdossa koskien vapaamuotoista varallaoloa olisi kyse tosiasiassa työajasta, ei siis ylipäätään varallaolosta, ja ettei A:n ja X Oy:n noudatettavana normaalisitovuuden perusteella olevan sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 § olisi tulkinnanvarainen. A:n mukaan hän on perustanut kanteensa työaikalain 5 §:n säännökseen, mutta myös työehtosopimuksen 11 §:n määräykset oli otettava asiassa huomioon. Turun hovioikeus on päätöksellään 13.10.2015 Nro 1008 pysyttänyt käräjäoikeuden päätöksen 18.12.2014. Korkein oikeus ei ole päätöksellään 31.10.2016 myöntänyt A:lle lupaa valittaa hovioikeuden päätöksestä.

Tässä asiassa kyse ei siten ollut työehtosopimusmääräyksen tulkinnanvaraisuudesta, vaan asian tapahtumainkulusta ja tosiseikoista.

Tehy ry on tiennyt, että asia kuului työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Tehy ry:tä on 30.1.2014, Tehy ry:n velottua samoja saatavia A:n lukuun, kehotettu käynnistämään työehtosopimuksen 26 §:ssä sovittu riitojenratkaisumenettely, mistä huolimatta kanne on pantu vireille yleisessä tuomioistuimessa. Tehy ry on siten ottanut tietoisen riskin oikeudenkäyntipaikan valinnassa, mikä tuli jättää yksin Tehy ry:n vahingoksi.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko A:n X Oy:n palveluksessa suorittama varallaolo kanteessa tarkoitettuna aikana luettava työajaksi vai onko kyse ollut varallaolosta. Jos varallaoloksi katsottu aika tulee lukea työajaksi, arvioitavaksi tulee vielä kysymys siitä, ovatko saatavat rauenneet.

Varallaoloa koskevat oikeudelliset lähtökohdat

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n 1 kohdan mukaan varallaolon osalta noudatetaan työaikalain säännöksiä, ellei jäljempänä olevista määräyksistä muuta johdu.

Määräyksen 2 kohdan mukaan jos työntekijä on työnantajan määräyksestä työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä työnantajan osoittamassa päivystystilassa työvalmiudessa, ei sitä katsota varallaoloksi, vaan tämä aika luetaan kokonaisuudessaan työajaksi. Edelleen 5 kohdan mukaan jos työnantajan ja työntekijän kesken on sovittu varallaolosta, järjestetään vapaamuotoinen varallaolo pääsääntöisesti siten, että työntekijä voi valita liikkumisalueensa niin, että hänet voidaan kutsua työhön puhelimen tai muun vastaavan välineen välityksellä työnantajan edellyttämässä ajassa. Työntekijä on tällöin velvollinen pitämään mukanaan ja käytössä mukana kannettavan laitteen.

Työtuomioistuin on sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n tulkintaa koskeneessa lausunnossaan TT 2006:50 katsonut, että se, onko kysymys työajasta vai varallaolosta tulee ratkaista sen mukaan, mahdollistaako valmiusaika ja tehtävän luonne tosiasiallisesti oleskelua muualla kuin työntekijöille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä niin, ettei työntekijän ole katsottava olleen jatkuvasti sidottu työhönsä.

$14d

Työaikalain 40 §:n mukaan valtakunnallisella työehtosopimuksella voidaan sopia toisin työaikaa ja varallaoloaikaa koskevista työaikalain 4 ja 5 §:n säännöksistä. Tällöinkin työaikadirektiivi 2003/88 asettaa vähimmäisvaatimuksia sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Euroopan unionin tuomioistuin on esimerkiksi ratkaisussaan Matzak C-518/15 (EU:C:2018:82) katsonut, että varallaoloaikaa, jonka työntekijä viettää kotonaan siten, että hänen on vastattava työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa, ja jolla rajoitetaan erittäin huomattavasti mahdollisuuksia harjoittaa muita toimintoja, on pidettävä työaikana.

Henkilötodistelu

A on kertonut, että työnantajan antamien ohjeiden mukaan hän sai oleskella työvuorojensa aikana haluamassaan paikassa, kunhan ambulanssi lähti autotallista minuutin kuluessa hälytyksestä. Käytännössä A ja hänen kulloinenkin työparinsa olivat oleskelleet varallaoloaikana työnantajan tiloissa, koska muuten välitön tehtävälle lähtö ei olisi ollut mahdollista. Päivystysvuoroissa käytettävä ambulanssi oli pysäköitynä viereisessä autotallissa. Yhtiöllä oli myös toinen ambulanssi, jota ei kuitenkaan käytetty virka-ajan ulkopuolella. Yhtiön omistajat eivät olleet aina A:n työvuorojen aikana tavoitettavissa. Yöaikaan työtehtävät olivat vaihdelleet eivätkä kaikki tehtävät olleet kiireellisiä.

Sairaanhoitaja B on kertonut työskennelleensä yhtiössä vuosina 2012–2014. Työsuhteen alussa työntekijät tekivät vain päivävuoroja. Vuonna 2012 sovittiin järjestelystä, jonka mukaan tiettyinä viikonpäivinä työvuorot olivat vuorokauden pituisia. Työnantajan antamien ohjeiden mukaan työntekijöiden tuli olla työvuorossa ollessaan välittömässä lähtövalmiudessa. B on kertonut pääosin samalla tavoin kuin A päivystystiloista, yhtiön ajoneuvoista ja omistajien tavoitettavuudesta.

$14e

Sairaanhoitaja D on kertonut, että aluksi yhtiön omistajat tekivät itse ilta- ja yövuorot. Vuonna 2012 työmaakokouksessa oli A:n aloitteesta sovittu, että työntekijät alkavat tehdä varallaoloa. Varallaolovuorot olivat vapaaehtoisia. Yhtiön omistajat hoitivat itse hälytysajon, jos varallaolija kieltäytyi siitä. Määräyksiä oleskelupaikan tai lähtövalmiusajan suhteen ei annettu. D tai hänen kulloinenkin työparinsa eivät varalla ollessaan oleskelleet aina työpaikalla, vaan hoitivat esimerkiksi kaupassa käyntejä ambulanssilla. Asema sijaitsi keskeisellä paikalla ja sinne oli helppo tulla. Itsestään selvänä pidettiin, että varalla ollessa oleskeltiin jossain aseman läheisyydessä.

Suomen Sairaankuljetusliitto ry:n entinen toiminnanjohtaja E on kertonut työskennelleensä liitossa vuosina 2005–2013 ja osallistuneensa muun ohessa toimialansa työehtosopimusneuvotteluihin. Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen mukainen vapaamuotoinen varallaolo tarkoitti hänen mukaansa sitä, että työntekijä voi oleskella haluamassaan paikassa, kunhan hän saapuu asemapaikalle viimeistään 15 minuutin kuluessa hälytyksestä. Tehy ry ei ollut riitauttanut mainittua saapumisaikaa. Liittojen välillä ei ollut missään vaiheessa keskusteltu sellaisesta tilanteesta, jossa työnantaja ei ole määritellyt mitään lähtövalmiusaikaa.

Arviointi ja johtopäätökset

Asiassa on riidatonta, ettei työntekijöille ole annettu kirjallisia ohjeita lähtövalmiusajasta.

A ja B ovat kertoneet työnantajan edellyttäneen varallaolijoilta välitöntä lähtövalmiutta, minkä vuoksi varallaolijat ovat tosiasiassa joutuneet oleskelemaan työnantajan tiloissa. Heitä ei sinänsä ole määrätty oleskelemaan tietyssä paikassa. C on kiistänyt, että mitään tiettyä lähtövalmiusaikaa olisi määrätty, vaan lähtövalmius on riippunut muun ohella tehtävän kiireellisyysasteesta ja työntekijän työmoraalista. Myös D on kertonut, että lähtövalmiusajasta ei ole annettu määräyksiä. Työtuomioistuin katsoo A:n ja B:n kertomusten perusteella selvitetyksi, että A:lla on ollut ainakin perusteltu syy olettaa, että varalla ollessa hälytystehtävään on tullut lähteä välittömästi. Asiassa ei ole väitettykään, että työnantaja olisi pyrkinyt selvittämään työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin.

Vastaajat ovat vedonneet siihen, että yrityksen omistajat ovat olleet aina välittömässä lähtövalmiudessa hälytystehtäviin eikä välittömän lähtövalmiuden toteutuminen ole ollut riippuvainen A:n kanssa sovitusta varallaolojärjestelystä. A:n ja B:n kertomuksilla on kuitenkin selvitetty, että yhtiön omistajat eivät ole olleet aina varallaoloaikana työntekijöiden tavoitettavissa, tai ainakaan työvuorossa olleet työntekijät eivät ole olleet jatkuvasti tietoisia omistajien olinpaikasta ja tavoitettavuudesta. Asiassa ei ole väitettykään, että yrittäjät olisivat sopineet työntekijöiden kanssa hoitavansa itse sellaiset kiireelliset hälytystehtävät, jotka ovat edellyttäneet välitöntä lähtövalmiutta.

Johtopäätöksenään työtuomioistuin katsoo, että A:lta varallaoloaikana edellytetty lähtövalmiusaika ja tehtävän luonne eivät ole tosiasiallisesti mahdollistaneet oleskelua muualla kuin varallaolijoille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. A:n on katsottava varallaollessaan olleen tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Näin ollen työnantajan varallaoloajaksi katsoma aika tulee lukea työajaksi. Vahvistusvaatimus on siten hyväksyttävä.

Työehtosopimuksen tieten rikkominen

Työehtosopimuksen 11 §:n sanamuoto ja erityisesti työtuomioistuimen aiempi oikeuskäytäntö huomioon ottaen (TT 2006:50) yhtiön olisi edellä selostetulla tavalla toimiessaan pitänyt tietää rikkovansa työehtosopimuksen varallaoloa koskevaa 11 §:n määräystä. Se on tuomittava hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Hyvinvointiala HALI ry on saanut tietoonsa kaikki asian kannalta olennaiset seikat viimeistään liittojen välisten neuvottelujen yhteydessä. Työnantajaliiton olisi pitänyt puuttua jäsenyrityksensä toimintaan ja ohjeistaa X Oy maksamaan A:n palkkasaatavat. Sen sijaan liitto on asettunut tukemaan yhtiön virheellistä menettelyä, joten se on tuomittava hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

A:n työsuhde on päättynyt 30.6.2013. Hän on vuonna 2014 nostanut käräjäoikeudessa palkkasaataviaan koskevan suorituskanteen. Vastaaja X Oy on esittänyt käräjäoikeudessa väitteen, jonka mukaan asiassa on kyse työehtosopimuksen tulkinnasta ja että asia kuuluu siten työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Käräjäoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta toimivaltaansa kuulumattomana, hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden päätöstä ja korkein oikeus on päättänyt, että se ei myönnä asiassa valituslupaa. Kun kanne on jätetty tutkimatta lainvoimaisesti yleisessä tuomioistuimessa, työehtosopimukseen osalliset liitot ovat käyneet asiassa erimielisyysneuvottelut. Tehy ry:n kanne työtuomioistuimessa on pantu vireille 31.10.2017. Vastaajat ovat katsoneet, että palkkasaatavat ovat työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin perusteella rauenneet.

Työsopimuslain vanhentumista ja kanneaikaa koskevan 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Pykälän 3 momentin mukaan työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, saatava vanhentuu kuten 1 momentissa säädetään.

$14f

$150

Korvausvaatimukset ovat määrältään riidattomat.

Oikeudenkäyntikulut

Hyvinvointiala HALI ry ja X Oy, jotka häviävät asian, velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut asiassa oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla. Kulujen määrä on riidaton.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

– tuomitsee X Oy:n maksamaan Tehy ry:lle työehtosopimuslain 7 §:n mukaista hyvityssakkoa 3.000 euroa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

– tuomitsee Hyvinvointiala HALI ry:n maksamaan Tehy ry:lle työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n mukaista hyvityssakkoa 3.500 euroa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä, sekä

Tuomiosta on äänestetty.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Nyyssölä, jonka lausuntoon jäsen Äimälä yhtyi, lausui:

Olen samaa mieltä enemmistön kanssa muusta paitsi kanneoikeuden vanhentumisesta. Sen osalta totean seuraavaa.

Tässä asiassa asianosaisten erimielisyys liittyy ennen kaikkea kysymykseen siitä, ovatko A:lta varallaoloaikana edellytetty lähtövalmiusaika ja tehtävän luonne tosiasiallisesti mahdollistaneet oleskelun muualla kuin varallaolijoille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Erimielisyyttä ei ole ollut siitä, että jos tällaista mahdollisuutta ei ole ollut, varallaoloaika on luettava työajaksi. Oikeuskäsittelyn aikana ei myöskään ole puolin tai toisin esitetty näyttöä asiaan liittyvien työehtosopimusmääräysten tulkinnasta vaan esitetty todistusaineisto on koskenut A:n varallaoloon liittyviä olosuhteita. Asiassa ei siten ole ollut tosiasiallisesti riitaista se, miten työehtosopimusta tulkitaan vaan erimielisyyden kohteena ovat olleet nimenomaan juttuun liittyvät faktat.

Katson näillä perusteilla, että sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan määräys ei ole ollut työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla ilmeisen tulkinnanvarainen. Tehy ry:n kanne olisi tullut panna palkkasaatavan osalta vireille työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin pääsäännön mukaan kahden vuoden kuluessa A:n työsuhteen päättymisestä. A:n työsuhde on päättynyt 30.6.2013 ja kanne on pantu vireille 31.10.2017. Näillä perusteilla Tehy ry on menettänyt kanneoikeutensa asiassa palkkasaatavien osalta ja palkkasaatavaa koskeva kannevaatimus on hylättävä saatavien raukeamisen vuoksi.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Anttila puheenjohtajana sekä Aaltonen, Äimälä, Nyyssölä, Koskinen ja Vettainen jäseninä. Valmistelija on ollut Julmala.