TT 2021:101 – Sairausajan palkka

Sairausajan palkkaa koskevan sopimusmääräyksen mukaan sairausajan palkan-maksujakso oli 90 kalenteripäivää, kun poissaolon syy oli työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väki-valta tai ammattitauti.

Asiassa oli kysymys siitä, oliko määräyksen soveltamisen edellytyksenä työtehtävissä sattunutta tapaturmaa koskevissa tapauksissa se, että vakuutusyhtiö tai sen myöhempi muutoksenhakuelin oli työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuvassa korvauspäätöksessään vahvistanut laissa tarkoitetun syy-yhteyden tapaturman ja vamman tai sairauden välillä. Määräyksen sanamuodosta ei käynyt ilmi tällaista palkanmaksun ehdotonta edellytystä. Koska toisenlaisesta osapuolten yhteisestä tarkoituksesta ei ollut esitetty riittävää selvitystä, asia oli ratkaistava pitäen lähtökohtana sopimusmääräyksen sanamuotoa.

$9c

Kysymys myös siitä, oliko kantajalla oikeussuojan tarvetta.

(ään.)

Asia

Työehtosopimuksen tulkinta

Kantaja

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry

Vastaaja

Hyvinvointiala HALI ry

Kuultava

X Oy

Vireille 5.2.2021

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 18.8.2021

Pääkäsittely 26.10.2021

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa (1.3.2014–31.1.2017, 1.2.2018–31.3.2020, 1.4.2020–30.4.2022) on ollut muun ohella seuraava määräys.

20 § Sairausajan palkka

1. Jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti:

Työsuhteen pituus:…………..Sairausajan palkanmaksujakso:

alle 1 kuukausi………………….Sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää (50 % palkasta)

1 kuukausi – alle 3 vuotta….28 kalenteripäivää (täysi palkka)

yli 5 – 10 vuotta…………………42 kalenteripäivää (täysi palkka)

yli 10 vuotta……………………..56 kalenteripäivää (täysi palkka)

Milloin poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti on sairausajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää.

—

6. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä.

Työnantaja voi perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin ja tällöin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen hankkimiskustannukset.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen osallisten Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n ja Hyvinvointiala HALI ry:n välille on syntynyt erimielisyys työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan 20 §:n tulkinnasta.

Erimielisyyden taustalla on tilanne, jossa X Oy:n palveluksessa 18.4.2013 lukien työskennelleelle lähihoitaja A:lle sattui 16.9.2016 tapaturma työtehtävissä. Työterveyslääkäri kirjoitti A:lle A-lääkärintodistuksen ajanjaksoille 16.–19.9.2016, 20.–25.9.2016, 26.9.–2.10.2016, 3.–9.10.2016, 10.–23.10.2016, 24.10.–13.11.2016 ja 14.11.–18.12.2016. Lääkärintodistuksiin, lukuun ottamatta todistuksia 16.–19.9.2016 ja 26.9.–2.10.2016, oli merkitty, että kyse oli työtapaturmasta. ICD-10 koodiksi todistuksiin oli merkitty M54.5, M54.3 ja/tai S33.

A toimitti todistukset työnantajalleen.

Työnantaja maksoi 15.9.2016 palkanmaksun yhteydessä palkan ajalta 1.–30.9.2016 ja 14.10.2016 palkanmaksun yhteydessä palkan ajalta 1.–31.10.2016.

Tapaturmavakuutusyhtiö teki 11.10.2016 päätöksen, jossa se katsoi, että korvattava vamma oli selän venähdysvamma. Päätöksen mukaisesti vakuutusyhtiö korvasi tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden ja hoitokulut 7.10.2016 saakka. Vakuutusyhtiö epäsi A:lta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset korvaukset 7.10.2016 jälkeiseltä ajalta, koska se katsoi, että pitkittynyt selän kipu ei ollut syy-yhteydessä tapaturmaan. A ei hakenut muutosta päätökseen.

Työnantaja ilmoitti A:lle 25.10.2016, että yhtiö ei maksa hänelle sairausajan palkkaa 21.10.2016 lukien johtuen vakuutusyhtiön päätöksestä, jossa poissaolo oli katsottu työtapaturmasta johtuvaksi vain 16.9.2016 ja 7.10.2016 väliseltä ajalta. Koska sairausloma kuitenkin jatkui 7.10.2016 jälkeen, työnantaja katsoi, että A:lla oli oikeus sairausajan palkkaan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan perusteella 35 kalenteripäivältä eli 20.10.2016 asti.

Työpaikalla syntyi erimielisyyttä siitä, oliko työntekijällä työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaiseen sairausajan palkkaan myös 21.10.2016 lukien vai oliko työnantajalla peruste olla maksamatta sairausajan palkkaa sillä perusteella, että kyse ei enää ollut vakuutusyhtiön päätöksen mukaan tapaturmasta johtuneesta poissaolosta.

Asiassa on käyty liittojen väliset erimielisyysneuvottelut.

Työnantaja sittemmin luopui aiemmin A:lle ilmoittamastaan palkan takaisinperinnästä 21.10.2016 ja 31.10.2016 väliseltä ajalta ja teki marraskuussa 2020 päätöksen siitä, että se suorittaa A:lle sairausajan palkkaa 14.12.2016 saakka laskettuna.

KANNE

VASTAUS

KUULTAVAN LAUSUMA

TODISTELU

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että palkanmaksu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaan tietyltä ajanjaksolta sen perusteella, että työntekijälle on työtehtävissä sattunut tapaturma, ei edellytä sitä, että tapaturmavakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin on katsonut, että työntekijälle työtehtävissä sattunut tapaturma on syy-yhteydessä työntekijän työkyvyttömyyteen,

2. vahvistaa, että X Oy:llä olisi ollut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen määräyksen perusteella velvollisuus maksaa A:lle sairausajan palkkaa enintään 90 kalenteripäivän ajalta hänelle 16.9.2016 sattuneen työtapaturman johdosta myös 7.10.2016 lukien, vaikka tapaturmavakuutusyhtiö teki 11.10.2016 päätöksen, jolla se epäsi A:lta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset korvaukset 7.10.2016 jälkeiseltä ajalta,

3. velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n maksamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä ja

4. velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut 12.355,52 eurolla korkoineen.

Perusteet

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Vakuutusyhtiön päätös 11.10.2016

Perustelut

Arviointi ja johtopäätökset

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

– vahvistaa, että palkanmaksu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaan tietyltä ajanjaksolta sen perusteella, että työntekijälle on työtehtävissä sattunut tapaturma, ei edellytä sitä, että tapaturmavakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin on katsonut, että työntekijälle työtehtävissä sattunut tapaturma on syy-yhteydessä työntekijän työkyvyttömyyteen,

– vahvistaa, että X Oy:llä olisi ollut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen määräyksen perusteella velvollisuus maksaa A:lle sairausajan palkkaa enintään 90 kalenteripäivän ajalta hänelle 16.9.2016 sattuneen työtapaturman johdosta myös 7.10.2016 lukien, vaikka tapaturmavakuutusyhtiö teki 11.10.2016 päätöksen, jolla se epäsi A:lta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset korvaukset 7.10.2016 jälkeiseltä ajalta ja

– velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n maksamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:lle hyvityssakkoa 3.000 euroa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Hyvinvointiala HALI ry velvoitetaan korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut 12.355,52 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Prosessiväitteestä

Kantajalla on oikeussuojan tarve. Vahvistusvaatimuksen oikeudellinen intressi liittyy kantajan intresseihin, ei vain A:n intresseihin.

Työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan jos työntekijän työnteko estyy tapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle sairausajan palkkaa sopimuskohdassa määrätyllä tavalla. Kyseisen sopimuskohdan viimeisessä kappaleessa on sovittu sairausajan palkanmaksujaksoksi 90 kalenteripäivää, kun poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma.

Riidatonta on, että A:n poissaolo 16.9.2016 lukien ainakin 7.10.2016 asti johtui 16.9.2016 työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta. Riitaista sen sijaan on se, onko A estynyt tekemästä työtään tapaturmasta johtuen 8.10.2016 lukien.

A-lääkärintodistukset osoittavat riittävällä tavalla sen, että A oli 16.9.2016 työssä sattuneesta tapaturmasta johtuen estynyt tekemästä työtään myös 8.10.2016 lukien kyseinen päivämäärä mukaan luettuna. Työnantaja ei kyseenalaistanut A-lääkärintodistuksia tai ohjannut A:ta toiselle lääkärille sen jälkeen, kun se ilmoitti palkanmaksun keskeyttämisestä.

Määräyksessä tarkoitettu oikeus sairausajan palkkaan ei ole riippuvainen siitä, korvaako tapaturmavakuutusyhtiö vahinkotapahtuman sairauspoissaoloajalta tai arvioiko tapaturmavakuutusyhtiö tapaturmavakuutuslainsäädännön tarkoittaman syy-yhteyden olevan olemassa. Tällaisesta ei ole työehtosopimuksessa sovittu.

Valvontavelvollisuus

Tutkimatta jättäminen

Kantajan toisessa kohdassa esittämä vahvistusvaatimus tulee ensisijaisesti jättää tutkimatta kantajalta puuttuvan oikeussuojan tarpeen vuoksi. Kyse on ehdottomasta prosessinedellytyksestä.

$18c

Määräyksen sanamuoto

Työehtosopimuksen mukaan 90 kalenteripäivän sairausajan palkanmaksuvelvollisuus perustuu niihin tilanteisiin, kun työntekijän työkyvyttömyyden eli poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti. Määräyksen sanamuodon mukaisesti työntekijän poissaolon syynä tulee olla työtehtävissä sattunut tapaturma, eli toisin sanoen kyseessä on oltava työtapaturman aiheuttama työkyvyttömyys. Tämä työehtosopimuksen mukainen kirjaus työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta on sidottu työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen määritelmään työtapaturmasta ja tätä kautta myös kyseisen lain sille asettamiin edellytyksiin.

Määräyksen sanamuodossa edellytetään syy-yhteyden olemassaoloa työkyvyttömyyden (eli sairauden/vamman) ja työtehtävissä sattuneen tapaturman välillä. Tämä vastaa myös tapaturmavakuutuslainsäädännössä edellytettyä, sen 16 §:n mukaista syy-yhteyden vaatimusta, jotta vamma tai sairaus voisi tulla korvattavaksi työtapaturmana. Työtapaturma- ja ammattitautilaissa vahinkotapahtuman ja sen edellyttämän syy-yhteyden juridinen arviointi on säädetty vakuutuslaitosten ja sitä seuraavien muutoksenhakuinstanssien tehtäväksi. Jos lainvoimaisella ratkaisulla on katsottu, ettei kyseessä ole korvattava työtapaturma, tai että työtapaturma korvataan vain tiettyyn päivämäärään asti, jonka jälkeen korvaus evätään työtapaturman ja työkyvyttömyyden väliltä puuttuvan syy-yhteysedellytyksen vuoksi, ei myöskään edellytyksiä maksaa sairausajan palkkaa työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaisesti ole olemassa.

Työehtosopimuksen määräys on pysynyt sanamuodoltaan täysin samansisältöisenä jo lähes 30 vuoden ajan, eli ainakin vuodesta 1993 lähtien. Vastaavan ja paljon sitä pidemmänkin ajan työtapaturmista ja ammattitaudeista sekä niiden korvaamisesta on säädetty lailla.

$18d

Vakiintunut soveltamiskäytäntö ja muut tulkinnassa huomioitavat perusteet

Mikäli vastoin vastaajan näkökantaa työtuomioistuin katsoisi harkinnassaan sopimusmääräyksen sanamuodon olevan monitulkintainen, epäselvä tai ristiriitainen, on vastaajan näkemyksen mukaan asiassa annettava merkitystä muun ohella yleiselle vakiintuneelle soveltamiskäytännölle ja muille alla tarkemmin esitettäville seikoille.

$18e

Vastaajan tulkinta työehtosopimuksen määräyksestä on koko lähes 30 vuoden pituisen ajanjakson ollut muuttumaton. Tämän tulkinnan mukaisesti on ohjeistettu ja neuvottu vastaajan jäsenyrityksiä sekä yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä mutta myös sen lähisopimusaloilla. Tätä vakiintunutta tulkintaa ei ole kuluneen lähes 30 vuoden aikana työntekijäpuoli aikaisemmin riitauttanut. Myös kantajan alayhdistys Tehy ry on ohjeistanut jäseniään vastaajan tulkinnan mukaisella tavalla. Tehyn ohjeistuksessa nimenomaisesti tunnustetaan se, että ensiasteessa tapaturmavakuutusyhtiö tekee päätöksen siitä, onko kyseessä työtapaturma ja tämän päätöksen perusteella myös määräytyy työntekijän oikeus siihen, onko tällä oikeus työehtosopimuksen mukaiseen pidempään palkanmaksujaksoon työtapaturman perusteella vaiko ei. Määräyksen soveltamisesta ei myöskään ole syntynyt muutakaan kantajan esittämän mukaista yhteisesti hyväksyttyä käytäntöä.

$18f

Kun kyseisen työehtosopimusmääräyksen sisällöstä on keskusteltu siitä neuvoteltaessa, on vastaajan puolelta kannustettu työntekijäliittoja vaikuttamaan siihen, että vakuutusyhtiön päätökseen tyytymätön työntekijä valittaa päätöksestä. Samoin on kerrottu työtapaturmasta aiheutuvan palkallisen poissaolon keston olevan enintään siltä ajalta, mihin syy-yhteys jatkuu muun muassa lääketieteellisen arvion mukaisesti (jonka mukaisen syy-yhteysarvioinnin tekee ensi asteessa vakuutusyhtiö).

Työnantajan menettely A:n asiassa

Työnantajan käytössä on ollut tapaturmavakuutusyhtiön 11.10.2016 antama työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuva päätös, jossa on ratkaistu kysymys siitä, miltä ajalta A:n työkyvyttömyys on perustunut työtehtävissä sattuneeseen tapaturmaan. Vakuutusyhtiön antaman päätöksen nojalla työnantaja on voinut perustellusti arvioida syy-yhteyden olemassaoloa työtehtävissä sattuneen tapaturman ja A:n poissaolon välillä. Samalla työnantaja on pystynyt tekemään ratkaisunsa siitä, millä perusteella A.n sairausajan palkanmaksujakson pituus määräytyy työehtosopimuksen mukaan.

Kun vakuutusyhtiö on päätöksessään katsonut, että syy-yhteyttä ei ole ollut tapaturman ja poissaolon välillä 7.10.2016 jälkeen, eikä työkyvyttömyys ole siten tuon ajankohdan jälkeen perustunut työtapaturmaan, ei poissaolon syynä työehtosopimuksenkaan mukaan ole tämän ajankohdan jälkeen voinut olla työtehtävissä sattunut tapaturma, eikä työnantajalla ole siten ollut enää edellytyksiä maksaa sairausajan palkkaa 90 päivän säännöksen perusteella 7.10.2016 jälkeen. Työnantajan on työehtosopimusta tulkitessaan ja palkanmaksuvelvoitteen pituutta arvioidessaan voitava tukeutua siihen, kuinka vakuutusyhtiö on asiaa arvioinut.

Kun A:n sairasloma on kuitenkin jatkunut 7.10.2016 jälkeen, mutta vakuutusyhtiön päätöksen mukaan ei enää työtapaturmasta johtuen, on tämän jälkeen A:n sairausajan palkanmaksujakso määräytynyt 20 §:n 1 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaisesti. A:n työsuhde on alkanut 18.4.2013, joten sairausajan palkanmaksujakson enimmäispituus sairauden tai tapaturman vuoksi on ollut 35 kalenteripäivää poissaolon alusta 16.9.2016 lukien. Tämä 35 kalenteripäivän ajanjakso on tullut täyteen 20.10.2016.

Kanteessa on tuotu esiin, että työnantaja ei kyseenalaistanut A-lääkärintodistuksia tai ohjannut A:ta toiselle lääkärille sen jälkeen, kun se ilmoitti palkanmaksun keskeyttämisestä. Työnantajalla on ollut käytettävissään hyväksyttävä selvitys A:n poissaolon kestosta sekä syystä. Lisäselvityksen hankkimiseen ei ole siten ollut tarvetta, sillä työnantajalla ei ole ollut mitään syytä epäillä sitä, etteikö A olisi ollut työkyvytön työsopimuksen mukaisiin tehtäviinsä sairaudesta johtuen. Kun väärinkäytöstä tai työkyvyttömyyttä ei ole epäilty, ei työnantajalla ole ollut tarvetta tai edes perusteltua syytä lähettää A:ta määräämänsä lääkärin tarkastukseen. Lääkärintodistukseen rastitettu vaihtoehto, että kyseessä olisi työtapaturma, ei ole perusteltu syy ohjata uuteen arvioon, koska lääkäri ei arvioi sitä, onko kyse työtapaturmasta, vaan arvion tekee ensi asteessa vakuutusyhtiö, jolle lääkärintodistukset lähetetään.

Työntekijällä on näyttövelvollisuus siitä, että hänelle on aiheutunut tapaturmavakuutuslainsäädännössä tarkoitettu työtapaturma, samalla tavoin kuin työntekijällä on näyttövelvollisuus siitä, että hänellä on työkyvyttömyyden aiheuttava sairaus, mistä johtuen hän on estynyt tekemään työtä sairausajan palkkaan oikeuttavalla tavalla. Jotta 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukainen sairausajan palkkaoikeus syntyisi, tulee työntekijän esittää työnantajalle hyväksyttävä selvitys siitä, että poissaolon syy on työtehtävissä sattunut tapaturma, eli vakuutuslaitoksen tai sen myöhemmän muutoksenhakuelimen työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuva myönteinen päätös syy-yhteyden olemassaolosta.

A:lla olisi ollut mahdollisuus saattaa vakuutusyhtiön tekemä päätös kolmiportaisen muutoksenhakujärjestelmän arvioitavaksi. A ei ole kuitenkaan näin tehnyt, mikä osaltaan osoittaa sitä, että hän on itsekin katsonut vakuutusyhtiön johtopäätöksen olevan oikea. Jos a olisi halunnut osoittaa olevansa oikeutettu työtapaturmaan perustuvaan sairausajan palkkaan 8.10.2016 lukien, olisi hänen tullut näyttää toteen se, että vakuutusyhtiön päätös oli virheellinen. Tämän toteennäyttäminen olisi tapahtunut muutoksenhakuoikeutta käyttämällä. Työnantaja on myös ilmoittanut viipymättä A:lle, että vakuutusyhtiön päätöksestä johtuen palkkaa ei enää makseta, jolloin A:lla olisi ollut mahdollisuus esittää lisänäyttöä ja siten käyttää muutoksenhakuoikeuttaan.

Kantaja on kanteessaan väittänyt, että A:lle kirjoitetut lääkärintodistukset riittävällä tavalla osoittavat sen, että A oli 16.9.2016 sattuneesta tapaturmasta johtuen estynyt tekemään työtänsä ja oikeutettu saamaan sairausajan palkkaa työehtosopimuksen mukaisesti 90 päivältä tapaturmavakuutusyhtiön hylkäävän päätöksen jälkeiseltäkin ajalta.

Hoitavan työterveyslääkärin lääkärintodistukseen tekemä kirjaus ei voi saada etusijaa suhteessa vakuutusyhtiön työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella tekemään päätökseen, kun arvioidaan työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen nojalla. Näin olisi asiaa arvioitava siinäkin tapauksessa, mikäli työtuomioistuin katsoisi vastoin vastaajan kantaa, ettei vakuutusyhtiön näkemyksestä syy-yhteyden puuttumisesta seuraisi se, että oikeus työehtosopimuksessa tarkoitettuun työtapaturmasta johtuvaan palkanmaksujaksoon päättyisi.

Edelleen kantajan omankin näkemyksen ristiriitaisuutta ilmentää myös se, että vain osassa A:n työkyvyttömyysajalle ulottuvissa A-lääkärintodistuksissa on rastitettu merkintä, että kyseessä on työtapaturma.

Hoitavalla lääkärillä ei ole toimivaltaa tehdä tällaista arviota. Hoitava lääkäri ei edes pystyisi tekemään arviota syy-yhteyden olemassaolosta, koska lääkärillä ei ole käytettävissään kaikkea sitä tietoa, mitä syy-yhteyden vahvistaminen edellyttää. Hoitavan lääkärin tekemä merkintä työtapaturmasta perustuu yksinomaan työntekijän omaan kertomukseen, mitä ei voida pitää objektiivisena arviona. Hoitava lääkäri voi arvioida vain sairauspoissaolon tarvetta ja pituutta. Työtapaturma- ja ammattitautilakiin eikä siten myöskään työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan viimeiseen kappaleeseen perustuvien ratkaisujen tekeminen ei sen sijaan kuulu hoitavalle lääkärille.

$190

$191

Hyvityssakkoa koskeva vaatimus

Työnantaja ei ole menettelyllään rikkonut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan viimeisen kappaleen mukaista määräystä. Edellä mainituin perustein vastaaja katsoo, ettei se siten ole laiminlyönyt työehtosopimuslain mukaista valvontavelvollisuuttaan, eikä sitä tule tuomita maksamaan hyvityssakkoa. Näin ollen vastaaja ensisijaisesti vaatii, että kantajan hyvityssakkoa koskeva vaatimus on hylättävä perusteettomana.

$192

Edelleen mikäli vastoin vastaajan kantaa mahdollinen hyvityssakko tulisi harkittavaksi, tässä asiassa on vielä huomioitava, että työnantaja on harkintansa perusteella luopunut työntekijään kohdistamastaan takaisinperinnästä sekä suorittanut tälle sairausajan palkan kokonaisuudessaan marraskuussa 2020. Näin ollen tämän kanteen vireilletulohetkellä taikka liittotason neuvottelupöytäkirjaa allekirjoittaessa ei ole ollut mitään sellaista asiaintilaa, jossa työehtosopimuksen määräystä olisi sovellettu väärin. Myös tämä seikka huomioiden hyvityssakko olisi jätettävä tuomitsematta.

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Kuvakaappaus Tehy ry:n Internet-sivuilta, päivitetty 12.2.2021

2. Vakuutusyhtiön päätös 11.10.2016 (=kantajan todiste 1)

Kantajan henkilötodistelu

1. B, neuvottelupäällikkö, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

2. C, sopimusneuvottelija, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. D, työmarkkinajohtaja, Hyvinvointiala HALI ry

2. E, työterveyshuollon erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri, EK

Oikeudenkäyntiaineistona vuoden 1993 työehtosopimus

Kysymyksenasettelu

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaan jos työntekijä työnteon alettua estyy tekemästä työtä sairauden tai tapaturman vuoksi eikä hän ole aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, maksaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa työsuhteen keskeytymättömän keston perusteella kultakin poissaolojaksolta seuraavasti.

Milloin poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti, on sairausajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää. (20 §:n 1 kohdan kolmas kappale.)

Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava lääkärin todistuksella tai muulla työnantajan hyväksymällä selvityksellä. (20 §:n 6 kohta.)

Työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen soveltamisen edellytyksenä on riidattomasti se, että työntekijän poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma. Keskeinen riitakysymys asiassa on, onko määräyksen soveltamisen edellytyksenä se, että vakuutusyhtiö tai sen myöhempi muutoksenhakuelin on työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuvassa korvauspäätöksessään vahvistanut lain 16 §:ssä tarkoitetun syy-yhteyden tapaturman ja vamman tai sairauden välillä.

Käsittelyratkaisu

Kanteen toisessa vahvistusvaatimuksessa vaaditaan vahvistettavaksi, että X Oy:n palveluksessa lähihoitajana työskennelleellä A:lla on ollut työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen määräyksen perusteella oikeus sairausajan palkkaan enintään 90 kalenteripäivän ajalta hänelle 16.9.2016 sattuneen työtapaturman johdosta myös 7.10.2016 lukien, vaikka vakuutusyhtiö oli evännyt häneltä työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset korvaukset tämän jälkeiseltä ajalta. Työnantaja on marraskuussa 2020 päättänyt suorittaa A:lle palkkaa 14.12.2016 saakka laskettuna.

Vastaaja ja kuultava ovat vaatineet, että kanteen toinen vahvistusvaatimus tulee ensisijaisesti jättää tutkimatta kantajalta puuttuvan oikeussuojan tarpeen vuoksi. Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet siihen, että A:lle on tosiasiassa suoritettu työehtosopimuksen mukainen sairausajan palkka 90 kalenteripäivän ajalta jo liittoneuvotteluiden aikana eikä hänelle ole siten aiheutunut asiassa oikeudenmenetystä.

Kantaja on kiistänyt vastaajan ja kuultavan väitteen ja vedonnut oikeussuojan tarpeen osalta siihen, että kyseessä olevan vahvistusvaatimuksen oikeudellinen intressi liittyy kantajan intresseihin eikä vain A:n intresseihin.

$193

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa osallisliittojen välillä on syntynyt tulkintariita työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen soveltamisen edellytyksistä. Kanteessa on esitetty tätä riitakysymystä koskien sekä yleisluontoinen että konkreettiseen yksittäistapaukseen sidottu vahvistusvaatimus sekä työnantajaliittoa vastaan kohdistettu hyvityssakkovaatimus. Kantaja on tuonut esiin, että sen ensisijaisena tavoitteena on saada ratkaisu käsillä olevaan työehtosopimusta koskevaan tulkintakysymykseen. Työtuomioistuin toteaa, että tätä tulkintaa koskevaa erimielisyyttä ei ole ratkaistu sillä, että työnantaja on oma-aloitteisesti maksanut A:lle sairausajan palkan 90 päivän ajalta. Näin ollen kantajalla on asiassa oikeussuojan tarve, ja vastaajan ja kuultavan esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

Pääasia

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu todistajina Talentia ry:n neuvottelupäällikköä B:tä, SuPer ry:n sopimusneuvottelijaa C:tä, Hyvinvointiala HALI ry:n työmarkkinajohtajaa D:tä ja EK:n asiantuntijalääkäriä, työterveyshuollon erikoislääkäri E:tä.

$194

Riitakysymystä koskevia erimielisyyksiä oli ratkottu joitakin myös paikallisesti. Tällöin työntekijäliitto oli ilmoittanut työnantajalle, että tässä työehtosopimuksessa ei ollut sovittu siitä, että oikeus palkanmaksuun olisi sidottu vakuutusyhtiön tai Kelan päätökseen. Työtapaturma-asioita oli ollut vähemmän, yhdestä kahteen. Riidat olivat ratkenneet siten, että työnantaja oli maksanut sairausajan palkan. Varsinaisia erimielisyysneuvotteluja, joista olisi tehty pöytäkirja, ei ollut käyty. Asiasta oli työnantajaliiton kanssa kuitenkin käyty keskusteluja.

B:n mukaan työehtosopimuksessa ei ollut ollut tarkoitus sopia tapaturman käsitteestä siten, että kyse olisi vakuutuslääketieteellisestä tapaturman käsitteestä, vaan käsite määräytyi yksin työehtosopimuksen perusteella. Työehtosopimuksen mukainen syy-yhteys ei myöskään edellyttänyt vakuutuslääketieteellistä syy-yhteyttä ja sen toteamista. Työehtosopimuksessa palkanmaksun edellytys oli, että tapahtuneen tapaturman seurauksena henkilöllä oli vamma tai sairaus, joka aiheutti työkyvyttömyyden. Tämän työkyvyttömyyden saattoi todeta hoitava lääkäri. Tällöin merkitystä ei ollut sillä, miten vakuutuslaitos arvioi syy-yhteyttä vakuutuslääketieteellisesti. B:n mukaan kaikki Sote ry:n jäsenliitot olivat sopimusmääräyksen tulkinnasta samaa mieltä.

$195

C:n tulkinnan mukaan palkanmaksu riidanalaisen määräyksen nojalla edellytti sitä, että työntekijälle oli työtehtävissä sattunut tapaturma, ja työkyvyttömyys osoitettiin lääkärintodistuksella. Tapaturmavakuutusyhtiön päätöksellä ei ollut merkitystä työehtosopimuksen tulkinnassa. Sote ry:n ja aiemmin TSN:n sisällä näkemys työehtosopimuksen tulkinnasta oli C:n mukaan yhtenäinen.

$196

$197

$198

Työntekijän itse tuli D:n mukaan hakea muutosta vakuutusyhtiön päätökseen, eikä työnantajan, koska työntekijä oli itse saamassa korvauksen.

$199

Ensimmäinen vahvistusvaatimus

Riidanalaisen sopimusmääräyksen mukaan milloin poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma, työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta tai ammattitauti, on sairausajan palkanmaksujakso 90 kalenteripäivää.

Määräyksen soveltamisen edellytyksenä on se, että työntekijän poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma. Jo määräyksen sanamuodon perusteella on siten selvää, että poissaolon ja työtehtävissä sattuneen tapaturman välillä tulee olla syy-yhteys. Palkanmaksuun määräyksen perusteella ei toisin sanoen ole oikeutta, jos poissaolo johtuu jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta, eikä palkanmaksu määräyksen nojalla voi jatkua, jos työkyvyttömyydestä johtuva poissaolo jatkuu jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä aiemmin sattuneen tapaturman johdosta.

Kantajan mukaan työehtosopimuksessa ei ole kuitenkaan sovittu sellaisesta määräyksen soveltamisen edellytyksestä, että tapaturmavakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin on arvioinut tapaturmavakuutuslainsäädännössä tarkoitetun syy-yhteyden olevan olemassa. Työnantajapuolen kannan mukaan taas edellytyksiä maksaa sairausajan palkkaa työehtosopimuksen riidanalaisen määräyksen mukaisesti ei ole, jos vakuutuslaitos on katsonut, ettei kyseessä ole työtapaturma tai että työtapaturma korvataan vain tietyltä ajanjaksolta. Työnantajapuoli on vedonnut muun ohella siihen, että työtapaturma- ja ammattitautilaissa työtapaturman ja vamman välisen syy-yhteyden juridinen arviointi on säädetty vakuutuslaitoksen ja sitä seuraavien muutoksenhakuinstanssien tehtäväksi.

Työtuomioistuin on sairausajan palkkaa koskevassa ratkaisukäytännössään katsonut, ettei Kansaneläkelaitoksen sairauspäivärahaa koskevalle päätökselle voida antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko työntekijällä oikeus työehtosopimuksen mukaiseen sairausajan palkkaan, elleivät työehtosopimusosapuolet ole nimenomaisesti niin sopineet.

Ratkaisussa TT 1991:100 työtuomioistuin totesi, että Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutuslain nojalla tekemillä ratkaisuilla on riidattomasti yleistä merkitystä sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden määrittämisessä. Niille ei kuitenkaan voi antaa sellaista vaikutusta, että päivärahojen suorittamisen epääminen ilman muuta vapauttaisi työnantajan työehtosopimukseen perustuvasta sairausajan palkan maksamisvelvollisuudesta. Tuomiossa merkitystä annettiin sille, että työntekijän työkyvyttömyyden oli todennut yhtiön työterveyslääkäri, jota työntekijä oli osoitettu käyttämään. Hänen sairautensa aiheuttaman työkyvyttömyyden olivat todenneet muutkin lääkärit sen jatkuessa. Kun lisäksi työnantajaliitonkin tulkinnan mukaan työterveyslääkärin antamalle lääkärintodistukselle pitäisi antaa etusija epäselvyyksien ilmaantuessa, työtuomioistuin katsoi asiassa esitetyn selvityksen osoittavan, että työntekijä oli ollut työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla sairauden perusteella estynyt tekemästä työtään.

Ratkaisussa TT 1989:44 Kansaneläkelaitos oli maksanut työntekijälle työkyvyttömyysajalta sairausvakuutuslain nojalla sairauspäivärahaa, mutta tälle ei työehtosopimuksen tulkinnan kannalta annettu ratkaisevaa merkitystä muun ohella siitä syystä, että asianosaisliittojen ei ollut väitettykään sopineen sairausvakuutuslain nojalla syntyneen korvauskäytännön soveltamisesta työehtosopimukseen. (Ks. myös TT 2001:59.)

Nyt käsiteltävässä asiassa riitaa on kuitenkin jossain määrin toisen tyyppisestä kysymyksestä kuin edellä selostetuissa sairausajan palkkaa koskevissa tapauksissa. Riitaa on nyt siitä, onko pidemmän, työehtosopimuksen mukaisen 90 päivän palkanmaksun edellytyksenä se, että tapaturmavakuutusyhtiö tai sen muutoksenhakuelin on todennut syy-yhteyden tapaturman ja vamman välillä. Riidatonta sinänsä on, että määräyksen soveltamisen edellytyksenä ei ole se, että vakuutusyhtiö on maksanut työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia korvauksia.

Työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetään lain 1 §:n mukaisesti muun ohella työntekijän oikeudesta korvaukseen työtapaturman ja ammattitaudin johdosta. Vahinkotapahtumana korvataan siis lain 15 §:n mukaisesti työtapaturma ja ammattitauti. Lain 16 §:n mukaan vahinkotapahtuman korvaamisen edellytyksenä on todennäköinen lääketieteellinen syy-yhteys vahinkotapahtuman ja vamman tai sairauden välillä, jollei laissa toisin säädetä. Työtuomioistuin toteaa, että työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisen korvauksen edellytyksenä olevan syyseuraussuhteen toteaminen on työtapaturmajärjestelmää toimeenpanevan vakuutuslaitoksen lakisääteinen tehtävä. Syy-yhteyden arvioinnissa otetaan lain 16 §:n nojalla huomioon erityisesti lääketieteelliset löydökset ja havainnot, vahingon sattumistapa sekä aikaisemmat vammat ja sairaudet.

Asiassa on kyse työehtosopimuksen tulkinnasta. Riidanalaisen määräyksen sanamuodosta ei ilmene, että palkanmaksun ehdottomana edellytyksenä olisi vakuutuslaitoksen vahvistama, työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:ssä tarkoitettu syy-yhteys tapaturman ja vamman tai sairauden välillä. Tällaista päätelmää ei voida tehdä myöskään sen vastaajan vetoaman seikan perusteella, että määräyksessä on käytetty samoja käsitteitä kuin työtapaturmalainsäädännössä (”ammattitauti”, ”työntekijää työtehtävissä kohdannut väkivalta”). Toisekseen työehtosopimuksessa on käytetty osin myös sellaisia käsitteitä, jotka poikkeavat lainsäädännössä käytetyistä käsitteistä. Sopimusmääräyksessä edellytetään palkanmaksun edellytyksenä syy-yhteyttä työtehtävissä sattuneen tapaturman ja poissaolon välillä, kun taas tapaturmalainsäädännössä korvauksen edellytyksenä on todennäköinen lääketieteellinen syy-yhteys tapaturman ja vamman tai sairauden välillä.

Sanamuotonsa puolesta sopimusmääräys poikkeaa esimerkiksi KVTES:n vastaavasta määräyksestä, jonka sanamuodosta selvästi käy ilmi, että pidemmän sairausajan palkanmaksun edellytyksenä on se, että työkyvyttömyydestä suoritetaan korvausta tapaturmavakuutuslainsäädännön perusteella. Se seikka, että näin on sovittu KVTES:ssä, ei kuitenkaan esitetyn selvityksen perusteella tue työnantajapuolen tulkintaa tässä asiassa.

$19a

Selvitetyksi on tullut, että riidanalainen määräys on säilynyt samansisältöisenä työehtosopimuksessa sen solmimisesta lähtien eli vuodesta 1993. D:n kertomuksen perusteella riidanalaisesta määräyksestä ei sopimusta solmittaessa käyty juurikaan keskusteluja. Määräyksen rakenne otettiin suoraan sopimusta edeltäneestä yksityisten valtionapulaitosten toimiehtosopimuksesta. Tuon sopimuksen sisällöstä ja tulkinnasta ei ole esitetty tarkempaa selvitystä. D:n kertomuksesta ei siten voida tehdä sellaista päätelmää, että osallisten alkuperäinen yhteinen tarkoitus vastaisi työnantajapuolen tulkintaa asiassa.

$19b

Edellä selostetun perusteella ei voida katsoa, että riidanalaisen määräyksen tulkinnasta olisi syntynyt vakiintunutta, yhtenäistä ja yhteisesti hyväksyttyä soveltamiskäytäntöä.

Koska osapuolten tarkoituksesta ei ole esitetty edellä selostettua tarkempaa selvitystä, asia on ratkaistava pitäen lähtökohtana sopimusmääräyksen sanamuotoa. Työtuomioistuin on jo edellä todennut, että määräyksen sanamuodosta ei käy ilmi sellaista palkanmaksun ehdotonta edellytystä, että vakuutuslaitos tai sen muutoksenhakuelin on katsonut työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:ssä tarkoitetun syy-yhteyden olevan olemassa. Ensimmäinen kannevaatimus on siten hyväksyttävä.

Toinen vahvistusvaatimus

Kanteen toisessa vahvistusvaatimuksessa arvioitavaksi tulee, onko lähihoitaja A:lla ollut oikeus työehtosopimuksen mukaiseen enintään 90 päivän sairausajan palkkaan hänelle työtehtävissä sattuneen tapaturman johdosta siitä huolimatta, että vakuutuslaitos on katsonut syy-yhteyden tapaturman ja vamman välillä katkenneen kolmen viikon kuluttua tapaturmasta. Olennainen ratkaistava kysymys siten on, minkälaista näyttöä työntekijän on esitettävä osoittaakseen, että hänen työkyvyttömyydestä johtuvan poissaolonsa syy on työtehtävissä sattunut tapaturma.

Asiassa on riidatonta, että A:lle sattui 16.9.2016 tapaturma työtehtävissä. Työterveyslääkäri kirjoitti A:lle kaikkiaan seitsemän A-lääkärintodistusta ajanjaksolle 16.9.–18.12.2016. Lääkärintodistuksiin, lukuun ottamatta todistuksia 16.–19.9. ja 26.9.–2.10., oli merkitty, että kyse oli työtapaturmasta. ICD-10 -tautiluokituksen mukaisiksi koodeiksi oli merkitty M54.5 (lanneselän kipu), M54.3 (iskiaskipu) ja/tai S33. E:n kertomuksen perusteella ICD-koodeissa S-luokka on tapaturmaluokka ja M-luokka tarkoittaa tuki- ja liikuntaelinsairautta.

A esitti työkyvyttömyydestään lääkärintodistukset työnantajalle, joka ei edellyttänyt asiassa lisäselvitystä, koska ei epäillyt, etteikö A olisi työkyvytön. Vakuutusyhtiö teki 11.10.2016 korvauspäätöksen, jonka mukaisesti se korvasi tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden ja hoitokulut 7.10.2016 saakka.

$19c

A ei hakenut muutosta vakuutusyhtiön päätökseen. Riitaa on nyt siitä, muodostiko vakuutusyhtiön tekemä syy-yhteysarvio työnantajalle perusteen olla maksamatta A:lle sairausajan palkkaa työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaisesti enintään 90 päivän ajalta.

Työnantajapuoli on vedonnut siihen, että työtapaturma- ja ammattitautilaissa työtapaturman ja vamman välisen syy-yhteyden juridinen arviointi on säädetty vakuutuslaitoksen ja sitä seuraavien muutoksenhakuinstanssien tehtäväksi, eikä muilla tahoilla, kuten esimerkiksi hoitavalla lääkärillä, ole käytettävissään kaikkea sitä tietoa, jota syy-yhteyden toteaminen edellyttää.

Työtuomioistuin on jo edellä katsonut, että työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannessa kappaleessa tarkoitetun sairausajan palkanmaksun edellytyksenä ei voida pitää sitä, että vakuutuslaitos on todennut tapaturman ja vamman välisen syy-yhteyden. Palkanmaksun edellytyksenä kuitenkin on, että poissaolon syy on työntekijän työtehtävissä sattunut tapaturma. Määräyksen mukaiseen palkanmaksuun ei siten ole oikeutta, jos poissaolo johtuu jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä sattuneesta tapaturmasta, eikä palkanmaksu määräyksen nojalla voi jatkua, jos työkyvyttömyydestä johtuva poissaolo jatkuu jostakin muusta syystä kuin työtehtävissä aiemmin sattuneen tapaturman johdosta.

$19d

$19e

Edellä lausutun perusteella työtuomioistuin katsoo, että työehtosopimuksen mukaista työtehtävissä sattuneen tapaturman ja poissaolon välistä syy-yhteyttä arvioitaessa hoitavan lääkärin kirjoittamia lääkärinlausuntoja ja niiden merkitystä sekä näyttöarvoa suhteessa vakuutuslaitoksen päätökseen on arvioitava tapauskohtaisesti ja kulloinkin esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella. Huomioon on lisäksi otettava se, että työnantaja voi työehtosopimuksen 20 §:n 6 kohdan kolmannen kappaleen mukaisesti perustellusta syystä nimetä käytettävän lääkärin, ja sillä on vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella katsottu olevan myös oikeus hakea valittamalla muutosta vakuutuslaitoksen korvauspäätökseen siltä osin, kun se on maksanut työntekijälle sairausajan palkkaa (HE 277/2014 vp s. 168).

Tässä asiassa A on lääkärintodistusten perusteella ollut riidattomasti työkyvytön 16.9.–18.12.2016. Niin ikään riidatonta on, että hänen poissaolonsa syy on ollut työtehtävissä sattunut tapaturma 7.10.2016 asti. Vakuutusyhtiön päätöksestä ilmenee, että ortopedi on määritellyt diagnoosiksi A:lle lannerangan nikamavälilevyn traumaattisen repeämän. Vakuutusyhtiö on katsonut, että A:n kuvaama tapaturma ei olisi voinut aiheuttaa terveeseen selkään kuin venähdysvammaan verrattavan vamman, joka paranee kahden, kolmen viikon kuluessa. Pitkittyneen selän kivun ei ole katsottu olleen syy-yhteydessä tapaturmaan, vaan johtuneen jostain muusta viasta, vammasta tai sairaudesta, josta ei työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan makseta korvausta.

Työterveyslääkärin kirjoittamissa lääkärintodistuksissa sen sijaan on merkitty myös 7.10.2016 jälkeen aina 18.12.2016 asti, että kyse on ollut työtapaturmasta. Lääkärintodistuksista ilmenevistä ICD-10 -luokituksen koodeista on ollut myös pääteltävissä, että kyse on ollut A:lle työssä sattuneesta tapaturmasta alkaneesta pitkittyneestä selkäkivusta. Asiassa ei ole esitetty selvitystä A:n aikaisemmista vammoista ja sairauksista, vaikka ne on tullut ottaa huomioon myös työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:n mukaista syy-yhteyttä arvioitaessa. Vakuutuslaitoksen päätöksestä ei ilmene, miten nämä päätöstä tehtäessä on huomioitu tai onko niitä ylipäätään selvitetty.

Työtuomioistuin katsoo, että lääkärintodistusten ja vakuutusyhtiön päätöksestä ilmenevien tietojen perusteella työnantaja ei ole voinut katsoa, että A:n työkyvyttömyydestä johtuvan poissaolon syy ei 7.10.2016 jälkeen enää osaksikaan olisi ollut hänelle 16.9.2016 työtehtävissä sattunut tapaturma. Työnantaja ei ole yksin vakuutusyhtiön epäävän korvauspäätöksen ja siitä ilmenevän, työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuvan syy-yhteysarvion perusteella voinut keskeyttää työehtosopimuksen 20 §:n 1 kohdan kolmannen kappaleen mukaista sairausajan palkanmaksua. Kanteen toinen vahvistusvaatimus on siten hyväksyttävä.

Hyvityssakot

Työnantajaliitto on ohjeistanut työnantajaa ainakin vuosina 2016–2019 siten, ettei sairausajan palkkaa A:n tapauksessa tule maksaa. Ohjeistus on myös käytännössä johtanut työehtosopimuksen vastaiseen menettelyyn, eikä työnantajaliitto ole ryhtynyt toimenpiteisiin virheen korjaamiseksi. Työnantaja on sittemmin vuonna 2020 päättänyt maksaa sairausajan palkan kokonaisuudessaan. Työnantajaliitolla on kuitenkin ollut valvontavelvollisuus tätä edeltävältä ajalta. Määräyksen sanamuoto on ollut objektiivisesti arvioiden selvä, eivätkä asiaan liittyvät tosiseikatkaan ole olleet sillä tavoin epäselvät, että huolellisesti toimimallakaan työnantajaliitolla ei olisi ollut edellytyksiä arvioida työehtosopimuksen oikeaan soveltamiseen vaikuttavia seikkoja. Työnantajaliitto on menettelyllään laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja se on tuomittava hyvityssakkoon.

Oikeudenkäyntikulut

Hyvinvointiala HALI ry on oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla velvollinen korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut. Kulujen määrä on myönnetty.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Mikko Nyyssölä, Kim Kaskiaro, Anu-Tuija Lehto ja Timo Koskinen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomiosta on äänestetty.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Nyyssölä, jonka lausuntoon jäsen Kaskiaro yhtyi, lausui:

Työntekijällä on oikeus saada lakiin perustuvaa päivärahaa, jos hän on kykenemätön tekemään työtään vahingon johdosta. Tästä säädetään lain 56 §:ssä. Päivärahan suuruus on 100 % työntekijän palkasta.

Työehtosopimuksissa on yleisesti määräyksiä, joiden mukaan päiväraha maksetaan työnantajalle, jos tämä on maksanut työntekijälle samalta ajalta palkan.

Ensiasteen päätöksen tapaturma-asiassa tekee se vakuutusyhtiö, josta työnantaja on ottanut lakisääteisen tapaturmavakuutuksen. Vakuutusyhtiön toiminta on tältä osin julkista hallintoa. Kun kyse on lääketieteellisen seikan arvioimisesta, myös vakuutusyhtiön lääkärin on lain mukaan osallistuttava päätöksentekoon. Vakuutusyhtiön päätökseen voi hakea muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnasta. Ylin muutoksenhakuaste on korkein oikeus.

Vakuutusyhtiö on antanut päätöksen A:n asiassa 11.10.2016. Vakuutusyhtiö on katsonut, että tapaturman ja työkyvyttömyyden välillä on syy-yhteys 7.10.2016 asti mutta ei enää sen jälkeen. A ei ole hakenut muutosta vakuutusyhtiön päätökseen, joten se on tullut lainvoimaiseksi. Työnantajalla ei ole ollut muutoksenhakuoikeutta.

Sovellettavan työehtosopimuksen sanamuoto ei nimenomaisesti aseta 90 kalenteripäivän palkanmaksujakson edellytykseksi sitä, että asiasta olisi myönteinen vakuutusyhtiön korvauspäätös. Todistaja D:n mukaan työehtosopimusmääräystä oli kuitenkin sovellettu vakiintuneesti tällä tavalla 20 vuoden ajan. D on kertonut, että työehtosopimusmääräyksen taustalla oli se, että lakisääteinen tapaturmavakuutus korvasi palkan kutakuinkin täysimääräisesti työnantajalle.

Kantajan puolelta kuultujen todistajien kertomusten merkitystä vähentää se, että heillä ei ole omakohtaista tietoa työehtosopimuksen soveltamiskäytännöstä tältä ajalta. Kertomukset perustuvat suurelta osin toisen käden tietoon.

Työtuomioistuin joutuu työehtosopimusta tulkitessaan arvioimaan samoja tosiseikkoja, joita vakuutusyhtiö on jo arvioinut omassa päätöksessään. Olennaista ovat tapaturman sattuminen, työkyvyttömyys ja niiden välinen syy-yhteys. Kanteen hyväksyminen merkitsisi sitä, että tosiseikkoja olisi arvioitava lakia ja työehtosopimusta sovellettaessa eri tavalla.

Pidän sinänsä mahdollisena sitä, että 90 päivän sairausajan palkka voi tulla työehtosopimuksen perusteella maksettavaksi, vaikka vakuusyhtiö ei olisikaan tehnyt myönteistä korvauspäätöstä. Tällainen lopputulos olisi mahdollinen lähinnä silloin, kun kiistatonta työtapaturmaa ei ole jostain syystä lainkaan saatettu vakuutusyhtiön arvioitavaksi.

Tilannetta on kuitenkin arvioitava toisin, jos vakuutusyhtiö on antanut päätöksen tapaturman korvattavuudesta. Todistaja D:n kertomuksen perusteella on näytetty, että työehtosopimusta on sovellettu yhtenevästi vakuutusyhtiön päätöksen kanssa vuosikymmeniä. Vastakkaisen tulkinnan puolesta ei ole esitetty luotettavaa näyttöä.

Kiinnitän lisäksi huomiota vakuutusyhtiön päätöksen oikeusvoimavaikutukseen. Vaikka käsiteltävää työehtosopimuksen tulkintakysymystä ei voikaan ratkaista yksin oikeusvoimavaikutuksen perusteella, totean että sekin johtaisi samaan lopputulokseen.

Edellä todetun perusteella kannetta ei voi hyväksyä esitetyssä muodossa. Hylkään kanteen ja velvoitan kantajan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut.