TT 2021:25 – Korvauksen kohtuullistaminen

Työtuomioistuin on 19.3.2020 antamassaan välituomiossa numero 31 katsonut, että kanteessa kyseessä olleiden viranhaltijoiden varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi.

Tuomiossa ratkaistiin ensinnäkin kysymys siitä, oliko viranhaltijoiden oikeus vaadittuihin työaikakorvauksiin osin rauennut työaikalain (605/1996) 38 §:n kanneaikasäännöksen nojalla vai tuliko asiassa sovellettavaksi kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:n palkkasaatavan vanhentumista koskeva säännös. Ratkaisussa katsottiin työtuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti, että työaikalain (605/1996) 38 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. Vaatimukset oli esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa eivätkä kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset olleet miltään osin vanhentuneita.

Lisäksi tuomiossa katsottiin, että asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vaadittujen palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi olisi ollut kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi ollut oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

KANTAJA

Julkisen alan unioni JAU ry

VASTAAJA

Kunnallinen työmarkkinalaitos

KUULTAVA

Jyväskylän kaupunki

ASIA

Palkkaus

Vireille 22.12.2017

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 23. ja 25.4.2019

Jatkettu suullinen valmistelu 15.8.2019

Pääkäsittely 22., 23. ja 30.10.2019

Asiat R 165–168/17 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla.

Välituomio 19.3.2020

Jatkettu suullinen valmistelu 25.6.2020

Pääkäsittely 24.11.2020

ASIAN TAUSTA

Työtuomioistuin on tässä asiassa 19.3.2020 antamallaan välituomiolla numero 31 vahvistanut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n ajalla 1.1.2014–31.3.2016 Jyväskylän kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kaikki mainitut henkilöt ovat olleet virkasuhteessa kaupunkiin.

Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n oikeudesta kanteessa vaadittuihin palkkasaataviin.

KANNE

Vaatimukset

Julkisen alan unioni JAU ry on vaatinut, että työtuomioistuin

– velvoittaa Jyväskylän kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia ajalta 1.1.2014–31.3.2016 seuraavasti:

A) A:lle yhteensä 67.313,64 euroa

B) B:lle yhteensä 80.249,35 euroa,

C) C:lle yhteensä 85.696,41 euroa,

D) D:lle yhteensä 83.201,81 euroa,

E) E:lle yhteensä 99.131,16 euroa, sekä

– velvoittaa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Jyväskylän kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 35.162,04 eurolla korkoineen.

Perusteet

A:lla, B:llä, C:llä, D:llä ja E:llä on oikeus saada palkkansa työaikakorvauksineen virka- ja työehtosopimuksen mukaan laskettuna siten, että varallaolo katsotaan työajaksi. Keskusneuvotteluissa JHL ry on esittänyt aiheutuneet palkkasaatavavaatimukset. Palkkasaatavat koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Vanhentuminen

Saatavien vanhenemiseen ei tule miltään osin sovellettavaksi työaikalain 38 §, vaan kunnallisen viranhaltijalain 55 §. KVTES:stä ei muuta johdu eikä voi johtua, koska vanhentumissääntely on pakottavaa.

$105

Kohtuullistaminen

Palkkasaatavavaatimuksia ei tule kohtuullistaa miltään osin. Asiassa ei tule soveltaa oikeustoimilain 36 §:n kohtuullistamissäännöstä.

Jyväskylän kaupungille ei muodostu kohtuutonta taloudellista rasitetta, vaikka työtuomioistuin tuomitsisi vaatimuksen täysimääräisesti maksuun. Kaupunki on kyseisellä alueella suuri julkisen sektorin työnantaja, ja se on ollut virkasuhteiden vahvempi osapuoli. Muutkaan vastauksessa vedotut perusteet eivät voi johtaa siihen, että vaatimuksia voitaisiin kohtuullistaa.

Kaupunki/pelastuslaitos on asettanut kanteessa tarkoitetuille henkilöille varallaolovelvoitteen ja määrännyt sen sisällöstä. Viranhaltijoiden ja työntekijän mahdollisuudet neuvotella asiasta ovat olleet täysin rajatut. Ylipäätään peruspalkkaa ja virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti määräytyviä korvausmääriä ei ole syytä kohtuullistaa. Työnantajan on tullut ymmärtää, että edellytetty lähtövalmius ja B:n osalta paloasemalla oleskelu johtaa tai ainakin voi johtaa siihen, että aika luetaan työajaksi. Lisäksi tulee ottaa huomioon, ettei työnantaja ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa.

VASTAUS

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Jyväskylän kaupunki ovat vaatineet, että suoritusvaatimus hylätään ja Julkisen alan unioni JAU ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 37.697,14 eurolla korkoineen.

TODISTELU

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1.a. Kaupunginhallituksen päätös vuoden 2021 talousarviokehyksestä

1.b. Liitteenä oleva kehyslaskelma

2.a. Kaupunginhallituksen päätös yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta 1.6.2020

2.b. Liitteenä oleva neuvotteluesitys

3. Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2021: diaesitys 19.10.2020

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. F, pelastuspäällikkö

2. G, kaupungin talousjohtaja

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastuspäällikköä F:ää ja kaupungin talous- ja strategiajohtajaa G:tä.

$136

$137

Vuonna 2020 oli käyty kahdet yhteistoimintaneuvottelut. Kaupunginhallitus oli 16.11.2020 vahvistanut vuoden 2021 talousarvion ja lisäksi yhteistoimintamenettelyn lopputuloksen. Toimenpiteiden osalta tämä tarkoitti rakennemuutoksia, palveluiden supistamista ja palvelupisteiden karsimista. Henkilöstöön voitiin kohdistaa irtisanomisia enintään 18 henkilötyövuoden edestä, irtisanomisperusteisia työehtomuutoksia, kuten osa-aikaistamisia enintään 135 henkilötyövuoden edestä ja lisäksi kaupungilla oli mahdollisuus käyttää lomautuksia tilanteen niin vaatiessa.

$138

Työtuomioistuimen arvio ja johtopäätökset

Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin mukaan jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

$139

Vastaaja ja kuultava ovat lisäksi vedonneet kaupungin huonoon taloudelliseen tilanteeseen. Kirjallisista todisteista ja G:n kertomuksesta on ilmennyt, että kaupungin menot ja tulot ovat olleet epätasapainossa ja tilinpäätös alijäämäinen jo ennen vuoden 2020 koronakriisiä, joka on heikentänyt kuntataloutta entisestään. Heikon taloustilanteen vuoksi kaupunki on ryhtynyt talouden tasapainottamistoimenpiteisiin. Osana toimenpiteitä on muun ohella asetettu toimialoille ja liikelaitoksille yhteensä 12,5 miljoonan euron talouden sopeutustavoite toimintakulujen mukaisessa suhteessa kaupungin talouden tasapainottamiseksi. Osana talouden tasapainottamista on vähennettävä myös henkilöstömenoja. Säästötavoitteiden toteuttamiseksi on käynnistetty yhteistoimintaneuvottelut, ja säästötoimina on varauduttu irtisanomisiin, osa-aikaistamisiin, irtisanomisperusteisin ehtomuutoksiin ja lomautuksiin.

Vaatimukset sivukuluineen ovat noin 500.000 euroa. Kuntatalouden heikon tilanteen voidaan sinänsä katsoa puhuvan sovittelun puolesta. Selvitetyksi on kuitenkin tullut, että kustannukset jakautuvat tosiasiassa pelastuslaitoksen kaikkien jäsenkuntien kanssa. Muiden kuntien taloudellisesta tilanteesta ei ole esitetty selvitystä. Työnantaja ei ole myöskään velvollinen maksamaan saataville viivästyskorkoa. Huomioon on otettava lisäksi se, että kyse on suuresta julkisen sektorin työnantajasta, joka on ollut virkasuhteiden vahvempi osapuoli. Välituomiosta TT 2020:31 ilmenevin tavoin viranhaltijat ovat kokeneet varallaolon vahvasti osaksi virkatehtäviä, ja varallaolotuntien vähentäminen tai varallaolosta kokonaan vapautuminen on mielletty mahdolliseksi lähinnä terveydellisistä syistä.

Ylipäätään oikeuskäytännössä ei ole pidetty hyväksyttävänä sitä, että työntekijöitä kohdellaan palkkauksessa eri tavoin taloudellisten syiden perusteella (ks. esim. tasa-arvolain soveltamista koskevat ratkaisut TT 2002:7–10 ja tasapuolista kohtelua koskeva ratkaisu TT 2018:18 sekä näissä mainittu oikeuskäytäntö). Myöskään unionin tuomioistuimen työajan käsitettä koskevaa tulkintaa ei ole voitu kyseenalaistaa väitteillä tulkinnan taloudellisista vaikutuksista (tuomio Jaeger C-151/02, EU:C:2003:437, tuomion 66 kohta).

$13a

Ratkaisusta KKO 1986 II 144 työtuomioistuin toteaa vielä seuraavaa. Kyse oli sisaruksista, joista toinen (A) oli työskennellyt veljensä (B) omistamalla maatilalla tämän johdon ja valvonnan alaisena. A:lla oli ollut oikeus yleissitovan maatalouden työehtosopimuksen mukaisiin palkkaetuihin. Koska kuitenkaan jutussa ilmikäyneistä seikoista päätellen asianosaisilla ei ollut ollut selvää käsitystä A:n työoikeudellisesta asemasta ja kun työehtosopimuksen jälkikäteinen soveltaminen olisi johtanut B:n taloudellisiin mahdollisuuksiin nähden kohtuuttomaan tulokseen, A:lle työehtosopimuksen mukaan tulevaa korvausta soviteltiin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla. Työtuomioistuin toteaa, että ratkaisu on varsin poikkeuksellinen. Työsuhteen osapuolten asema ja muut vallitsevat olosuhteet ovat lisäksi olleet hyvin erityyppiset kuin nyt käsiteltävässä asiassa, jossa kyse on isosta julkisen sektorin työnantajasta ja tilanteesta, jota ei kokonaisuutena voida pitää sovittelua puoltavana.

Edellä lausutuin perustein työtuomioistuin katsoo, että asiassa ei ole esitetty selvitystä sellaisista seikoista, joiden perusteella määrällisesti riidattomien palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi olisi kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

Korvausvaatimukset on siten hyväksyttävä kokonaisuudessaan.

Oikeudenkäyntikulut

Kantajan vahvistusvaatimukset on hyväksytty 19.3.2020 annetulla välituomiolla. Myös kantajan suoritusvaatimukset on hyväksytty. Kunnallinen työmarkkinajärjestö ja Jyväskylän kaupunki ovat asian hävitessään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollisia yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

D) D:lle yhteensä 83.201,81 euroa ja

E) E:lle yhteensä 99.131,16 euroa.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Jyväskylän kaupunki velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut 35.162,04 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antamispäivästä.

Vaadittuihin työaikakorvauksiin on sovellettava työaikalain 38 §:n kanneaikasääntöä. KVTES:n III luvun 2 §:n 1 momentissa on nimenomaisesti sovittu, että työaikalain alaisiin viranhaltijoihin sovelletaan KVTES:ssä sovittujen työaikamääräysten lisäksi KVTES:ssä erikseen mainittuja työaikalain säännöksiä kuten 8 luvun kanneaikamääräystä (eli työaikalain 38 §:ää). Viranhaltijoihin sovellettavassa virka- ja työehtosopimuksessa ei ole sellaisia määräyksiä, joiden perusteella työaikakorvauksiin sovellettaisiin työaikalain 38 §:stä poikkeavaa tai pidempää vanhentumisaikaa. Lisäksi viitatun KVTES:n säännöksen mukaan työaikalain 37 §:n määräykset työaikakirjanpidosta tulevat myös sovellettavaksi. Työaikalain 37 §:n työaikakirjanpidon kanneajan pituisen säilyttämisvelvollisuuden perusteella oikeuskäytännössä on katsottu, että työaikakorvauksiin ei voi soveltaa työaikalain 38 §:ää pidempää kanneaikaa (KKO 2018:10, kohdat 56–57).

Kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:ssä on säännös palkkasaatavan vanhentumisesta. Lain esitöiden mukaan (HE 196/2002 vp s. 73) vanhentumissäännöstä sovelletaan palkkasaatavaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen, kuten esimerkiksi matkapuhelin- tai asuntoetuun. Kunnallisessa viranhaltijalaissa tai lain esitöissä ei todeta, että 55 §:n vanhentumissäännöstä sovellettaisiin työaikakorvauksiin. Säännös vastaa tarkoitukseltaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista yleistä vanhentumis- ja kanneaikasäännöstä, joka ei KKO 2018:10 ilmentämän ratkaisuohjeen mukaan sovellu työaikakorvauksiin. Siten kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:n vanhentumisaika ei tule tässä asiassa sovellettavaksi.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on vireillä valitusasia (1037/3/19), jossa KHO tulee ottamaan kantaa työaikalain ja viranhaltijalain vanhentumisaikojen soveltamiseen. Korkein oikeus ei ole ratkaisussa KKO 2020:77 muuttanut käsitystään sitä koskien, että työaikalain kannesäännös koskee kaikkia työaikasaatavia. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Työaikalain 38 §:n kanneaikamääräyksen soveltamatta jättämistä työaikakorvausta koskeviin vaatimuksiin on pidettävä vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisena.

Uuden työaikalain esitöiden (158/2018 vp s. 40) mukaan muissa kuin valtion virkamiesten virkasuhteissa sovellettaisiin edelleenkin työaikalain kanneaikasäännöksiä. Tästä voidaan päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jo vanhan työaikalain (605/1996) voimassa ollessa, että viranhaltijoiden työaikakorvauksiin sovelletaan työaikalain kanneaikasäännöstä eikä viranhaltijalain 55 §:n vanhentumisaikaa.

Kanne on tullut vireille 22.12.2017. Palvelussuhteet ovat edelleen voimassa. Kanneaika 1.1. ja 31.12.2014 väliseltä ajalta vaadittuihin korvauksiin on työaikalain 38 §:n 1 momentin mukaan vanhentunut. Siten työtuomioistuimen on hylättävä 1.1. ja 31.12.2014 väliselle ajalle kohdistuvat vaatimukset vanhentuneina.

Vanhentunut osa vuodelta 2014 on A:n osalta 13.315,57 euroa, B:n osalta 38.735,69 euroa, C:n osalta 35.612,28 euroa, D:n osalta 34.469,45 euroa ja E:n osalta 45.693,64 euroa.

Viranhaltijoille on maksettu KVTES:n III luvun 5 §:n mukainen korvaus, joka on ensisijaisesti katsottava riittäväksi korvaukseksi. Työtuomioistuimen tulee toissijaisesti velvoittaa työnantaja suorittamaan viranhaltijoille varallaolotunneilta ainoastaan perustuntipalkka vähennettynä jo suoritetulla varallaolokorvauksella (30 % perustuntipalkasta) eli viranhaltijoittain määrällisesti seuraavasti: A:lle enintään 23.950,10 euroa (josta vuoden 2014 osuus on 5.433,25 euroa), B:lle enintään 24.821,25 euroa (josta vuoden 2014 osuus on 11.472,20 euroa), C:lle enintään 28.749,22 euroa (josta vuoden 2014 osuus on 11.206,62 euroa), D:lle enintään 26.398,94 euroa (josta vuoden 2014 osuus on 11.058,61 euroa) ja E:lle enintään 31.807,64 euroa (josta vuoden 2014 osuus on 14.420,69 euroa). Viimesijaisesti työnantaja tulee velvoittaa suorittamaan enintään kolmasosa siitä määrästä, johon työtuomioistuin katsoo viranhaltijoiden olevan oikeutettuja.

Kysymyksessä olevat palkkavaatimukset ovat taannehtivia ja määrältään suuria, ja ne koskevat yli kahden vuoden saatavia. Palkkavaatimukset ja kantajan esittämä virkaehtosopimuksen tulkinta johtaisivat kaupungin kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, jota kaupunki ei ole kanteessa mainittujen henkilöiden varallaolojärjestelyiden yhteydessä voinut ottaa huomioon. Oikeuskäytännössä työehtosopimuksen sovittelemista on pidetty mahdollisena tilanteessa, jossa työehtosopimuksen soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen (ks. KKO 1986 II 144 ja Itä-Suomen HO 11.2.2016 nro 1010, dnro S 15/322). Kaupungin taloudellisesti heikko tilanne huomioon ottaen taannehtiva täysimääräinen suoritusvelvollisuus työnantajasivukuluineen johtaisi kaupungin kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen.

Tuomittavaa määrää tulee kohtuullistaa myös sen vuoksi, että kaupunki on perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea. Tulkinta on vastannut KVTES:n sovellettavan määräyksen sanamuotoa. Kaupunki on toiminut täysin avoimesti ja yhteisymmärryksessä palkansaajajärjestöjen kanssa. Kaupunki on varallaolojärjestelyissään huomioinut KVTES:n III luvun 5 §:n 1 momentin soveltamisohjeet. Palkansaajajärjestöt ovat olleet yhtä mieltä sopimusmääräysten tulkinnasta ja siis siitä, että kysymyksessä on ollut varallaolo eikä työaika.

Suoritusten tasapainoon tai sopimuksen täyttämisedellytyksiin vaikuttavat osapuolista riippumattomat muutokset ovat tärkeitä sopimuksen sovitteluharkintaan vaikuttavia tekijöitä. Hälytysten on katsottu toistuneen vain harvakseltaan, joten täysimääräisten työaikakorvausten hyväksyminen johtaisi huomattavaan epätasapainoon vaatimuksentekijöiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Vaatimusten määrällinen kohtuuttomuus ilmenee myös vertailemalla vaadittuja määriä ja sitä, kuinka paljon vaatimuksenesittäjille on maksettu tehtäväkohtaista palkkaa mukaan lukien ammattialalisä ja henkilökohtainen lisä. Kanneaikaa vastaavana aikana A:lle on maksettu 48.680,70 euroa, B:lle 62.681,39 euroa, C:lle 58.639,40 euroa, D:lle 70.527,19 euroa ja E:lle 58.792,93 euroa.

Vaatimuksia on kohtuullistettava myös sillä perusteella, että työnantaja ei perustellusti ole katsonut varallaoloaikaa työajaksi eikä näin ollen ole antanut ylityömääräystä. Viranhaltijoilla ei ole ollut varallaoloaikana mitään työnantajan määräämiä työtehtäviä. Hälytystehtävien määrä on ollut vähäinen. Työnantajaa ei siten tule velvoittaa suorittamaan vaadittuja ylityökorvauksia eikä niin sanottuja epämukavan työajan lisiä. Vastaavaa käytäntöä on noudatettu myös muualla.

Työtuomioistuin on 19.3.2020 antamallaan välituomiolla numero 31 katsonut, että kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden ajalla 1.1.2014–31.3.2016 varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Työtuomioistuin arvioi ensin kysymystä, onko 1.1. ja 31.12.2014 väliselle ajalle kohdistuvat vaatimukset hylättävä vanhentuneina. Kanne on nostettu 22.12.2017.

Riitaa on siitä, tuleeko asiassa sovellettavaksi työaikalain (605/1996) 38 §:n kanneaikaa koskeva säännös vai kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:n palkkasaatavan vanhentumista koskeva säännös. Jos asiassa tulee sovellettavaksi työaikalain 38 §:n säännös, kanteessa 1.1. ja 31.12.2014 väliselle ajalle kohdistuvat vaatimukset on hylättävä vanhentuneina.

Työaikalain (605/1996) 38 §:n 1 momentin mukaan oikeus työaikalaissa tarkoitettuun korvaukseen raukeaa, jos kannetta työsuhteen jatkuessa ei nosteta kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt. Pykälän perustelujen mukaan lyhyttä kanneaikaa on perusteltu lähinnä näyttövaikeuksilla: mitä kauemmin esimerkiksi työn tekemisestä ja varallaolosta on kulunut aikaa, sen vaikeampi on oikeudenkäynnissä näyttää asioita toteen. Tämä koskee luonnollisesti myös esimerkiksi ylityökorvausten perusosia. (HE 34/1996 vp s. 68.)

Työaikalakia (605/1996) sovelletaan lain 1 §:n mukaan työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetun työsopimuksen sekä virkasuhteen perusteella tehtävään työhön, jollei toisin säädetä. Mitä työaikalaissa säädetään työntekijästä, sovelletaan myös virkamieheen ja viranhaltijaan, jollei toisin säädetä. Samoin, mitä työaikalaissa säädetään työehtosopimuksesta, sovelletaan vastaavasti virkaehtosopimukseen.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (jatkossa viranhaltijalaki) 55 §:n mukaan viranhaltijan on esitettävä virkasuhteesta johtuvaa palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Jos edellä tarkoitettua vaatimusta ei ole esitetty määräajan kuluessa, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty.

Viranhaltijalain 55 § on lain 1.11.2003 voimaan tullessa ollut säännöksenä uusi. Kuten säännöksen perusteluissa (HE 196/2002 vp s. 67) on todettu, aiemmin palkkasaatavan vanhentumisesta oli määrätty virkasäännössä. Perustelujen mukaan palkkasaatavan vanhentumisessa on kysymys yhdestä viranhaltijan oikeusaseman keskeisestä kysymyksestä eikä sääntelyn jättämistä virkasäännön varaan voida pitää perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimukset huomioon ottaen riittävänä. Edelleen perustelujen mukaan 55 §:n säännöksessä mainitulla muulla taloudellisella etuudella tarkoitetaan esimerkiksi matkapuhelin- tai asuntoetua. Viranhaltijan on esitettävä säännöksessä mainitussa määräajassa palkkaa tai taloudellista etuutta koskeva kirjallinen hakemus tai vaatimus katkaistakseen saatavan vanhentumisen. Jos hän ei näin tee, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty. (HE s. 68.)

$13d

$13e

Työtuomioistuin toteaa, että edellä selostetussa ratkaisussa korkein hallinto-oikeus on katsonut ylityökorvauksia sisältävän palkkavaatimuksen olevan viranhaltijalain 55 §:n mukainen virkasuhteesta johtuva palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus, joka tuli käsitellä kunnassa viranhaltijalain 55 §:n mukaisena hakemusasiana.

Vastaaja ja kuultava ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiota uutta työaikalakia (872/2019) koskevassa hallituksen esityksessä olevaan mainintaan, jonka mukaan työaikalain kanneaikasäännös on kirjoitettu vastaamaan vanhan työaikalain (605/1996) kanneaikasäännöstä muutoin kuin valtion virkamiesten osalta, joiden työaikasaatavien kanneaika määräytyy valtion virkamieslain mukaan. Sen sijaan muissa virkasuhteissa sovelletaan edelleen työaikalain kanneaikasäännöksiä. (HE 158/2018 vp s. 42.) Tästä voidaan vastaajan ja kuultavan mukaan päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jo vanhan työaikalain voimassa ollessa, että viranhaltijoiden työaikakorvauksiin sovelletaan työaikalain kanneaikasäännöstä eikä viranhaltijalain 55 §:n vanhentumisaikaa. Kantaja on katsonut, että työaikalain hallituksen esityksessä lausutulle ei tältä osin voi antaa merkitystä edellä viranhaltijalain muutoksenhakujärjestelmästä lausuttu huomioon ottaen.

Työtuomioistuin toteaa, että työaikalain (605/1996) 38 §:n ja viranhaltijalain 55 §:n välinen suhde on kaikesta päätellen epäselvä. Näiden lakien esitöistä ei myöskään ilmene, miten muiden kuin suoraan työaikalakiin, eli virka- ja työehtosopimukseen perustuvien työaikasaatavien kanne- ja vanhentumisajan on viranhaltijalaissa ja työaikalaissa (605/1996) tarkoitettu määräytyvän. Työtuomioistuimen oikeuskäytäntö on kuitenkin tämän kysymyksen osalta vakiintunut, kuten täysistuntoratkaisussa TT 2019:30 on tarkemmin selostettu.

Työtuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että työaikalain (605/1996) 38 §:ssä säädetyt kanneajat koskevat säännöksen sanamuodon perusteella vain kyseisessä laissa säädettyjen korvausten vanhentumista, ja että tilanteessa, jossa kysymys ei ole lakisääteisten korvausten maksamisesta vaan virka- ja työehtosopimukseen perustuvasta saatavasta, kanneoikeuden vanhentumista ei voida ratkaista työaikalain 38 §:n perusteella (ks. esim. TT 2006:88 ja 2004:122).

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:10 tulkinnut työaikalain 38 §:n sanamuotoa toisin ja katsonut säännöksessä tarkoitetuiksi korvauksiksi myös työehtosopimukseen perustuvat työaikasaatavat. Korkein oikeus tulkitsi ratkaisussaan säännöstä toisin kuin työmarkkinoilla ja työtuomioistuimen käytännössä on aiemmin vakiintuneesti tulkittu (TyVM 17/2018 vp s. 9).

$13f

$140

Työtuomioistuin toteaa, että korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:10 käsitellyt vain työaikalain (605/1996) 38 §:n ja työsopimuslain 13 luvun 9 §:n välistä suhdetta. Edellä todetusti myös työaikalain ja viranhaltijalain 55 §:n välinen suhde on tältä osin epäselvä. Työtuomioistuimella ei tässä asiassa ole kuitenkaan syytä poiketa sen aiemmasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaisesti sen toimivaltaan kuuluvissa, virka- tai työehtosopimukseen perustuvia työaikasaatavia koskevissa asioissa työaikalain kanneaikasäännös ei tule sovellettavaksi. Tässä asiassa on siten sovellettava kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:n palkkasaatavan vanhentumista koskevaa säännöstä.

Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet vielä siihen, että KVTES:n III luvun 2 §:n 1 momentissa on sovittu, että työaikalain alaisiin viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan KVTES:ssä sovittujen työaikamääräysten lisäksi mainitussa pykälässä erikseen mainittuja työaikalain säännöksiä kuten 8 luvun erinäisiä säännöksiä, muun ohella kanneaikaa koskevaa 38 §:ää. Tältä osin työtuomioistuin toteaa, että laissa säädetyt vanhentumis- ja kanneajat ovat pakottavaa oikeutta, josta ei voi virka- ja työehtosopimuksella poiketa. Asiaa ei ole arvioitava toisin yksin siitäkään syystä, että työaikalain (605/1996) työaikakirjanpitoa koskeva 37 § tulee sovellettavaksi mainitun KVTES:n määräyksen nojalla.

Johtopäätöksenään edellä todetusta työtuomioistuin katsoo, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita. Vaatimukset on esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa.

Työtuomioistuin on välituomiossaan 19.3.2020 edellä todetuin tavoin katsonut, että kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden suorittama varallaolo on luettava KVTES:n III luvun 4 §:n mukaiseksi työajaksi. Vaaditut palkkasaatavat ovat määrällisesti riidattomat.

Vastaaja ja kuultava ovat vaatineet, että palkkasaatavia kohtuullistetaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 36 §:n nojalla. Kantaja on katsonut, että oikeustoimilaki ei voi tulla asiassa ylipäätään sovellettavaksi, koska virkasuhteet eivät ole sopimussuhteita, vaan ne syntyvät yksipuolisella, palvelukseen otettavan suostumusta edellyttävällä toimella.

Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin mukaan jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Pykälän 3 momentin mukaan oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta.

$141

Hallituksen esityksessä todetaan edelleen, että varallisuusoikeuden ulkopuolelle jää perinteisesti myös julkisoikeus. Rajanvedon varallisuusoikeuden ja julkisoikeuden välillä todetaan esityksessä olevan kuitenkin epäselvä. Kun julkisyhteisö ryhtyy yksityisoikeudellisiin toimiin, on kyseessä toiminta, johon kohtuullistamissäännöstä voitaisiin soveltaa. Esimerkkinä hallituksen esityksessä mainitaan Valtion hankintakeskuksen tekemä sopimus taikka Valtionrautateiden suorittama tavaroiden tai matkustajien kuljettaminen. Toisaalta on hallituksen esityksen mukaan selvää, että kohtuullistamissäännöstä ei voitaisi soveltaa viranomaistoimintaan. Mitä lopulta tulee sellaisiin toimiin, joita ei voida luonnehtia viranomaistoiminnaksi tai selvästi varallisuusoikeudellisiksi oikeustoimiksi, kohtuullistamissäännöstä voitaisiin soveltaa, jos oikeustoimilain pätemättömyyttä koskevia säännöksiä voitaisiin niihin soveltaa. (HE s. 10.)

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että sovittelusääntöä on käytännössä sovellettu vielä laaja-alaisemmin kuin oikeustoimilain säännöksiä muutoin. Sitä on sovellettu esimerkiksi, kun kyse oli viranomaisen antaman luvan ehdon kohtuuttomuudesta (KKO 1986 II 78). (Ari Saarnilehto ja Vesa Annola, Sopimusoikeuden perusteet, 2018, s. 172.) Oikeuskäytännössä esimerkiksi lailla sääntelemättömän palvelussitoumuksen rikkomisesta virkamiehen maksettavaksi tuomittavaa korvausta on kohtuullistettu (KHO 2018:84).

$142

Selvää on, että työsopimus on varallisuusoikeudellinen sopimus, johon sovelletaan oikeustoimilakia (HE 157/2000 vp s. 114). Työsopimukseen ja muihin työsuhteen osapuolten välillä solmittuihin sopimuksiin voidaan siten soveltaa myös oikeustoimilain 36 §:ää. Erityistapauksessa sovittelun piiriin voi tulla jopa työehtosopimuksen määräys, jos se yksittäistapauksessa johtaisi kohtuuttomaan tulokseen (ks. KKO 1986 II 144, jossa työehtosopimuksen jälkikäteinen soveltaminen asianosaisten välisen työsopimuksen osana olisi johtanut työnantajan taloudellisiin mahdollisuuksiin nähden kohtuuttomaan tulokseen ja työntekijälle hänen työstään tulevaa korvausta oli siten oikeustoimilain 36 §:n nojalla soviteltava).

$143

Tässä asiassa sovellettavan KVTES:n (2014–2016) työaikaa koskevan III luvun 5 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijan varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen. Soveltamisohjeessa on lisäksi viittausmääräys, jonka mukaan viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain (605/1996) 5 §:n 3 momentissa. Vastaaja ja kuultava eivät ole sovitteluvaatimuksensa perusteena vedonneet siihen, että KVTES:ssä tarkoitetun sopimuksen ehto olisi kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kyse on siitä, että viranhaltijoiden varallaoloksi luettu aika on tullut lukea heidän työajakseen, minkä perusteella kanteessa on vaadittu KVTES:iin perustuvia palkkasaatavia. Edellä todetuin tavoin oikeuskäytännössä on katsottu mahdolliseksi, että sovittelun piiriin voi tulla myös työehtosopimuksen määräys, jos se yksittäistapauksessa johtaisi kohtuuttomaan tulokseen.

Työtuomioistuimen tiedossa ei ole, että työnantajapuoli olisi aiemmin esittänyt tässä asiassa esitetyn kaltaista sovitteluvaatimusta (ks. kuitenkin TT 2020:30, joka koski työsuhteisia varallaolijoita). Viranhaltijoiden puolesta esitetyt vaatimukset perustuvat virkaehtosopimukseen, joka tulee virkasuhteessa sovellettavaksi kunnallisen virkaehtosopimuslain nojalla. Työaikakorvauksista ei olisi edes voinut sopia toisin. Koska oikeustoimilain 36 §:n sovittelusäännöstä on kuitenkin edellä todetusti käytännössä sovellettu laaja-alaisesti, työtuomioistuin ei voi pitää poissuljettuna, etteikö säännös voisi tulla sovellettavaksi myös nyt käsiteltävässä asiassa. Tästä syystä se arvioi vielä vastaajan ja kuultavan sovitteluvaatimuksen perusteina esittämiä seikkoja.

Sovitteluvaatimuksen perusteet

Vastaajan ja kuultavan mukaan kaupunki on perustellusti voinut luottaa tulkinneensa virkaehtosopimusta oikein, ja tämä tulkinta on ollut palkansaajajärjestöjen kanssa yhteinen. Ne ovat katsoneet, että virkaehtosopimuksen soveltaminen ja palkkasaatavien täysimääräinen suoritusvelvollisuus työnantajasivukuluineen johtaisivat kaupungin kannalta sen taloudellisesti heikko tilanne huomioon ottaen kohtuuttomaan lopputulokseen. Täysimääräinen vaatimusten hyväksyminen johtaisi vastaajan ja kuultavan mukaan huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuoritusten ja korvausten välillä. Työnantaja ei myöskään ole antanut ylityömääräystä eikä viranhaltijoilla ole ollut varallaoloaikana työtehtäviä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Pärnänen puheenjohtajana sekä Anttila, Wilska, Lallo, Lehto ja Komulainen jäseninä. Valmistelija on ollut Julmala.

Tuomio on yksimielinen.