TT 2021:50 – Työaika

Välituomiolla oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko pelastushenkilöstöön kuuluvien yksikönjohtajien varallaoloksi luettua aikaa pidettävä työaikana.

Yksikönjohtajilla oli varallaoloaikana velvollisuus saapua paloasemalle noin viiden minuutin kuluttua hälytyksestä. Olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella ja erityisesti lyhyt valmiusaika huomioon ottaen yksikönjohtajiin varallaoloaikana kohdistuneiden velvoitteiden katsottiin vaikuttaneen objektiivisesti ja erittäin huomattavasti heidän mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin heiltä ei edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi. (Ks. myös TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:51 ja TT 2021:52.)

Eräs palomiehistä oli suorittanut osan varallaolosta siten, että hän oli työnantajan suostumuksella voinut oleskella varalla ollessaan kotonaan 14 kilometrin päässä paloasemalta. Tämä etäisyys huomioon ottaen hänen perusteltuna käsityksenään ei voinut olla, että hänen tulisi olla viidessä minuutissa lähtövalmiina paloasemalla. Häneltä edellytetyn valmiusajan katsottiin olleen joka tapauksessa hyvin lyhyt ja rajanneen hänen liikkumisalueensa varallaoloaikana siten, että hän oli päässyt paloasemalle pelastuslaitoksen päivystysautolla noin kymmenen minuutin kuluessa hälytyksestä. Vaikka hänen mahdollisuutensa järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa varallaoloaikana olivat olleet jonkin verran väljemmät joustavan valmiusajan johdosta, varallaoloksi katsottu aika tuli kokonaisarvion perusteella hänenkin osaltaan lukea työajaksi.

KANTAJA

Julkisen alan unioni JAU ry

VASTAAJA

Kunnallinen työmarkkinalaitos

KUULTAVA

Joensuun kaupunki

ASIA

Varallaolo

Vireille 22.12.2017

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Valmisteluistunto 23. ja 25.4.2019

Jatkettu valmisteluistunto 15.8.2019

Pääkäsittely 8., 9. ja 30.10.2019

Asiat R 165–168/17 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

Euroopan unionin tuomioistuin on 9.3.2021 antanut ratkaisun edellä mainitussa asiassa (EU:C:2021:183). Työtuomioistuin on varannut asianosaisille tilaisuuden lausua tuomion johdosta. Asianosaiset ovat antaneet kirjalliset lausumansa.

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kanteessa tarkoitettuna aikana voimassa olleen kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012–2013 ja 2014–2016) III luku sisälsi muun ohella seuraavat määräykset:

2 § Työaikalain alaiset viranhaltijat/työntekijät

1 mom.

Työaikalain alaisiin viranhaltijoihin/työntekijöihin sovelletaan tämän luvun määräysten lisäksi seuraavia työaikalain säännöksiä, jollei niistä ole sovittu toisin tämän sopimuksen liitteessä tai muulla virka- tai työehtosopimuksella:

5 §:n 3 momentti (viranhaltijan velvollisuus suorittaa varallaoloa), 8 § (moottoriajoneuvon kuljettajan työaika), 9 §:n 2 momentti (työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika), 13 §:n 1 ja 3 momentti (liukuva työaika), 14 §:n 1 ja 3 momentti (poikkeuksellinen säännöllinen työaika), 15 § (lyhennetty työaika), 18 § (työntekijän suostumus ja viranhaltijan velvollisuus tehdä lisä- ja ylityötä), 19 § (ylityön enimmäismäärä), 20 § (aloittamis- ja lopettamistyö), 21 § (hätätyö), 24 § (työsopimuksen päättyminen kesken tasoittumisjakson), 26 § (yötyö) jäljempänä 31 §:stä ilmenevin poikkeuksin, 27 § (vuorotyö ja yövuorot jaksotyössä), 29 § (vuorokausilepo), 30 § (moottoriajoneuvon kuljettajan vuorokausilepo), 33 §:n 1 momentti (sunnuntaityön teettäminen), 36 § (poikkeuslupa), 37 § (työaikakirjanpito) sekä 8 luvun erinäiset säännökset (kanneaika, säännösten pakottavuus, rangaistussäännökset, ym.).

2 mom.

Edellä 1 momentin määräyksellä työaikalain säännöksiä ei ole otettu tämän virka- ja työehtosopimuksen osaksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Työaika

Määritelmä

Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

5 § Varallaoloaika

Varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Soveltamisohje

Varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava). Viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain 5 §:n 3 momentissa (viittausmääräys).

Mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi eikä tältä ajalta suoriteta varallaolokorvausta. Varallaolossa työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuluvaa aikaa ei lueta työajaksi.

Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan/työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi eikä kyseessä ole varallaolo.

3 mom.

Kultakin varallaolotunnilta, jona viranhaltija/työntekijä on velvoitettu olemaan varalla, maksetaan rahakorvauksena 20–30 % korottamattomasta tuntipalkasta tai annetaan vastaava vapaa-aika. Korvausta määrättäessä otetaan huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle/työntekijälle kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika.

4 mom.

Jos työnantaja on poikkeuksellisesti määrännyt viranhaltijan/työntekijän olemaan asunnossaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön, korvaus varallaolosta määräytyy työaikalain 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Edellä tarkoitettu kello 24.00–06.00 suoritettu varallaolo korvataan ainoastaan työaikalain alaiselle viranhaltijalle/työntekijälle. Työaikalain ulkopuoliselle maksetaan ko. aikana työhön kutsumisesta aiheutuvasta häiriöstä erillinen kohtuullinen korvaus.

6 mom.

Varallaolokorvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että viranhaltija/työntekijä on ollut varalla työnantajan määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laatiman työvuoroluettelon nojalla. Korvausmuodosta (raha vai vapaa) päättää työnantaja.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Joensuun kaupunkiin palomestarin virassa työpisteenään Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Enon paloasema.

B on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Joensuun kaupunkiin asemamestarin virassa työpisteenään Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Enon paloasema.

C on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Joensuun kaupunkiin palomestarin virassa työpisteenään Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Hammaslahden paloasema. Hän on suorittanut varallaoloa myös Nurmeksen paloasemalla.

D on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Joensuun kaupunkiin palomiehen virassa työpisteenään Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Polvijärven paloasema.

E on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Joensuun kaupunkiin ensihoitajan tehtävässä Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen palveluksessa Kiteen paloasemalla. E on siirtynyt virkasuhteesta ensihoitajan työsuhteeseen 1.1.2013 lukien.

G on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Joensuun kaupunkiin palomies-sairaankuljettajan virassa työpisteenään Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Polvijärven paloasema.

E:tä ja F:ää lukuun ottamatta muut edellä mainitut henkilöt ovat edelleen virkasuhteessa kaupunkiin. E on siirtynyt työsuhteeseen 1.1.2013 lukien. F:n virkasuhde on päättynyt 31.7.2015.

Kaikilla asiassa käsiteltävänä olevilla paloasemilla pelastushenkilöstön työ on ollut päivätyötä, jossa työvuorot on laadittu useimmiten maanantaista torstaihin kello 8 ja 16 väliselle ajalle ja perjantaisin kello 8 ja 14.15 väliselle ajalle. Koska pelastuslaitoksella työskentelevät ovat olleet paloasemalla työvuorossa vain arkipäivisin, pelastusvalmius muuna aikana on hoidettu siten, että osa henkilöstöstä on ollut varalla arki-iltaisin, öisin ja viikonloppuisin.

A:n, B:n ja C:n tehtävien sisältö työvuoron aikana on ollut paloaseman esimiestehtävät. Varallaolon aikana tilanteessa, jossa on tullut hälytys, heidän tehtävänään on ollut toimia pelastusyksikön esimiehenä, ottaa tehtävä vastaan ja johtaa oman paloasemansa ja yksikkönsä henkilöstön toimintaa.

D:n, E:n, F:n ja G:n tehtävien sisältö työvuoron aikana on ollut pääsääntöisesti ensihoitotehtävät. Varallaolon aikana pelastustoimen tilanteessa, jossa on tullut hälytys, heidän tehtävänsä ovat olleet samat kuin A:lla ym.

Työnantaja on velvoittanut varallaolijoita pitämään mukanaan matkapuhelinta ja Virve-puhelinta, johon hälytys on tullut ja johon varallaolijan on ollut velvollisuus välittömästi vastata. Henkilökohtaiset suojavarusteet on säilytetty paloasemalla tai pelastuslaitoksen autossa. Varallaolijat ovat hälytyksen saatuaan siirtyneet paloasemalle, pukeutuneet suojavarusteisiin ja siirtyneet sen jälkeen paloautoon. Vaihtoehtoisesti he ovat voineet ajaa onnettomuuspaikalle suoraan käytössään olleella päivystysautolla, jolloin he ovat pukeneet päälleen autossa säilytetyt suojavarusteet.

Asiassa on ensinnäkin riitaa siitä, onko kanteessa mainittujen henkilöiden varallaolo ajanjaksolla 1.1.2012–30.4.2016 luettava työajaksi. Toiseksi riitaa on palkkasaatavien määrästä sekä siitä, ovatko ne ainakin osittain vanhentuneet.

Asiassa ratkaistaan ensin välituomiolla kysymys siitä, onko kanteessa mainittujen henkilöiden varallaolo kanteessa mainituilla ajanjaksoilla luettava työajaksi.

KANNE

VASTAUS

TODISTELU

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Vaatimukset

Julkisen alan unioni JAU ry on vaatinut, että työtuomioistuin

– vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:lle 1.1.2012–30.4.2016, B:lle 1.1.2012–30.4.2016, C:lle 1.1.2012–30.4.2016, D:lle 1.1.2012–30.4.2016, E:lle 1.1.2012–30.4.2016, F:lle 1.1.2012–31.7.2015 ja G:lle 1.1.2012–30.4.2016 Joensuun kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi;

– velvoittaa Joensuun kaupungin maksamaan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

A) A:lle yhteensä 100.644,00 euroa

B) B:lle yhteensä 102.271,00 euroa

C) C:lle yhteensä 163.598,70 euroa

D) D:lle yhteensä 65.700,00 euroa

E) E:lle yhteensä 96.162,38 euroa laskettuna 66.162,38 eurolle korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.10.2015 lukien ja 30.000,00 eurolle 30.4.2016 lukien

F) F:lle 22.162,38 euroa

G) G:lle yhteensä 48.880,30 euroa ja

– velvoittaa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Joensuun kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä lukien.

Perusteet

$1b8

Virve-puhelimen lisäksi varallaolijan tuli pitää mukana matkapuhelinta, jolla hoidettiin virkatehtäviä. Pelastusauto, silloin kun se oli varallaolijan käytössä, ei vähentänyt sidottuisuutta, vaan päinvastoin jopa lisäsi sitä.

Varallaolosta ei voinut kieltäytyä. Varallaololistat esitettiin kuten työvuorolista. Varallaolovelvoitteet tuli hoitaa työnantajan edellyttämällä tavalla varoituksen uhalla. Varallaolijat toivat esiin varallaolon kuormittavuuden.

Kanteessa mainitut palomiehet olivat voineet suorittaa varallaoloa muun muassa asunnossaan taikka muutoin pelastuslaitoksen paloaseman läheisyydessä keskustaajaman alueella. Erityisesti heiltä edellytetyn lyhyen lähtövalmiuden vuoksi ja myös muiden edellä lueteltujen seikkojen johdosta varallaolo on katsottava työajaksi. Työhön sidonnaisuus rinnastui työaikaan. Palomiehillä ei ollut mahdollisuutta vapaasti määritellä olinpaikkaansa tai tekemisiään. Varallaolon pakollisuus osaltaan tukee edellä mainittua tulkintaa.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Joensuun kaupunki ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Julkisen alan unioni JAU ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut 29.966,09 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä lukien.

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Pohjois-Karjalan asemapalveluohje 1.4.2004

2. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ensivasteohje 1.5.2009

3. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Kiteen paloaseman palopäällikön ilmoitus 11.12.2007

4. Toimintavalmiusaikojen osatekijöiden keskiarvo 2012–2016

5. Itä-Suomen työsuojelupiirin selvityspyyntö 15.12.2008 ja vastaus siihen 12.1.2009

6. Apulaispäällikkö H:n laatima muistio tiedotusvälineille syksyllä 2009 ja muistio 23.10.2009

7. Varoitus 26.3.2012

8. Asiakirjat koskien I:n varallaolosta kieltäytymistä

9. Joensuun kaupungin viranhaltijapäätös 20.4.2016

10. Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje 2012

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen palvelutasopäätös 2014–2017

2. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen asemapalveluohje 1.4.2004

3. Tilasto ajoneuvojen lähtöajoista varallaoloaikana vuosilta 2012–2015

4. Toimintavalmiusraportit vuosilta 2012–2017

5. Toimintavalmiusraportti 2012–2015 (Reijolan VPK, Eno, Kitee, Lehmo, Outokumpu, Nurmes, Polvijärvi, Värtsilä)

6. Enon paloaseman varallaololuetteloita

8. Palvelutasopäätös 11.12.2009

9. Asemakohtaiset raportit lähtöaikavaihtelusta varallaoloaikana

10. Täydentävä liite johtamisohjeeseen 27.6.2011

11. Toimintamalli tavoitevahvuuteen 8.6.2015

12. Valmiuden kohottamista koskeva ohje

13. Asemakohtaiset riskiruudut

14. Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje 2012

15. Ote KVTES 1971

16. Otteita KVTES:n varallaolomääräyksestä

Kantajan henkilötodistelu

1. C, todistelutarkoituksessa

2. A, todistelutarkoituksessa

3. D, todistelutarkoituksessa

4. E, todistelutarkoituksessa

5. J, palomies

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. K, pelastusjohtaja

2. L, pelastuspäällikkö

3. H, palopäällikkö

4. M, palopäällikkö

5. N, palopäällikkö

6. O, palopäällikkö

7. P, ylipalomies

8. Q, pelastusjohtaja, Etelä-Savon pelastuslaitos

9. F, entinen Kunnallisen työmarkkinalaitoksen neuvottelupäällikkö

Kysymyksenasettelu

Välituomiolla ratkaistavana on kysymys siitä, onko kanteessa mainittujen henkilöiden ajanjaksolla 1.1.2012–30.4.2016 suorittama varallaolo luettava työajaksi.

Varallaoloa koskevat oikeudelliset lähtökohdat

KVTES:n III luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Unionin oikeus

Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (työaikadirektiivi) 2 artiklan 1 kohdan mukaan työajalla tarkoitetaan ajanjaksoa, jonka aikana ”työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja / tai käytännön mukaisesti”. Artiklan 2 kohdan mukaan lepoajalla tarkoitetaan ”ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa”. Työaikadirektiivissä ei ole varallaoloa koskevia säännöksiä. Työntekijän päivystysaika on näin ollen luettava joko direktiivissä tarkoitetuksi työajaksi tai lepoajaksi, koska direktiivissä ei säädetä niiden välimuodosta (suuren jaoston tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main, C-580/19, EU:C:2021:183, 30 kohta).

Työaikadirektiivin 2 artikla kuuluu niihin säännöksiin, joista ei ole sallittua poiketa. Jäsenvaltiot eivät voi säilyttää eivätkä hyväksyä vähemmän rajoittavaa työajan käsitteen määritelmää kuin mainitussa artiklassa on säädetty (tuomio 21.2.2018, Matzak, C-518/15, EU:C:2018:82, 34 ja 47 kohdat). Direktiivi asettaa siten vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana.

$1ff

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus enimmäistyöajan rajoitukseen sekä päivittäisiin ja viikoittaisiin lepoaikoihin ja palkalliseen vuosilomaan.

$200

$201

$202

Tuomiossa Stadt Offenbach am Main (suuren jaoston tuomio 9.3.2021, C-580/19, EU:C:2021:183) kyse oli palomiehestä, joka työskenteli ryhmänjohtajana saksalaisen kaupungin palolaitoksella. Varalla ollessaan palomiehen tuli olla jatkuvasti puhelimitse tavoitettavissa ja pidettävä työvaatetuksensa ja työnantajan hänen käyttöönsä antama virka-ajoneuvo mukanaan. Toisinaan hänen oli lähdettävä tehtäväpaikalle tai työpaikalleen. Hänen oli valittava oleskelupaikkansa niin, että hän hälytyksen sattuessa pääsi työvaatetukseen pukeutuneena virka-ajoneuvolla etuoikeuksia ja kulkuoikeuksia hyödyntäen 20 minuutissa kyseisen kaupungin rajalle.

Työtuomioistuin tuomion eri kieliversiot huomioon ottaen toteaa tuomiosta seuraavaa.

Unionin tuomioistuin totesi aiempaan käytäntöönsä ja perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaan viitaten, että direktiivissä tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat kaikki päivystysjaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti varallaolijan mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä tarkoitettua työaikaa. (Tuomion 38 ja 39 kohdat.)

Jos päivystysjaksoa ei voida automaattisesti lukea työajaksi sen vuoksi, ettei työntekijällä ole velvoitetta pysyä työpaikalla, kansallisten tuomioistuinten on vielä tutkittava, olisiko se kuitenkin luettava työajaksi niiden seurausten vuoksi, joita työntekijälle asetettujen velvoitteiden kokonaisuus merkitsee työntekijän mahdollisuudelle käyttää vapaasti tämän jakson aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja keskittyä omiin intresseihinsä. Tässä mielessä on erityisesti otettava huomioon se aika, joka työntekijällä on päivystysjaksonsa aikana käytettävissään työtehtäviinsä ryhtymiseksi, alkaen siitä hetkestä, jolloin hänen työnantajansa sitä pyytää, yhdistettynä tarvittaessa niiden tehtävien keskimääräiseen lukumäärään, joita työntekijä tosiasiallisesti kutsutaan suorittamaan päivystysjakson aikana. (Tuomion 44 ja 45 kohdat.)

$203

Unionin tuomioistuin korosti, että päivystysjakso, jonka kuluessa työntekijä voi sen vuoksi, että hänelle on annettu kohtuullinen aika ryhtyä työhön, suunnitella henkilökohtaisia ja sosiaalisia asioitaan, ei ensi näkemältä ole direktiivissä tarkoitettua työaikaa. Sen sijaan päivystysjaksoa, jonka kuluessa työntekijälle työhön ryhtymiselle asetettu aika on vain muutamia minuutteja, on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan direktiivissä tarkoitettuna työaikana, koska tässä tapauksessa työntekijä käytännössä hyvin helposti saadaan luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa. Reaktioajan vaikutusta on kuitenkin arvioitava vasta sellaisen konkreettisen harkinnan päätteeksi, jossa on tarvittaessa huomioitu yhtäältä muut varallaolijalle asetetut velvoitteet ja toisaalta hänelle varallaoloajalle myönnetyt järjestelyt ja edut (ru. förmåner, sa. Erleichterungen). (Tuomion 47–48 kohdat.)

Tähän reaktioaikaan liittyvistä velvoitteista merkityksellinen on erityisesti työntekijän velvollisuus pysyä kotonaan niin, että hän ei voi liikkua vapaasti odottaessaan työnantajansa kutsua, tai se, että hänellä on oltava erityiset varusteet, kun hänen on puhelun saatuaan saavuttava työpaikalleen. Työntekijälle myönnettyjen järjestelyjen tai etujen osalta merkityksellinen on myös varallaolijan käyttöön mahdollisesti annettu virka-ajoneuvo, joka mahdollistaa etuoikeuksien ja kulkuoikeuksien hyödyntämisen, tai vielä työntekijälle annettu mahdollisuus vastata työnantajan kutsuihin poistumatta paikasta, jossa hän oleskelee (tuomion 49 kohta).

Työtuomioistuin toteaa, että edellä tuomion 49 kohdassa mainittujen seikkojen on katsottava olevan esimerkkejä reaktioaikaan liittyvistä sellaisista erityisesti merkityksellisistä, asiaa kokonaisuutena arvioitaessa tarvittaessa huomioon otettavista velvoitteista, järjestelyistä tai eduista, joita varallaolijalle on voitu asettaa tai myöntää (ks. esim. tuomion saksan- ja ruotsinkieliset versiot, joissa mainitut seikat tuodaan esiin esimerkkeinä).

$204

$205

Unionin tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa kansallisen tuomioistuimen arvioitavaksi jäi, kohdistuiko kantajana olevaan työntekijään olosuhteet kokonaisuutena huomioon ottaen varallaoloaikana niin voimakkaita velvoitteita, että ne vaikuttivat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. (Tuomion 55 kohta.)

$206

Työtuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen tulkintaa koskeneessa lausunnossaan TT 2006:50 työtuomioistuin katsoi, että se, onko kysymys työajasta vai varallaolosta tulee ratkaista sen mukaan, mahdollistaako valmiusaika ja tehtävän luonne tosiasiallisesti oleskelua muualla kuin työntekijöille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä niin, ettei työntekijän ole katsottava olleen jatkuvasti sidottu työhönsä. Sairaankuljettajien valmiudessaolo oli laadultaan sellaista, että sen tarkoituksenmukainen ja asianmukainen hoito saattoi edellyttää sairaankuljettajan oleskelua asemapaikkansa läheisyydessä. Tähän viittasi erityisesti se, että sairaankuljettajien tuli olla lähtövalmiudessa 15 minuutin kuluessa hälytyksestä. Työhön sidonnaisuutta koskeva arviointi jäi lausunnon pyytäneen käräjäoikeuden tehtäväksi sille esitettävän näytön perusteella.

KVTES:n tulkintaa koskevassa tuomiossa TT 2015:105 sairaankuljettajat olivat varallaoloaikanaan voineet oleskella ja levätä kotonaan tai halutessaan liikkua ja asioida vapaasti myös kodin ulkopuolella. Kun hälytysten ei ollut näytetty myöskään toistuneen niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut työajaksi, sairaankuljettajien ei katsottu olleen varallaoloaikanaan sillä tavoin sidottuja työhönsä, että varallaoloaikaa olisi tullut pitää työaikana. Asiaa ei arvioitu toisin, vaikka työnantajan edellyttämä lähtövalmiusaika oli jäänyt epäselväksi ja tosiasiallisen lähtövalmiusajan oli selvitetty olleen alle 15 minuuttia.

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen tulkintaa koskeneessa tuomiossa

TT 2019:91 sairaankuljettajalla oli esitetyn näytön perusteella perusteltu syy olettaa, että varalla ollessaan hänen oli tullut lähteä hälytystehtävään välittömästi. Asiassa ei ollut väitettykään, että työnantaja olisi pyrkinyt selvittämään työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin. Sairaankuljettajaa ei ollut velvoitettu oleskelemaan varalla ollessaan tietyssä paikassa, mutta varallaoloaikana edellytetty lähtövalmiusaika ja tehtävän luonne eivät tosiasiallisesti mahdollistaneet oleskelua muualla kuin varallaolijoille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Sairaankuljettajan katsottiin varalla ollessaan olleen tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan, ja työnantajan varallaoloajaksi katsoma aika tuli näin ollen lukea työajaksi.

$207

Varallaolo oli kuitenkin järjestetty siten, että työtä oli teetetty usealla eri paikkakunnalla kulloisenkin työvoimatarpeen mukaisesti. Työpisteet olivat sijainneet eri puolilla sairaanhoitopiirin toimialuetta. Tämä oli tarkoittanut sitä, että työntekijät olisivat varalla ollessaan voineet oleskella kotonaan vain, jos heillä olisi ollut koti usealla eri paikkakunnalla. Työhönsidonnaisuutta lisäävänä tekijänä oli edelleen otettava huomioon myös se, että työntekijöillä ei ollut ollut mahdollisuutta valita seuraansa, koska kulloinkin vuorossa ollut työpari oli tilanteesta riippuen saattanut oleskella ja yöpyä samoissa tiloissa. Varallaolon aikaisia olosuhteita kokonaisuutena arvioiden työtuomioistuin katsoi, että ensihoitajat olivat varalla ollessaan olleet niin sidottuja työhönsä ja työpaikkaansa, että varallaoloaika oli luettava työajaksi.

KVTES:n tulkintaa koskevassa ratkaisussa TT 2020:31 palomiehillä oli varallaoloaikana ollut velvollisuus saapua paloasemalle pääsääntöisesti viiden minuutin kuluttua hälytyksestä. Tuon ajan katsottiin olevan niin lyhyt, että se ei tosiasiassa ollut jättänyt varallaolijoille mahdollisuutta oleskella muualla kuin paloaseman välittömässä läheisyydessä. Valmiusaikaa koskevan ehdon katsottiin rajoittaneen merkittävästi varallaolijoiden mahdollisuuksia keskittyä omiin asioihinsa ja viettää vapaa-aikaansa haluamallaan tavalla. Palomiesten katsottiin olleen varallaoloaikana tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottuja kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi.

KVTES:n tulkintaa koskevissa ratkaisussa TT 2021:33 ylipalomiehellä oli varallaoloaikana velvollisuus saapua paloasemalle siten, että paloauto pääsi lähtemään asemalta noin viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Edelleen ratkaisussa TT 2021:34 palomiehillä oli varallaoloaikana velvollisuus saapua paloasemalle keskimäärin viiden minuutin kuluttua hälytyksestä. Olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella ja erityisesti lyhyt valmiusaika huomioon ottaen palomiehiin varallaoloaikana kohdistuneiden velvoitteiden katsottiin molemmissa ratkaisuissa vaikuttaneen objektiivisesti ja erittäin huomattavasti heidän mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin heiltä ei edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi.

Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä

$208

$209

Henkilötodistelu

C on kertonut toimineensa vuosina 2012–2016 asema- ja palomestarina. Hän oli tehnyt yksikönjohtajavarallaoloa Nurmeksessa ja Hammaslahdella. Varallaolossa toimiminen oli ohjeistettu asemapalveluohjeessa (K1) ja ensivastetehtäviä koskevassa ensivasteohjeessa (K2). Asiasta ei ollut annettu erikseen suullisia määräyksiä. Ohjeiden mukaan hälytykselle lähdön piti tapahtua viidessä minuutissa. Aika oli velvoittava eikä tavoitteellinen. Ohjeet olivat työpaikan ilmoitustaululla ja kaikkien saatavilla. C oli itse esimiehenä edellyttänyt alaisiltaan, että ohjeita noudatettiin.

$20a

Hälytyksen tullessa C oli kuitannut sen Virve-puhelimella minuutin sisällä vastaanotetuksi, pukenut asianmukaiset ulkovaatteet ja ajanut autolla paloasemalle. Asemalla hän oli laittanut päälleen tehtävänmukaiset varusteet sekä siirtynyt hälytysajoneuvoon odottamaan muuta miehistöä. Kun miehistö oli ollut koolla, oli toimintayksikön lähtövalmiudesta ilmoitettu hätäkeskukseen. Tämän kaiken oli pitänyt tapahtua viidessä minuutissa. C oli saattanut poikkeuksellisesti ajaa myös suoraan pelastuspaikalle esimerkiksi silloin, kun kohde oli sijainnut lähempänä kuin paloasema. Tämä ei kuitenkaan ollut vaikuttanut siihen, kuinka nopeasti oli tullut lähteä. Toteutuneet ajat oli merkitty Pronto-järjestelmään, ja niitä oli seurattu pelastusyksikkökohtaisesti.

Pelastusalueet oli jaettu kiireellisyyden perusteella riskiruutuihin. Korkeamman riskiruudun alueet olivat sijainneet keskusta-alueella. Aluejaolla ei ollut ollut merkitystä lähtövalmiusajan suhteen, vaan kyse oli ollut työkalusta pelastustoimen suunnittelua varten. Hälytyksen tullessa ei ollut voinut tietää, mille riskiruudulle tapahtumapaikka sijoittui.

Varallaolo oli koettu palomiesten keskuudessa rasittavaksi. C oli oleskellut varalla ollessaan kotonaan tai paloaseman välittömässä läheisyydessä ehtiäkseen viiden minuutin lähtövalmiusajassa hälytyksille. Kotona tekemiset oli pitänyt suunnitella varallaolon ehdoilla. Varallaolo oli rajoittanut myös puolison tekemisiä, koska lapselle oli pitänyt aina olla hoitaja valmiina. C:n koti oli sijainnut yhden kilometrin etäisyydellä Nurmeksen paloasemalta ja 14 kilometrin etäisyydellä Hammaslahden paloasemalta. Hänen osaltaan ei ollut ollut kyse mistään erivapauksista tältä osin, eikä häntä ollut kielletty tekemästä varallaoloa Hammaslahteen kotoa käsin. Hän oli kertomansa mukaan ehtinyt hyvissä ajoin paloasemalle, jos hän oli lähtenyt välittömästi ja keliolosuhteet olivat olleet hyvät.

C:llä oli useimmiten ollut käytössään pelastusauto, jota oli käytetty paloasemalle siirtymiseen, mutta jota ei ollut saanut käyttää esimerkiksi vapaa-ajan menoihin. Auton oli tullut olla jatkuvasti käyttövalmiina. Virve-puhelimen sekä matkapuhelimen oli tullut olla kuuloetäisyydellä. Hammaslahdella ei ollut ollut erityisiä harrastusmahdollisuuksia, joita varalla ollessa olisi voinut hyödyntää. Paloaseman kuntosali oli ollut käytettävissä.

$20b

A on kertonut toimineensa vuosina 2012–2016 asemamestarina. Hän oli tehnyt yksikönjohtajavarallaoloa Enon paloasemalla. B:llä oli ollut vastaavat tehtävät varalla ollessa. Varallaolovuorossa tehtäville oli ollut voimassa viiden minuutin lähtövalmiusaika koko A:n noin 40 vuoden mittaisen uran ajan. Virve-puhelimeen tulleeseen hälytykseen oli reagoitu välittömästi, puettu varusteet päälle ja lähdetty ajamaan paloasemalle. Matkalla oli saattanut tulla lisätietoja tehtävästä. Paloasemalta oli tullut lähteä viidessä minuutissa hälytyksestä. Tämä oli ilmennyt asemapalveluohjeesta (K1) ja ensivasteohjeesta (K2). Nämä olivat olleet tärkeimmät ohjeet, joita oli noudatettu. Ne olivat olleet aseman ilmoitustaululla esillä ja niitä oli myös käyty läpi. Lähtövalmiuden kannalta ei ollut ollut merkitystä sillä, oliko tehtävään lähtenyt myös sopimuspalokuntalaisia. Yksikönjohtajan oli käytännössä aina mentävä ensimmäisen yksikön mukana.

A oli suunnitellut varallaolovuorot B:n kanssa. Varallaolosta ei ollut voinut kieltäytyä. Vuorojen sijoitteluun vaikuttaminenkin oli ollut rajallista, koska yksikönjohtajavarallaolijoita oli käytännössä vain A ja B. Varallaoloon ei ollut voinut ottaa paloasemasta neljää kilometriä kauempana asuvia viiden minuutin lähtöaikarajoitteen vuoksi. Eräs varallaolija oli poikkeuksellisesti asunut 14 kilometrin päässä, mutta hänellä oli ollut hälytyksellä käytettävät varusteet mukanaan ja hänet oli otettu hälytysajoneuvon kyytiin tietystä noutopaikasta. Tilanne oli helpottunut vuonna 2016, kun lähtövalmiusajan pidennyksen myötä varallaoloryhmään oli saatu lisää henkilöitä, jotka olivat pystyneet osallistumaan varallaoloon kauempaakin.

Varallaolo oli rajoittanut vapaa-ajan viettoa ja sen rasittavuudesta oli kerrottu työnantajalle. A oli varalla ollessaan ollut kotona tai liikkunut kylällä. Hänen kotinsa oli sijainnut noin neljän kilometrin etäisyydellä paloasemasta. Hänellä oli ollut käytössään pelastusauto paloaseman ja kodin välisen matkan kulkemista varten. A oli osallistunut vapaa-ajaltaan hälytyksiin useamman kerran vuodessa. Enon alueella oli ollut keskimäärin yksi hälytys viidessä päivässä ja lisäksi ensivaste- tai turvapuhelintehtäviä. Hälytyksiä oli saattanut tulla harvakseltaan tai toisaalta niitä oli saattanut tulla ryppäissä. A oli ollut tietoinen varallaolosta maksettavasta korvauksesta sekä siitä, että hälytyksestä lukien maksettiin työajan mukaista palkkaa.

D on kertonut toimineensa palomies-sairaankuljettajan tehtävissä vuosina 2012–2016. Hän oli tehnyt yksikönjohtajavarallaoloa Polvijärven paloasemalla. F ja G olivat tehneet samoja tehtäviä varalla ollessaan. Virve-puhelimeen tulleeseen hälytykseen oli välittömästi reagoitava, otettava esiin hälytyksen edellyttämät varusteet ja lähdettävä paloasemalle. Väliasu ja palveluasu oli pidettävä mukana. Asemapalveluohjetta (K1) oli noudatettu vuodesta 2004. Se oli ollut esillä työpaikan ilmoitustaululla. Puhetta ei ollut ollut siitä, että viiden minuutin lähtöaikavaatimus olisi ollut vain tavoiteaika. Yksikönjohtaja oli pääsääntöisesti ollut velvollinen menemään kohteeseen ensimmäisen yksikön mukana. Vain harvoin hän oli saattanut mennä suoraan kohteeseen. Polvijärvi sijaitsi 45 kilometrin etäisyydellä Joensuusta, jolloin viranomaisvastuu oli ollut käytännössä yksikönjohtajalla.

$20c

E on kertonut toimineensa palomies-sairaanhoitajana Kiteen paloasemalla vuosina 2012–2016. E oli tehnyt yksikönjohtajavarallaoloa Kiteen paloasemalle vuodesta 2008 lukien. Varallaolovuoron aikana oli tullut pelastus- ja ensivastetehtävien lisäksi vastata kuntalaisten puheluihin ja hoitaa turvapuhelinhälytyksiä. Lähtövalmiusaika oli ollut asemapalveluohjeen (K1) ja ensihoito-ohjeen (K2) mukainen viisi minuuttia eikä muuta aikaa ollut ilmoitettu. Asia oli käyty vuosittain läpi. Ohjeet olivat olleet työvuorolistan vieressä aseman ilmoitustaululla. Virve-hälytykseen oli tullut vastata välittömästi ja ryhdyttävä pukeutumaan ja samalla kuuntelemaan lisäohjeita. Varallaolijan oli tullut siirtyä paloasemalle ja lähdettävä asiamukaisella kalustolla kohteeseen ensimmäisen yksikön mukana. Jos varallaolija oli ajanut matkalla paloasemalle kohteen ohi, hän oli jäänyt kohteeseen ja ilmoittanut siitä muille miehistön jäsenille. Kaikki hälytykset oli otettava vastaan, ellei kyse poikkeuksellisesti ollut vikahälytyksestä.

E oli oleskellut varalla ollessaan pääsääntöisesti kotonaan, joka sijaitsi noin kolmen kilometrin päässä paloasemasta. Hälytykselle ehtiäkseen oli tullut olla kelistä riippuen enintään viiden kilometrin etäisyydellä paloasemasta. E:llä oli joskus ollut pelastusauto käytössään, mikä oli helpottanut paloasemalle siirtymistä. Omia asioita autolla ei ollut saanut kuitenkaan hoitaa, ja talvella oli tarvinnut huolehtia auton lähtökunnossa pitämisestä. E oli käyttänyt väliasua tai palveluasua kotona ollessaan. Sammutuspuku hänellä oli ollut autossa.

E on todennut varallaolon vaikeuttaneen harrastusmahdollisuuksiaan ja olleen kuormittavaa, sillä koskaan ei ollut tiennyt, milloin hälytys tulisi. Varallaolo oli kuitenkin ymmärretty pakolliseksi osaksi työvelvoitteita, eikä työnantaja ollut tuonut esille, että varallaolo olisi vapaaehtoista. Vuorolistat oli tehty vuoden ajalle ja joka viides viikko oli ollut varallaoloa. E:lle ei ollut huomautettu hänen lähtövalmiusajoistaan. Hän oli osallistunut hälytyksille myös vapaa-ajaltaan, koska oli tiennyt, ettei miehistöä ollut aina riittävästi. Kiteellä oli tullut keskimäärin yksi hälytys kolmen vuorokauden aikana. E oli ollut tietoinen varallaolosta maksettavasta korvauksesta sekä siitä, että hälytyksestä lukien maksettiin työajan mukaista palkkaa.

J on kertonut toimineensa vuosina 2012–2016 ylipalomiehen ja palomestarin viransijaisena, palomestarina, paloaseman ryhmävastaavana ja valmiussuunnittelijan viransijaisena Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen palveluksessa. Hän oli tehnyt yksikönjohtaja-, palomestari- ja päällikkövarallaoloa. Yksikönjohtajavarallaoloa hän oli tehnyt Outokummun paloasemalla.

Hälytyksen tultua Virve-puhelimeen yksikönjohtajavarallaolijan oli tullut ottaa hälytys välittömästi vastaan ja tarkistaa mikä tehtävä oli kyseessä. Sen jälkeen oli tullut mahdollisimman nopeasti lähteä paloasemalle ja arvioida hälytykseen tarvittavat resurssit sekä miten kohteeseen parhaiten pääsisi. Paloasemalle saavuttuaan varallaolija oli pukeutunut, varustautunut ja lähtenyt yksikön mukana liikkeelle. Tarvittaessa hän oli ottanut yhtyettä päivystävään palomestariin. Yksikönjohtajavarallaolijan oli tullut lähteä kaikkiin hälytyksiin, ellei hälytyksen jälkeen ollut tullut peruutusviestiä. Yksikönjohtajavarallaolija oli lähtökohtaisesti yksikön tehokkaan toiminnan turvaamiseksi velvollinen lähtemään ensimmäisen yksikön mukana. Hän oli tehnyt tilannearviot ja kaikki tarvittavat ratkaisut sekä johtanut toimintaa.

Päivystävän palomestarin ja yksikönjohtajan välisen johtamisvastuun jakautumisesta J on kertonut, että pelastuslain mukaan pelastustoimintaa johti aina pelastusviranomainen. Siksi monissa pelastuslaitoksissa hälytys oli mennyt aina viranhaltijalle, joka usein oli ollut päivystävä palomestari. Välttämättä kaikki yksikönjohtajavarallaolijat eivät olleet pelastusviranomaisia. Jos yksikönjohtajavarallaolijalla oli pelastusviranomaisen status, usein johtovastuun ilmoitettiin olevan tällä yksikönjohtajalla. Jos päivystävä palomestari oli tehtävästä virallisesti vastuussa, hän ei kuitenkaan osallistunut välttämättä käytännön pelastustoimintaan kohteessa. Tilannepaikan johtajana toimi se varallaolija, joka kohteessa oli paikalla. Tämä J:n kertoma on ilmennyt myös vastaajan kirjallisesta todisteesta V10.

$20d

Varallaolo oli rajoittanut vapaa-ajan tekemisiä ja liikkumisaluetta, kun asemalla tuli olla vaaditussa ajassa. Varalla ollessa oli tullut lähtökohtaisesti olla paloaseman sijaintipaikkakunnalla eikä ainakaan kahdeksaa kilometriä kauempana paloasemasta. Polvijärvellä oli eräs palomies asunut noin 10 kilometrin päässä asemalta, eikä hän J:n mukaan tosiasiassa ollut voinut saapua asemalle viidessä minuutissa.

Varallaoloa oli pidetty yleisesti palomiesten keskuudessa rasittavana. Viranhaltija ei ollut voinut kieltäytyä varallaolosta työtään vaarantamatta. Asemavastaavana hän oli käynyt aiheesta palavereja, jotka eivät olleet kuitenkaan johtaneet mihinkään. Työnantaja oli vedonnut siihen, että jokainen oli antanut suostumuksensa varallaoloon (K6). Eräs työntekijä oli kieltäytynyt hänelle määrätystä varallaolovuorosta ja jättänyt sen tekemättä, mistä hänelle oli annettu varoitus (K7). J:n käsityksen mukaan varallaolovelvoitteesta ei voinut kokonaan vapautua kuin terveydellisistä syistä. Yksittäisiä vuoroja oli ollut mahdollista vaihtaa. Käytännössä oli syntynyt tilanteita, joissa varallaolijoita ei ollut ollut vuorossa riittävästi. Varallaolovuoroon oli tällaisessa tilanteessa yritetty saada vapaaehtoisia myös naapuripaikkakunnalta.

Pelastusjohtaja K on kertonut toimineensa Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen palveluksessa vuosina 2004–2005 Liperin paloasemalla lähiesimiestehtävissä palomestarina ja 2005–2018 pelastuslaitoksen valmiuspäällikkönä. K oli tehnyt varallaolon suunnittelua ja osallistunut itse varallaoloon uransa aikana, muun ohella ollessaan Liperin paloasemalla lähiesimiestehtävissä. Varallaolon periaatteet olivat pysyneet samanlaisina vuodesta 2004 lukien. Varallaolo oli vapaaehtoista eikä siihen voitu määrätä ketään, minkä vuoksi varallaolovahvuus ei ollut aina ollut palvelutasopäätöksen mukainen.

$20e

$20f

Yksikönjohtaja oli varallaoloaikana velvollinen olemaan toimintakuntoinen eli selvin päin, tavoitettavissa ja valmiina reagoimaan ottamalla hälytys vastaan ja siirtymällä paloasemalle tai kohteeseen. Varallaolo oli poikennut normaalista työajasta siten, että aktiivityöajalla oli tehty myös muita työvelvoitteita, kun taas varalla ollessa oli oltava pääsääntöisesti vain tavoitettavissa. Varallaolo-ohjeen mukainen viiden minuutin lähtövalmius ei ollut käytännössä toteutunut, mutta tästä ei ollut erikseen ketään sanktioitu. Kaikki olivat tienneet, että viisi minuuttia ei ollut ollut ehdoton raja tai sitova velvoite. Käytäntö oli aina ollut samankaltainen.

Oleskelupaikan suhteen ei ollut annettu mitään kilometrikohtaisia rajoituksia, vaan järkeviä etäisyyksiä oli arvioitu asemakohtaisesti. Toisella paikkakunnalla asuvaa ei ollut otettu tekemään varallaoloa yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Varallaolijoiden käytössä oli ollut pelastusauto, jolla oli saattanut esimerkiksi käydä kaupassa ja viedä lapset hoitoon. Rajoitteet ajankäytölle olivat olleet kaiken kaikkiaan pieniä. Varallaoloa oli tehty pelastuslaitoksessa yleisesti ammattietiikan ja lisäansioiden vuoksi. C, A ja B olivat vastanneet työvuorolistojen laadinnasta ja pystyneet esimiesasemassa vaikuttamaan varallaolovuorojen tekemiseen. Ennen vuotta 2016 ei yksittäisiä keskusteluja lukuun ottamatta ollut ollut erimielisyyksiä varallaolojärjestelmän noudattamisesta.

Vuonna 2016 oli varallaolo-ohjeistusta päivitetty ja lähtöaikavaatimukseksi kirjattu 15 minuuttia, mikä oli pitkälti vastannut vallitsevia käytäntöjä. Lähtöajat eivät olleet tuon jälkeen juurikaan muuttuneet, mikä K:n mukaan kertoi siitä, että ammattietiikan mukaisesti hälytystehtävään pyrittiin lähtemään mahdollisimman nopeasti.

Pelastuspäällikkö L on kertonut, että vuosina 2012–2016 hänen virkatehtäviinsä olivat kuuluneet pelastuslaitoksen talous- ja henkilöstöhallintoon liittyvät tehtävät ja muun ohella toimintavalmiusaikojen toteutumisen valvonta. L on kertonut varallaolon luonteesta ja siihen liittyvistä velvoitteista pääosin samalla tavoin kuin K. Lisäksi hän on kertonut, että virka-ajan ulkopuolella hälytyksille lähtevä yksikkö oli muodostunut vapaalla olevista päätoimisista palomiehistä, vapaaehtoisesta sivutoimisesta henkilöstöstä ja näiden lisäksi 1–2 varallaolijasta. Yksikönjohtajavarallaolija oli ikään kuin takapäivystäjän asemassa, ja oli nimetty sitä varten, että yksiköllä oli esimies, joka ohjasi henkilöstöä ja jakoi työtehtävät. Myös yksikönjohtaja oli saattanut tulla vapaalta.

Asemapalveluohjeen (K1) mukainen viiden minuutin lähtövalmiusaika oli L:n mukaan vanhaa perua oleva tavoiteaika, joka oli toteutunut vain 30 prosentissa tapauksista (V3). Suurin osa lähdöistä oli toteutunut 5–10 minuutissa. Varallaolijat olivat olleet tietoisia ajan tavoitteellisuudesta sekä siitä, että viiden minuutin lähtöaikaa oli käytännössä mahdotonta saavuttaa ja että sen toteutumista ei seurattu yksittäisten työntekijöitten osalta.

Vilkkain asema oli ollut Kitee, jonne oli tullut hälytystehtävä keskimäärin joka kolmas vuorokausi. Valtimolle ei ollut tullut edes joka viikko ja Polvijärvelle ehkä kerran viikossa. Enon paloasemalla oli ollut hälytyksiä joka neljäs tai viides vuorokausi. Nurmeksessa oli ollut viikoittain noin kaksi tehtävää. Hammaslahdella oli ollut tehtäviä joka viides tai kuudes vuorokausi. Suurin osa hälytystehtävistä oli sijoittunut neljänteen riskiruutuun, jonne ajomatka oli pitkä. Lähtöajoissa ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia sen jälkeen, kun asemapalveluohjeen mukainen lähtövalmiusaika oli muutettu 15 minuuttiin vastaamaan vallitsevaa käytäntöä.

Varallaolo oli mahdollistanut normaalin elämän, eikä L:n tietoon ollut tullut, että varallaolo olisi koettu palomiesten keskuudessa kuormittavaksi. Varallaolijoilla oli halutessaan ollut käytössään päivystysauto, jolla oli saattanut mennä suoraan onnettomuuspaikalle. Verottajalta oli haettu tulkinta, jonka mukaan autoa oli lupa käyttää vähäisessä määrin myös omiin ajoihin. Henkilökunta oli ollut tietoinen tästä. L:n tehdessä päällikkövarallaoloa Kontiolahden kunnan alueella vuosina 2012–2016 sallittu liikkumisalue oli ollut kunnan alue, kun päivystysajoneuvo oli ollut käytössä.

$210

Varallaolosta kieltäytyminen ei ollut johtanut varoitukseen tai irtisanomiseen. Eräälle palomiehelle annettu varoitus (K7) oli liittynyt muun ohella siihen, että hän oli jättänyt tulematta työvuoroluettelossa jo vahvistettuun varallaolovuoroon. Kyseinen henkilö ei ollut vuosina 2009–2016 tehnyt yhtään varallaolovuoroa. Myös ensihoitajalle annetussa varoituksessa (K8) oli kyse tilanteesta, jossa tämä oli kieltäytynyt työvuorolistassa vahvistetusta varallaolovuorosta. Kyseistä ensihoitajaakaan ei ollut velvoitettu varallaoloon.

$211

$212

Palopäällikkö N on kertonut toimineensa Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella vuosina 2013–2014 palotarkastajana ja vuosina 2015–2016 vastaavana asemamestarina Outokumpu-Polvijärvi-Liperin alueella. N oli itse tehnyt yksikönjohtajavarallaoloa vuosina 2013–2016. Polvijärven ja Enon asemat olivat N:lle tutut, koska hän oli toiminut niissä asemamestarin ja palomestarin sijaisena. Hänen virkatehtäviinsä oli kuulunut muun ohella varallaololistojen tekeminen ja niiden hyväksyminen. C oli ollut N:n esimies vuonna 2015, B ja A olivat olleet hänen kollegoitaan ja D, G ja H hänen alaisiaan Polvijärven asemalla.

Yksikönjohtajavarallaolijalla tuli olla mukana Virve-puhelin ja matkapuhelin. Varalla ollessa oli ollut mahdollisuus käyttää päivystysautoa. Hälytykseen oli ollut velvollisuus vastata ja siitä olivat alkaneet työtehtävät. N oli saanut tehdä varallaoloa Outokummun alueella kotoaan käsin 17 kilometrin päästä paloasemasta. Tuolloin hänellä ei ollut ollut mahdollisuuksia ehtiä asemalle viidessä minuutissa kuten asemapalveluohjeeseen oli kirjattu. N:n käsityksen mukaan viiden minuutin lähtöaikavaatimus oli ollut vanhentunut. Sitä ei ollut valvottu eikä varallaoloa olisi voitu tehdä niin kaukaa käsin kuin N oli tosiasiassa tehnyt, jos viiden minuutin lähtövalmiusaika olisi ollut yksikönjohtajavarallaolijaa sitova. N:n esimies oli tuolloin ollut C, eikä tämä ollut tuonut N:lle esiin viiden minuutin lähtövalmiusaikaa. Varallaoloon liittyvissä velvoitteissa ei ollut N:n tiedon mukaan ollut asemakohtaisia eroja muilta osin kuin varallaolon suunnittelussa ja rytmityksessä.

Polvijärvellä varallaololista oli laitettu seinälle ja jokainen oli saanut merkitä listaan, minkä viikon oli halunnut olla varalla. Enossa asemamestarit A ja B olivat suunnitelleet varallaololistat ja merkinneet ensimmäisenä ne viikot, jotka itse olivat halunneet ottaa (V6). Ensivastetehtävissä varallaolovelvoitteet olivat olleet samansisältöiset kuin pelastustehtävissäkin. Päivystäessä oli saattanut joskus tulla paikkakuntalaisilta puhelimitse ilmoituksia esimerkiksi risujen polttamisesta. Polvijärvellä oli tullut hälytyksiä varalla ollessa noin kerran viikossa.

$213

$214

$215

Varallaolijalta oli yleisesti ottaen edellytetty sitä, että hän oli toimintakuntoinen ja saapuvilla. Järjestelmään oli sisäänrakennettu ajatus siitä, että hälytykselle tuli aina lähteä viivytyksettä. Varallaolon velvoittavuudesta tai lähtöaikavaatimuksesta ei ollut ollut erimielisyyksiä. Paikallisesti oli käyty keskusteluja varallaolokorvauksen suuruudesta. Q oli 2010-luvulla ollut mukana myös Kuntatyönantajien taustatyöryhmässä, jossa oli aina ennen uuden sopimuskierroksen alkamista käyty läpi sopimuksiin liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Työryhmässä ei ollut käyty keskustelua varallaolosta.

Pelastuslaitoksen toiminnan suunnittelua ohjasi paitsi lainsäädäntö myös muun ohella sisäministeriön toimintavalmiuden suunnitteluohje. Pelastuslaitoskohtaisesti oli laadittu pelastuslaitoskohtaiset palvelutasopäätökset, joissa päätettiin strategisella tasolla, miten pelastustoiminta järjestettiin. Sillä ei asetettu velvoitteita yksittäisille viranhaltijoille.

$216

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen varallaolojärjestelmästä 1.1.2012–30.4.2016

Yleistä yksikönjohtajan varallaolosta

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella Nurmeksen, Hammaslahden, Kiteen, Enon ja Polvijärven paloasemilla on pelastushenkilöstön työ ollut kanteessa tarkoitettuna ajanjaksona päivätyötä, jossa työvuorot on laadittu useimmiten maanantaista torstaihin kello 8 ja 16 väliselle ajalle ja perjantaisin kello 8 ja 14.15 väliselle ajalle. Koska pelastuslaitoksella työskentelevät ovat olleet paloasemalla työvuorossa vain arkipäivisin, pelastusvalmius muuna aikana on hoidettu siten, että osa henkilöstöstä on ollut varalla arki-iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Varallaoloaika on ollut viikon pituinen jakso, tai viikko on jaettu kahteen osaan vastauksesta ilmenevällä tavalla. Varallaoloviikko on pääsääntöisesti toistunut noin neljän viikon välein. Osa varallaolossa tulleista hälytyksistä on ollut ensivastetehtäviä. Varallaolijoille on maksettu varallaolokorvaus, jonka suuruus on ollut 30 prosenttia perustuntipalkasta.

Tässä asiassa on kyse yksikönjohtajavarallaolosta. Varallaolon aikana tulleessa hälytystilanteessa kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden ja työntekijän tehtävänä on ollut toimia pelastusyksikön esimiehenä, ottaa tehtävä vastaan ja johtaa oman paloasemansa ja yksikkönsä henkilöstön toimintaa. Yksikön ovat muodostaneet 1–2 varallaolijan lisäksi sivutoimiset palomiehet ja vapaalla olevat vakinaiset palomiehet, jotka ovat myös saaneet tiedon hälytyksestä ja lähteneet tehtävään vapaaehtoisesti. Kantajan henkilötodistelun perusteella yksikönjohtajavarallaolijoiden lähtövalmiuden kannalta merkitystä ei kuitenkaan ole ollut sillä, onko tehtävään lähtenyt myös sivutoimisia tai vapaalla olevia palomiehiä. Tämä on uskottavaa ottaen huomioon heidän tehtävänsä yksikönjohtajina.

$217

Vastauksessa on tuotu esiin, että kaikki pelastuslaitoksen niin kutsutuilla päiväasemilla työskentelevät viranhaltijat ovat viran vastaanottaessaan olleet tietoisia siitä, että toimialan luonteen vuoksi valmiutta on ylläpidettävä myös virka-ajan ulkopuolella tietyllä järjestelmällä, käytännössä varallaolojärjestelmällä. Edelleen vastauksessa on todettu, että pelastuslaitoksella varallaololla on pitkät perinteet, ja se on aina kuulunut ja kuuluu pelastustoimen tehtävien luonteeseen. Henkilötodistelun perusteella varallaolosta on kuitenkin voinut jättäytyä kokonaan pois esimerkiksi terveydellisestä syystä. Viranhaltijoiden ja työntekijöiden käsitys on kuitenkin ollut, että varallaolosta ei ole voinut jättäytyä kokonaan pois ilman hyväksyttävää syytä.

Työvuorolistaan vahvistettu varallaolovuoro on sen sijaan velvoittanut kuten muutkin työvuorot, ja vahvistetun vuoron tekemättä jättäminen on katsottu palvelussuhteen velvoitteiden rikkomiseksi. Yksittäisiä vuoroja on sinänsä voinut vaihtaa, jos tilalleen on saanut sijaisen, ja toisaalta ketään ei ole määrätty olemaan varalla, jos esimerkiksi sairaustapauksen vuoksi valmius on jäänyt vajaaksi. Lisävahvuutta on tällöin saatettu pyytää saman palvelualueen sisältä. (K5, K7, K8, V11, V12.) Selvitetyksi on tullut, että varallaolovuoroja on pääsääntöisesti suunniteltu yhteistyössä henkilöstön kanssa. A, B ja C ovat esimiesasemassaan olleet itse suunnittelemassa varallaololistoja.

Asiassa on tullut selvitetyksi, että palomiehet ovat perustellusti kokeneet varallaolon kuuluneen heidän virkavelvollisuuksiinsa. Arvioitaessa sitä, onko varallaoloksi luettu aika tullut lukea työajaksi, merkitystä ei ole annettu sille, että varallaolo on perustunut vapaaehtoisuuteen (Matzak C-518/15). Yhtä lailla sekään, että varallaolosta ei ole voinut kieltäytyä, ei voi johtaa siihen, että varallaolo olisi luettava työajaksi. Arvioitaessa työhön sidonnaisuutta varallaoloaikana ei myöskään sillä ole merkitystä, että varallaolijat ovat itse saaneet vaikuttaa varallaolovuorojen sijoitteluun. Edelleen varallaolon mahdollinen kuormittavuus ei johda siihen, että varallaoloaika tulisi lukea työajaksi (KKO 2015:49).

Varallaolijan velvoitteista

Työnantaja on velvoittanut varallaolijoita pitämään mukanaan viranomaisverkon puhelinta (Virve) ja matkapuhelinta, johon on saattanut tulla esimerkiksi turvapuhelinhälytyksiä sekä ilmoituksia tai kyselyjä yksittäisiltä kuntalaisilta. Hälytyskeskuksen hälytys on tullut Virve-puhelimeen, ja varallaolijalla on ollut velvollisuus vastata siihen välittömästi. Työaika on alkanut hälytyksestä. Vastaajan ja kuultavan mukaan varallaolijan on tullut osallistua hälytykseen, jos hälytys on edellyttänyt lähtemistä onnettomuuspaikalle. Joitakin vikahälytyksiä lukuun ottamatta sellaisia hälytystehtäviä ei ole kuitenkaan selvitetty olleen, joihin varallaolijan ei olisi ollut tarvetta lähteä.

Henkilökohtaiset suojavarusteet on säilytetty paloasemalla tai pelastuslaitoksen autossa. Varallaolijat ovat hälytyksen saatuaan siirtyneet paloasemalle, pukeutuneet suojavarusteisiin ja siirtyneet sen jälkeen paloautoon. Kun miehistö ja tarvittava varustus on ollut koossa, hälytysajoneuvo on lähtenyt paloasemalta ja yksikön lähtövalmiudesta on ilmoitettu hätäkeskukseen. Vaihtoehtoisesti varallaolijat ovat voineet ajaa onnettomuuspaikalle suoraan käytössään olleella päivystysautolla, jolloin he ovat pukeneet päälleen autossa säilytetyt suojavarusteet. Kantajan henkilötodistelun perusteella yksikönjohtajavarallaolijat ovat saattaneet mennä suoraan kohteeseen lähinnä sellaisessa tilanteessa, jossa onnettomuuspaikka on ollut lähempänä kuin paloasema. Pääsääntöisesti he ovat kuitenkin ajaneet ensin paloaseman kautta ja lähteneet ensimmäisen yksikön mukana kohteeseen.

$218

Asiassa on selvitetty, että edellä mainitut ohjeet ovat olleet esillä työpaikan seinällä tai ilmoitustaululla, ja ohjeita on ainakin joillakin paloasemilla käyty yhdessä läpi säännöllisin väliajoin. Ohjeiden mukainen varallaolovelvoitteen sisältö on käyty läpi työnantajan kanssa jo työhaastatteluvaiheessa. Kantajan todistelusta on ilmennyt, että työnantaja on eri yhteyksissä myös vedonnut ohjeisiin (K5, K6). Näin on kertonut esimerkiksi todistaja J.

$219

Työnantajapuolen todistajien mukaan lähtövalmiusaika on ennen vuotta 2016 ollut käytännössä 15 minuuttia ja ohjeistusta on vuonna 2016 päivitetty vastaamaan tuota vallitsevaa käytäntöä. Joensuun kaupungin viranhaltijapäätöksen 20.4.2016 liitteenä olevasta varallaolo-ohjeesta (K9) ilmenee, että 1.5.2016 lukien pelastusryhmänjohtajan on A- ja B-kiireellisyysluokan tehtävissä tullut olla viimeistään 15 minuutin kuluttua hälytyksestä paloasemalla tai pelastusyksikön mukana.

Asiassa on esitetty kirjallista todistelua toteutuneista lähtöajoista. Ajoneuvojen lähtöaikoja koskevasta tilastosta varallaoloaikana vuosilta 2012–2015 (V3) sekä asemakohtaisista raporteista (V9) ilmenevät asemakohtaisesti toteutuneet ensimmäisen yksikön lähtöajat viiden minuutin vaihteluvälillä. Asiakirjasta V3 ilmenee, että hieman alle 30 prosentissa kaikista hälytyksistä lähtöaika on ollut 0–5 minuuttia. Suurimmassa osassa hälytyksiä eli hieman alle 60 prosentissa lähtöaika on ollut 5–10 minuuttia. Noin kymmenessä prosentissa hälytyksistä lähtöaika on ollut 10–15 minuuttia ja hieman alle neljässä prosentissa hälytyksistä se on ollut yli 15 minuuttia. Asiakirjasta V9 ilmenee yhtä lailla, että suurin osa lähdöistä on tapahtunut 5–10 minuutin välillä. Tarkemmin paloasemakohtaiset lähtöajat ilmenevät todisteesta V4. Tämän asiakirjan mukaan vuosina 2012–2015 varallaoloaikainen ensimmäisen yksikön keskimääräinen lähtöaika on ollut nyt käsiteltävinä olevilla paloasemilla noin kuusi minuuttia.

Toteutuneiden lähtöaikojen perusteella voidaan todeta, että suurimmassa osassa hälytyksistä paloauto on lähtenyt liikkeelle ainakin kymmenen minuutin kuluessa hälytyksestä. Työnantajapuolen henkilötodistelussa esiin tullutta väitettä siitä, että lähtöajat olisivat ennen vuotta 2016 olleet 15 minuuttia ja että ohjeistusta on vuonna 2016 päivitetty vastaamaan vallitsevaa käytäntöä, ei kirjallisen todistelun perusteella voida siten pitää uskottavana. Sen sijaan toteutuneet lähtöajat puhuvat sen puolesta, että varallaolijat ovat mieltäneet varallaolo-ohjeeseen kirjatun vaatimuksen saapua viidessä minuutissa paloasemalle heitä velvoittavaksi.

Työnantajapuoli on vedonnut siihen, että edellä selostetut lähtöajat ovat koskeneet ensimmäisen yksikön lähtöaikaa paloasemalta, eikä yksikönjohtajavarallaolijan ole tarvinnut olla tuon ensimmäisen yksikön mukana, vaan hän on voinut mennä myös suoraan onnettomuuskohteeseen. Edellä on kuitenkin jo todettu, että kantajan henkilötodistelun perusteella yksikönjohtajavarallaolijat ovat ainakin kanteessa tarkoitetuilla paloasemilla tosiasiassa menneet varallaolo-ohjeen mukaisesti hälytyksen saatuaan paloasemalle ja lähteneet sieltä kohteeseen ensimmäisen paloasemalta lähteneen yksikön mukana, ellei kohde ole poikkeuksellisesti ollut ”matkan varrella”. Esimerkiksi J on uskottavasti kertonut, että yksikönjohtajan kulkeminen yksikkönsä mukana on ollut yksikön tehokkaan toiminnan turvaamiseksi perusteltua. Selvää on, että varallaolija ei ole voinut ajaa onnettomuuspaikan ohitse matkallaan paloasemalle.

Työtuomioistuin toteaa, että työnantajan velvollisuutena on selvittää työntekijöille varallaoloa koskevat keskeiset velvoitteet. Jos työntekijällä on perusteltu syy olettaa, että varalla ollessaan hänellä on tietynsisältöisiä velvollisuuksia, työnantajan on katsottu kantavan riskin siitä, että se ei ole selvittänyt työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin (ks. TT 2019:91, TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34).

$21a

Edellä lausutusta poiketen työtuomioistuin katsoo C:n osalta, että siltä osin kuin hän on suorittanut varallaoloa Hammaslahden paloasemalle ja oleskellut silloin kotonaan 14 kilometrin päässä asemalta hänen perusteltuna käsityksenään ei ole voinut olla, että hänen tulee olla viidessä minuutissa lähtövalmiina mainitulla paloasemalla. Tuo aika on ollut pikemminkin noin kymmenen minuuttia.

Varallaolojärjestelmän suunnittelu operatiivisella tasolla

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen toimintaa operatiivisella tasolla ovat ohjanneet paitsi pelastustoimintaa ja ensivastetoimintaa koskeva lainsäädäntö myös sisäasiainministeriön vuonna 2012 antama suunnitteluohje (K10, V14) ja maakunnan tasolla pelastuslaitoksen palvelutasopäätös (V1, V8).

$21b

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksissä 2010–2013 (V8) ja 2014–2017 (V1) määritellään pelastuslaitoksen pelastustoimen toimintavalmiutta. Toimintavalmiusajat ovat palvelutasopäätöksissä samat kuin sisäasiainministeriön suunnitteluohjeessa (K10, V14) paitsi siltä osin kuin palvelutasopäätöksen mukaan vähimmäistavoitteena on, että kiireellisissä pelastustehtävissä ensimmäinen yksikkö saavuttaa toimintavalmiusaikatavoitteen vähintään 90 prosentissa (V8) ja 70 prosentissa (V1) tehtävistä riskiluokissa I–III.

Asemakohtaisista riskiruuduista (V13) ilmenee, että kaikilla nyt käsiteltävänä olevilla asemapaikoilla on ollut II-, III- ja IV-riskiruudun alueita. Näistä II-riskiruudun alueet ovat sijainneet paloaseman välittömässä läheisyydessä. Riskiruutujen merkitys asiassa on kuitenkin vähäinen jo siitä syystä, että kantajan henkilötodistelun perusteella varallaolijan on ollut hälytyksen saatuaan vaikea arvioida, missä riskiruudussa kohde on sijainnut. Koska III- ja IV-riskiruudut ovat sijainneet kauempana paloasemalta, ajoaika paloasemalta kohteeseen on tällöin kestänyt kauemmin ja vaikuttanut siten toimintavalmiusaikaan.

$21c

Työtuomioistuimen johtopäätökset

KVTES:n mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Varallaololla taas tarkoitetaan sitä, että työntekijän on oltava vapaa-ajallaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi.

Edellä todetusti työaikadirektiivi asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Edellä selostetun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella direktiivissä tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat sellaiset varallaolojaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne kokonaisuutena vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti työntekijän mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä tarkoitettua työaikaa.

Kokonaisarviota tehtäessä on ensinnäkin otettava huomioon varallaolijalta edellytetty valmiusaika (reaktioaika), jolla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka kuluessa hänen on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön, mikä yleensä edellyttää häneltä työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista. Jos tuo valmiusaika on kohtuullinen ja mahdollistaa siten henkilökohtaisten ja sosiaalisten aktiviteettien suunnittelun, kyse ei ensi näkemältä ole työajasta. Jos tuo aika on vain muutamia minuutteja, päivystysjaksoa on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan työaikana, koska tällöin varallaolija saadaan käytännössä hyvin helposti luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa.

Huomioon on tarvittaessa otettava yhtäältä myös muut työntekijälle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka työntekijälle on myönnetty. Reaktioaikaan liittyvistä velvoitteista merkityksellinen on muun ohella erityisesti työntekijän velvollisuus pysyä kotona hälytystä odottaessaan tai se, että hänellä on oltava erityiset varusteet, kun hänen on saavuttava työpaikalle tai kohteeseen. Työntekijälle myönnettyjen järjestelyjen osalta merkityksellinen on työntekijän käyttöön mahdollisesti annettu päivystysauto, joka mahdollistaa nopean liikkumisen etuoikeuksia ja kulkuoikeuksia hyödyntäen, tai se, että työntekijällä on mahdollisuus vastata työnantajan kutsuihin poistumatta oleskelupaikastaan.

Toiseksi on otettava huomioon se, miten usein keskimäärin kyseinen työntekijä tavallisesti tosiasiallisesti työskentelee kunkin päivystysjaksonsa kuluessa. Jos työntekijä päivystysjaksoinaan kutsutaan keskimäärin usein suorittamaan työtehtäviä, jotka yleensä eivät ole lyhytkestoisia, varallaoloaika kokonaisuudessaan on lähtökohtaisesti työaikadirektiivissä tarkoitettua työaikaa. Se, että hälytyksiä tulee keskimäärin vain harvoin, ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että varallaoloa olisi pidettävä lepoaikana, jos valmiusajan vaikutus on sellainen, että se riittää rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti varallaolijan mahdollisuutta käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista.

$21d

$21e

Varallaolijat ovat kantaneet mukanaan Virve-puhelinta ja matkapuhelinta. Mukana on pidetty myös väliasua ja asemapalveluasua. Suojavarusteita on säilytetty pelastusautossa tai paloasemalla. Hälytyksiä on varallaoloaikana selvitetty tulleen Enon paloasemalla keskimäärin yksi hälytys viidessä vuorokaudessa, Kiteen paloasemalla yksi hälytys kolmessa vuorokaudessa, Nurmeksen paloasemalla yksi hälytys neljässä vuorokaudessa ja Polvijärven paloasemalla yksi hälytys seitsemässä vuorokaudessa. Yksikönjohtajan velvollisuuksiin on pelastusjohtaja K:n kertomin tavoin kuulunut myös ryhmänsä johtaminen tarvittaessa radioteitse. Myös hätäkeskus on saattanut antaa lisäohjeita ennen paloasemalle saapumista. Koska kyse on ollut yksikönjohtajasta, tehtävän muutoinkin kiireellinen luonne on korostunut.

Työtuomioistuin katsoo, että olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon lyhyt valmiusaika A:han, B:hen, D:hen, E:hen, F:ään ja G:hen varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet ovat vaikuttaneet objektiivisesti ja erittäin huomattavasti heidän mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin heiltä ei ole edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Myös C:n osalta näin on katsottava ainakin siltä osin kuin hän on tehnyt varallaoloa Nurmeksen paloasemalle. Varallaoloaika on siten tältä osin luettava kokonaisuudessaan työajaksi.

C on suorittanut varallaoloa Nurmeksen ohella myös Hammaslahden paloasemalle, jolloin hän on työnantajan suostumuksella voinut oleskella varalla ollessaan kotonaan 14 kilometrin päässä paloasemalta. Hänen on siten täytynyt ymmärtää, että kirjallisessa varallaolo-ohjeessa asetetussa velvoitteessa, jonka mukaan asemalle on tullut saapua viidessä minuutissa hälytyksestä, on ollut Hammaslahdella joustoa. Edellä todetusti tuon ajan on katsottava olleen pikemminkin noin kymmenen minuuttia ottaen huomioon, että C:lle on annettu käyttöön pelastusajoneuvo. Koska olosuhteita on arvioitava kokonaisuutena, huomioon on otettava myös se, että C on edellä selostetusti ollut yksikönjohtajana velvollinen hoitamaan hälytystehtävään liittyviä asioita tarvittaessa myös radioteitse. Hammaslahden asemalla on varallaoloaikana selvitetty tulleen keskimäärin noin yksi hälytys viikossa.

$21f

Oikeudenkäyntikulut

Asian käsittelyn jatkuessa oikeudenkäyntikuluista ei ole tarpeen lausua tässä vaiheessa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:lle 1.1.2012–30.4.2016, B:lle 1.1.2012–30.4.2016, C:lle 1.1.2012–30.4.2016, D:lle 1.1.2012–30.4.2016, E:lle 1.1.2012–30.4.2016, F:lle 1.1.2012–31.7.2015 ja HeG:lle 1.1.2012–30.4.2016 Joensuun kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Kyse on ollut varallaolosta

$224

Ottaen huomioon sopimusmääräysten sanamuoto ja pitkään vallinnut käytäntö, jonka palkansaajajärjestöt ovat hyväksyneet, on selvää, että sopijaosapuolten tarkoitus on ollut sekä paikallisella tasolla että keskustasolla, että nyt arvioitavana olevan kaltaisessa tilanteessa on ollut kysymyksessä KVTES:n III luvun 5 §:n mukainen vapaamuotoinen varallaolo ja että siitä suoritetaan mainitun määräyksen mukainen korvaus. Erityisesti on huomioitava, että palkansaajajärjestöjen tulkinta on vuosikausien ajan ollut yhteneväinen työnantajan tulkinnan kanssa. Järjestöt ovat riitauttaneet varallaolon vasta sen jälkeen, kun korkein oikeus antoi varallaoloon liittyen tuomion KKO 2015:48. Siten kaupungin noudattama soveltamiskäytäntö, jota ei ole aikaisemmin riitautettu, on muodostunut määräyksen tarkoitusta vastaavaksi vakiintuneeksi tulkinnaksi.

Kantaja on ryhtynyt vaatimaan jälkikäteisiä korvauksia sillä perusteella, että vuosikymmeniä noudatettua järjestelyä, jonka sisällöstä on valtakunnallisesti ja paikallisesti vallinnut yksimielisyys, olisi tulkittava takautuvasti toisin. Ennen tähän kanteeseen johtanutta paikallisen ja keskustason erimielisyyttä sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen määräyksen sisällöstä kanteessa mainitut henkilöt eivät ole väittäneet, että varallaolojärjestelmään liittyisi jotakin epäselvyyttä tai että se kuormittaisi heitä jotenkin erityisesti tai haittaisi vapaa-ajan viettoa.

Työaikalain ja KVTES:n sopimusmääräysten mahdollistaman varallaolon tarkoituksena on turvata sellaisten palveluiden häiriötön saanti, jotka ovat tarpeen kansalaisten hengen, terveyden sekä omaisuuden ja ympäristön suojaamiseksi. Varallaolo on voitava järjestää palo- ja pelastustoimessa siten, että pelastustehtävään lähdetään nopeasti hälytyksen saapumisen jälkeen myös tilanteessa, jossa viranhaltija/työntekijä itse järjestää asumisensa siten, että koti ei sijaitse pelastuslaitoksen lähettyvillä.

Kaupunki ei ole edellyttänyt viiden minuutin tai alle 90 sekunnin lähtövalmiusaikaa

Varallaolo Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella merkitsee varautumista onnettomuustilanteisiin myös normaalin virka-ajan ulkopuolella. Varallaolojärjestelmällä pyritään varmistamaan, että onnettomuuden sattuessa koko pelastuslaitoksen alueella on aina henkilöitä, jotka olisivat valmiudessa lähtemään auttamaan hädässä olevaa ihmistä tämän asuinpaikasta riippumatta. Lähes aina varallaolossa olevien lisäksi hälytyksille osallistuu myös muita, ei-varallaolossa olevia henkilöitä samalta asemapaikalta.

Pohjois-Karjalan palvelutasopäätökseen vaikuttavat sisäministeriön antamat pelastuslaitoksia koskevat toimintavalmiuden suunnitteluohjeet. Pelastustoimen toimintavalmius määritellään niin sanottujen riskiruutujen perusteella. Arvioidun riskitason perusteella riskiruudulle (1 km x 1 km alue) määritellään riskiluokka. Valmiusaika riskiruuduille on seuraava.

$225

Riskiruutujen perusteella arvioidaan kunkin alueen valmiuden tarve. Kanteessa mainittujen henkilöiden varallaololla katetulla alueella ei ole lainkaan I-luokan riskialuetta. I-riskiluokan alueella sijaitsevat Joensuun ja Lieksan paloasemat, joissa henkilöstö ei ole lainkaan varallaolossa vaan paloasema on jatkuvasti miehitettynä. Näillä paloasemilla työvuorossa olevalla miehistöllä on yhden minuutin lähtövalmiusaika. Kanteessa mainituilla henkilöillä ei ole ollut tällaista lähtövalmiusaikavaatimusta.

II-luokan riskialueella, johon osa vaatimuksentekijöiden varalla ololla katettu alue (esimerkiksi taajama) kuului, pelastusmuodostelmat ja niiden toimintavalmiudet suunniteltiin siten,

että kiireellisissä pelastustehtävissä ensimmäinen yksikkö saavuttaa onnettomuuskohteen riskialueittain pääsääntöisesti valtakunnallisesti asetettujen toimintavalmiusaikatavoitteiden

mukaisesti. II-luokan riskialueella tuo tavoite on kymmenen minuuttia. II-riskialueet sijaitsevat hyvin lähellä paloasemia, jolloin ajoaika paloasemalta kohteeseen on vain 1–3 minuuttia. Sisäministeriön ohjeen mukaan tavoite tulee saavuttaa 50 prosentissa hälytyksistä, jolloin varallaoloaikaiselle saapumisajalle on muodostunut joustoa. Tämä jousto on huomioitu myös Pohjois-Karjalan palvelutasopäätöksessä. Toimintavalmiusaikoja tarkastellaan maakunnallisesti mukaan lukien ympärivuorokautisesti miehitetyt paloasemat, ja ne koskevat kaikkia hälytyksiä eli myös niitä aikoja, jolloin paloasemilla on ollut normaali miehitys normaalissa työajassa.

Pelastuslaitoksen pelastusviranomainen on määritellyt hälytysvasteet eli sen, mitä palokuntia ja mitä kokoonpanoa käytetään erilaisissa hälytystilanteissa. Hätäkeskus toimii näiden hälytysvasteiden mukaisesti. Hätäkeskus hälyttää annetun ohjeen mukaisesti oman riskiarviointinsa perusteella joko ryhmän, joukkueen tai komppanian hätäilmoituksesta saamiensa tietojen perusteella. Paloasemilta lähdetään hälytykseen hälytysajoneuvolla, joka määräytyy tilanteen ja tehtävän mukaan (esimerkiksi sammutusauto, säiliöauto, nostolava-auto).

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen oman vuosien 2014–2017 palvelutasopäätöksen mukaan pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö saavuttaa kiireellisissä pelastustehtävissä riskiruudulle asetetun toimintavalmiusaikatavoitteen vähintään 70 prosentissa tehtävistä riskiluokissa I–III.

Olennaista asiassa on se, että pelastuslaitoksen edellä esitetty toimintavalmiusaika on eri asia kuin se, mitkä ovat olleet yksittäisen varallaolijan velvoitteet varallaolon aikana. Palvelutasopäätös ei ole sama asia kuin yksittäisen varallaolijan tosiasiallinen varallaolo-ohjeistus tai varallaolovelvoitteet. Yksittäisen varallaolijan osalta ei ole määritelty sitä, missä ajassa hänen tulee saavuttaa onnettomuuspaikka. Lisäksi on huomioitava, että toimintavalmiusaikaa mitataan vain kiireellisissä tehtävissä, joita ovat noin 60 prosenttia kaikista pelastustoimen tehtävistä.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen asemapalveluohjeen 1.4.2004 mukaan yksikön P4/P5 varallaolijan (yksikönjohtaja) on oltava hälytyksestä viiden minuutin kuluessa asemapaikalla tai ilmoittauduttava yksikköineen hätäkeskukseen. Käytännössä ei ole kuitenkaan edellytetty, että yksikönjohtaja on saapunut paloasemalle. Yksikönjohtaja-varallaolija on voinut ilmoittautua hätäkeskukseen käytössään olleesta päivystysautosta, eikä hänen saapumisensa paloasemalle ole ollut välttämätöntä, koska myös muita miehistö-varallaolijoita on osallistunut hälytykseen. Varallaolija on voinut harkintansa mukaan ajaa suoraan onnettomuuspaikalle. Käytännössä yksikönjohtaja-varallaolija on näin ollen voinut viettää aikaansa paikkakuntakohtaisella alueella, jossa henkilö on varallaolossa. Mikäli hän on ajanut suoraan onnettomuuspaikalle, hänen on tullut saavuttaa se pääsääntöisesti kymmenen minuutin kuluessa hälytyksestä.

Varallaolijan on edellytetty vastaavan välittömästi hälytykseen. Hänen on tullut osallistua hälytykseen, mikäli hälytys on edellyttänyt lähtemistä onnettomuuspaikalle. Vastuu hälytyksestä on ollut aina päivystävällä palomestarilla.

$226

Kanteessa mainituilla henkilöillä on pääsääntöisesti ollut varalla ollessaan käytössään pelastuslaitoksen auto, jota he ovat voineet käyttää myös omien asioiden hoitamiseen. He ovat hälytyksen saatuaan voineet mennä joko suoraan pelastuskohteeseen tai paloasemalle, josta on lähdetty pelastuskohteeseen. Niissä tilanteissa, joissa henkilöllä ei ole ollut käytössään pelastuslaitoksen autoa, hän on hälytyksen saatuaan mennyt paloasemalle.

Pelastustoiminnan luonne huomioiden joka kerta luonnollisesti pyritään siihen, että pelastuskohde saavutetaan palvelutasopäätöksen mukaisessa tavoiteajassa. Tavoiteaika on kuitenkin ainoastaan tavoite, eikä se ehdottomasti sido henkilöstöä eikä varallaolijaa. Ottaen huomioon esimerkiksi eri vuodenajat ja vuorokaudenajat tavoitteisiin ei käytännössä aina päästä. Jokaisen yksittäisen tehtävän toteutuneet toimintavalmiusajat tiedetään varmuudella vasta tilanteen jälkeen. Liikkeellelähtö varallaolopaikasta vaihtelee muun ohella sääolosuhteiden mukaan. Tämä on hyväksyttävää, ja riittävää on, että kohteeseen lähdetään niin pian kuin se on mahdollista olosuhteet huomioon ottaen. Vuosina 2012–2015 Enon, Hammaslahden, Kiteen, Outokummun, Nurmeksen ja Polvijärven paloasemilla viiden minuutin lähtöaika on toteutunut noin kolmasosassa lähdöistä.

Pelastustoiminnan luonteeseen ja toimintakulttuuriin sekä toimintaan osallistuvien henkilöiden etiikkaan kuitenkin kuuluu mahdollisimman nopea lähteminen kiireelliseen pelastustehtävään. Varallaolijan lähtövalmiusajalla ei ole käytännössä merkitystä, koska pelastustoimen ammattilainen lähtee tehtävään ammattietiikkansa perusteella mahdollisimman nopeasti riippumatta siitä, onko hän varalta vai osallistuuko hän hälytykseen vapaa-ajaltaan. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksessa 1.5.2016 toteutettu varallaolo-ohjeen lähtövalmiusajan muuttaminen viidestä minuutista 15 minuuttiin ei ole käytännössä muuttanut paloasemien toteutuneita lähtöaikoja.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen alueella on asemapaikkoja, joilla on käytössä varallaolojärjestelmä ja paikkoja, joilla tällaista järjestelmää ei ole. Lähtöajat molemmilta asemapaikoilta kiireellisiin tehtäviin ovat kuitenkin miltei samat. Nopeus on aina ollut yksi niistä pelastustoiminnan arvoista, joihin siihen osallistuvat henkilöt ovat sitoutuneet riippumatta siitä, mitä on edellytetty. Vaatimuksentekijöiden varallaolo ei rinnastu työaikaan lähtövalmiuden ja työhön sidonnaisuuden perusteella.

Pelastuslaitoksella varallaololla on pitkät perinteet. Se on aina kuulunut ja kuuluu pelastustoimen tehtävien luonteeseen. Kaikki pelastuslaitoksen niin kutsutuilla päiväasemilla työskentelevät viranhaltijat ovat viran vastaanottaessaan olleet tietoisia siitä, että toimialan luonteen vuoksi valmiutta on ylläpidettävä myös virka-ajan ulkopuolella tietyllä järjestelmällä, käytännössä varallaolojärjestelmällä.

Käytännössä varallaolo missä tahansa ammatissa on jossain määrin sitovaa. Varallaolo tarkoittaa yksittäisen viranhaltijan kannalta sitä, että vapaa-aikaa on vietettävä varallaolon ehdoin. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi päihteiden käyttö varallaoloaikana ei ole mahdollista edes vähäisissä määrin. Lisäksi on ymmärrettävää, että esimerkiksi yksilön liikkumisalue rajautuu varallaolon aikana. Näistä vapaa-ajan käytölle aiheutuneista rajoituksista johtuen viranhaltijalle on suoritettu varallaolosta KVTES:n mukainen korvaus.

Kanteessa mainitut henkilöt ovat varallaoloaikana osallistuneet myös ensivastetehtäviin. Varallaoloa koskevat velvollisuudet ovat olleet kanteessa mainitulla henkilöillä samat riippumatta siitä, onko varallaoloaikana ollut kyseessä pelastustoimen tehtävä vai ensivastetehtävä. Ensivastetehtävässä lähtövalmiusaikavaatimus ei ole ollut väitetyllä tavalla tosiasiassa välitön.

Varallaolovuorojen suunnittelu ja toistuvuus

Varallaolovuorojen suunnittelu on tehty yhteistyössä henkilöstön kanssa. Aseman esimiehenä toimiva viranhaltija on ollut viime kädessä vastuussa varallaolovuorojen suunnittelusta, mutta käytännössä suunnittelussa on otettu huomioon myös henkilöstön toiveita. Varallaolovuorojen suunnitteluvaiheessa henkilöstö on voinut laajasti vaikuttaa varallaolon määrään ja ajoittumiseen. Varallaolovuorojen jakautumisen periaatteista on keskusteltu työyhteisöissä. Myös henkilöstön erilaiset yksityiselämän tilanteet on huomioitu joustavasti.

Kanteessa mainituista henkilöistä A, B ja C ovat työnantajan edustajina itse suunnitelleet varallaololistat. Käytännössä vielä työvuorolistan julkaisemisen jälkeenkin on voitu vaihtaa työvuoroja keskenään. Osavuorojen tai kokonaisten vuorojen vaihtaminen alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ei ole ollut harvinaista.

Varallaolovuorojen suunnittelussa on ollut jonkin verran paloasemakohtaista vaihtelua:

Hammaslahden asemalla, jolla C on toiminut palomestarina, varallaolo on suunniteltu seitsemän viikon ajanjaksona, joka on annettu henkilöstölle tiedoksi kahta viikkoa ennen aloituspäivämäärää. Varallaoloon osallistunut henkilöstö on voinut tehdä listaan muutoksia ja vaihdoksia itsenäisesti. Päivystysvuorot ovat jaksottuneet arkisin kello 16–08 kukin päivä erikseen ja viikonloppuisin pe–ma.

Enon paloasemalla, jolla A on toiminut palomestarina ja B asemamestarina, jokainen varallaoloon osallistuva on saanut merkitä päivystyslistaan, milloin haluaa päivystää. Varallaololista on toteutettu niin sanotulla avoimen listan periaatteella. A ja B ovat varallaololistan vahvistajina varanneet itselleen sopivat varallaolovuorot ensimmäisinä (näkyy koneellisena merkintänä listassa), ja muut ovat voineet valita jäljelle jääneistä vuoroista itselleen sopivat.

Kiteen paloasemalla, joka on ollut E:n asemapaikka, virassa ja toimessa olleet henkilöt on merkitty varallaololistan mukaiseen vapaamuotoiseen varallaoloon vapaaehtoisuuteen perustuen.

Polvijärvellä, joka on ollut D:n, F:n ja G:n asemapaikka, varallaolovuorot on suunniteltu kuukaudeksi kerrallaan ja alustava vuoroluettelo on julkaistu henkilöstölle hyvissä ajoin ja viimeistään kahta viikkoa ennen aloitusajankohtaa. Henkilöstö on voinut itsenäisesti vaihtaa ja muuttaa vuorojaan sopimalla keskenään muutoksesta ja kirjaamalla sen näkyviin varallaololuetteloon.

Kanteessa mainittuja henkilöitä ei ole pakotettu osallistumaan varallaoloon. Henkilöstö on voinut vaikuttaa siihen, milloin ja missä laajuudessa osallistuvat varallaoloon. Varallaolovuorosta on tullut velvoittava vasta työvuorolistan vahvistamisen jälkeen, mutta senkin jälkeen vuoroa on voinut vielä vaihtaa/muuttaa. Varallaolotuntien määrässä on ollut merkittäviä eroja eri henkilöiden välillä. Varallaolosta kieltäytyminen ei ole johtanut varoitukseen.

Varallaolo on toteutettu pääsääntöisesti kahdella eri tavalla siten, että varallaoloaika on ollut viikon pituinen jakso tai viikko on jaettu kahteen osaan.

1. Varallaolo on alkanut maanantaina työvuoron päätyttyä ja se on jatkunut seuraavan viikon maanantain työajan alkamisajankohtaan. Perjantaista maanantaiaamuun varallaolo on muodostanut katkeamattoman jakson ja arkipäivänä sen on katkaissut normaali työaika, jolloin paloasemalla on ollut henkilöstö työvuorossa.

2. Ensimmäisessä osassa varallaoloaika on alkanut maanantaina työvuoron päättymisen jälkeen ja se on jatkunut perjantain työvuoron alkamiskohtaan. Maanantaista perjantaihin varallaolon on katkaissut normaali työaika, jolloin paloasemalla on ollut henkilöstö työvuorossa. Toisessa osassa viikonlopun varallaolo on alkanut perjantaina työvuoron päätyttyä ja se on jatkunut katkeamattomasti seuraavan viikon maanantaihin työajan alkamiskohtaan.

A:ta, C:tä ja B:tä ei ole yksipuolisesti määrätty varallaoloon. He ovat toimineet paloaseman esimiehinä ja ovat itse suunnitelleet varallaololistan paloasemalleen. He ovat näin ollen voineet täysin itsenäisesti määritellä ne varallaolon ajankohdat ja määrän. Myöskään muita kanteessa mainittuja henkilöitä ei ole yksipuolisesti määrätty varallaoloon vaan varallaolosta on sovittu esimiehen kanssa.

$227

Varallaolossa mukana pidettävät työvälineet ja toimimisvelvollisuus hälytystilanteessa

Varallaoloaikana kanteessa tarkoitettujen henkilöiden ei ole edellytetty pitävän, eivätkä he ole myöskään pitäneet mukanaan työtehtävissä tarvittavia varusteita. Heillä on ollut mukanaan ainoastaan matkapuhelin ja Virve-puhelin eli päivystyksessä käytettävä viranomaisverkon puhelin, joilla hälytykset ovat tulleet. Varallaolijan on tullut kuunnella hälytyskeskuksen viesti, vastata siihen ja toimia sen mukaisesti. Hälytys on tullut kaikille varallaolijoille yhtäaikaisesti. Mikäli hälytys on koskenut varallaolijaa ja edellyttänyt lähtöä onnettomuuspaikalle, hänellä on hälytyksen saatuaan ollut velvollisuus lähteä onnettomuuspaikalle tai paloasemalle, josta on tapahtunut lähtö onnettomuuspaikalle. Varusteet ja välineet ovat olleet paloasemalla tai varallaoloaikana käytössä olleessa päivystysautossa.

Hälytysten toistuvuus varallaoloaikana

Ottaen huomioon hälytystaajuus varallaoloaikana työhön sidonnaisuus varallaoloaikana on ollut vähäinen. Varallaolon ei näin ollen voida katsoa muodostuvan työajaksi myöskään siitä

syystä, että hälytykset olisivat toistuneet tiheästi.

Pelastustoimen tehtävät varallaoloaikana vuosilta 2012–2017 Enon, Kiteen, Nurmeksen, Hammaslahden ja Polvijärven asemilla ilmenevät toimintavalmiusraporteista. Varallaoloaikaisia hälytyksiä on ollut asemilla keskimäärin seuraavasti:

Eno: 1 hälytys/5 vuorokautta (A ja B)

Kitee: 1 hälytys/3 vuorokautta (E)

Nurmes: 1 hälytys/4 vuorokautta (C)

Hammaslahti: 1 hälytys/8 vuorokautta (C)

Polvijärvi: 1 hälytys/7 vuorokautta (D, G, F)

A:lla on 1.1.2012–30.4.2016 ollut yhteensä 98 hälytystä, joista on maksettu ylityökorvauksia yhteensä noin 181,5 tuntia.

B:llä on 1.1.2012–30.4.2016 ollut yhteensä 176 hälytystä, joista on maksettu ylityökorvauksia yhteensä noin 299 tuntia.

C:llä on 1.1.2012–30.4.2016 ollut yhteensä 79 hälytystä, joista on maksettu ylityökorvauksia yhteensä noin 112 tuntia.

E:llä on 1.1.2012–30.4.2016 ollut yhteensä 80 hälytystä, joista on maksettu ylityökorvauksia yhteensä noin 117 tuntia.

F:llä on 1.1.2012–31.7.2015 ollut yhteensä 36 hälytystä, joista on maksettu ylityökorvauksia yhteensä noin 47,5 tuntia.

G:llä on 1.1.2012–30.4.2016 ollut yhteensä 29 hälytystä, joista on maksettu ylityökorvauksia yhteensä noin 37 tuntia.

Vapaa-ajanvietto varallaoloaikana

Kanteessa mainituilta henkilöiltä ei ole edellä selvitetty lähtövalmiusaika huomioiden edellytetty, että he olisivat viettäneet varallaoloaikaansa paloasemalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

A, B, D, E, F ja G ovat tarkastelun kohteena olevana ajanjaksoa varallaoloa suorittaessaan asuneet 1,5–4 kilometrin etäisyydellä pelastuslaitoksesta, johon he ovat varallaoloa suorittaneet. He ovat varalla ollessaan viettäneet aikaa vapaasti varallaoloalueellaan muun muassa omassa kodissaan.

A on asunut 3,5 kilometrin päässä Enon paloasemalta, B on asunut 3,5 kilometrin päässä Enon paloasemalta, C on asunut 14 kilometrin päässä Hammaslahden paloasemalta ja 1 kilometrin päässä Nurmeksen paloasemalta, D on asunut 4 kilometrin päässä Polvijärven paloasemalta, E on asunut 3 kilometrin päässä Kiteen paloasemalta, F on asunut 1,5 kilometrin päässä Polvijärven paloasemalta ja G on asunut 2 kilometrin päässä Polvijärven paloasemalta.

Kaikki vaatimuksentekijät ovat varalla ollessaan viettäneet aikaa vapaasti varallaoloalueellaan (esimerkiksi kunta, taajama tai muu sellainen) muun muassa omassa kodissaan. He ovat näin olleen voineet liikkua omassa henkilökohtaisessa elinympäristössään. Kaupunki ei ole valvonut henkilön oleskelupaikkaa varallaolon aikana eikä ole myöskään millään tavalla rajoittanut heidän liikkumistaan. Liikkumisaluetta on rajoittanut ainoastaan se, että on ehdittävä pääsääntöisesti kymmenessä minuutissa onnettomuuspaikalle. Kaupunki ei ole ottanut kantaa siihen, missä paikassa vaatimuksentekijän tulee olla varallaoloaikana. Ottaen huomioon vaatimuksentekijöiden asemapaikat, jotka kaikki ovat maaseutumaisia taajamia, on liikkumisalue varallaoloaikana ollut laaja. Liikkumisaluetta on laajentanut myös se seikka, että kaikilla vaatimuksentekijöillä on pääsääntöisesti ollut varallaoloaikanaan päivystysauto, jota on voinut käyttää myös henkilökohtaiseen asiointiin.

C on tarkastelun kohteena olevana ajanjaksona asunut noin 14 kilometrin etäisyydellä Hammaslahden paloasemalta, johon hän on varallaoloa suorittanut. Hän on työskennellyt vuosina 2012–2014 usealla paloasemalla, joista osa on sijainnut lähempänä hänen kotiaan. Hän on suorittanut varallaoloa myös Nurmeksen paloasemalla, josta hän on asunut noin 1 kilometrin etäisyydellä. Myös hän on voinut varallaoloaikanaan viettää aikaa myös omassa kodissaan. Kaupunki on ollut tietoinen siitä, että C viettää varallaoloaikaansa kotonaan ja että hänellä ei ole edellytyksiä saapua esimerkiksi Hammaslahden paloasemalle viidessä minuutissa hälytyksestä. Kaupunki on hyväksynyt tämän. Tämä on ollut mahdollista, koska hälytystilanteessa paloasemalle on saapunut muuta henkilöstöä, joka ei ole varalla ja joka on lähtenyt hälytykseen vapaa-ajaltaan. C on halunnut osallistua varallaoloon edellä mainitusta huolimatta ja se on hänelle sallittu.

Kanteessa mainituilla henkilöillä ei ole ollut varallaoloaikana mitään pelastuslaitoksen työtehtäviä eikä työhön liittyviä velvollisuuksia. Varallaolon aikana he ovat voineet muun ohella olla ja liikkua vapaasti alueellaan: olla kotona ja tehdä kotiasioita esimerkiksi perheen kanssa tai kutsua vieraita kylään, harrastaa liikuntaa sekä muuta toimintaa tai tehdä muita asioita, joista on nopeasti irrottauduttavissa. Erilaisten asioiden hoito lähitaajamassa/ kunnan alueella on ollut mahdollista. He ovat voineet muun muassa käydä kaupassa ja muutoin liikkua valitsemallaan alueella. Rajoituksena vapaa-aikaan vaatimuksentekijän on tullut olla toiminta-alueellaan, toimintakuntoinen (kuten päihteetön) ja valmiina ottamaan omaa toimintaa koskevat hälytykset vastaan.

Kanteessa mainitut henkilöt ovat varallaoloaikana voineet valintansa mukaan oleskella myös paloaseman tiloissa, joissa he ovat voineet viettää aikaa myös vapaa-ajallaan. Yleisesti palomiehillä on mahdollisuus muun muassa remontoida ja kunnostaa omia autoja ja muita laitteita paloasemalla, ja siellä vietetään vapaa-aikaa ja urheillaan. Varallaoloaikana paloaseman tiloissa voi siis viettää tavanomaista vapaa-aikaa. Se, ovatko vaatimuksentekijät viettäneet vapaa-aikaa paloasemalla, ei ole tiedossa eikä todennettavissa.

Asiaa tarkasteltaessa huomioitavaa on, että pelastustehtävissä lähtökohtana on, että kohteeseen ajetaan nopeudella 1 km/min. Tämä antaa varallaolijalle mahdollisuuden olla varalla ollessaan laajalla alueella. Huomioitavaa on myös se, että palomiehen ammattitaitoon kuuluu nopea lähtö ja palomiehet ovat jo pelastuslainkin perusteella velvollisia pelastustehtäviin ilman mitään varallaoloa.

Oikeudenkäyntikuluista

Vaikka kanne menestyisi, asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja KT:llä on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin, joten asianosaiset tulee siinä tapauksessa määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Jatkokäsittely

Asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimen puheenjohtajan erikseen määräämällä tavalla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Pekka Pärnänen puheenjohtajana sekä Outi Anttila, Tuija Wilska, Mika Lallo, Anu-Tuija Lehto ja Ari Komulainen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.