Turun HO 6.7.2018 129461 – Oikeudenkäynnin kesto

Ratkaisun keskeinen sisältö

A oli rikosasiassa sekä vastaajana että asianomistajana. A:n vaatimusta hyvityksestä hänen asianomistajana esittämänsä korvausvaatimuksen ratkaisemisen viivästymisestä ei voitu hylätä sillä perusteella, että hänen rangaistustaan oli jo alennettu oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella.

Oikeudenkäynnin kestona huomioon otetun ajan katsottiin alkaneen korvausvaatimuksen vireilletulosta käräjäoikeudessa. Oikeutta hyvitykseen ei ollut.

Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa

Oikeudenkäynti hovioikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja B:lle rangaistusta muun muassa törkeästä petoksesta, jonka asianomistaja A oli. Syytteessä tarkoitetut teot liittyivät läheisesti toisiinsa. Asianomistaja A esitti rikokseen perustuvan korvausvaatimuksen B:tä kohtaan.

Oikeudenkäynnin viivästyttyä muista kuin A:sta johtuneista syistä A vaati rangaistuksensa alentamista viivästymisen perusteella. Lisäksi A vaati taloudellista hyvitystä hänen asianomistajana esittämänsä korvausvaatimuksen ratkaisemisen viivästymisestä.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeän velallisen epärehellisyyden ja B:n syyksi muun muassa törkeän petoksen, jonka asianomistaja A oli, sekä velvoitti B:n korvaamaan A:lle tälle rikoksella aiheuttamansa taloudellisen vahingon. Käräjäoikeus alensi A:n rangaistusta neljällä kuukaudella oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi ja hylkäsi A:n hyvitysvaatimuksen sillä perusteella, että hänet tuomittiin asiassa rangaistukseen, jota oli jo alennettu oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Timo Kokkomäki.

A vaati muun muassa, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta oikeudenkäynnin viivästymisestä sillä perusteella, että hänen asianomistajana esittämänsä vaatimus oli ratkaistu vasta 2,5 vuotta sen vireilletulon jälkeen.

Syyttäjä vaati muun muassa, että A:n valitus hylätään perusteettomana.

Hyvitysvaatimuksen osalta hovioikeus lausui seuraavan.

A on esittänyt oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslaki) 7 §:ssä tarkoitetun vaatimuksen sillä perusteella, että hänen asianomistajana kohdassa 10 esittämänsä vaatimuksen ratkaiseminen on viivästynyt.

Hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa asianomistajan vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa. Saman lain 4 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan lisäksi huomioon Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1990) 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista.

Saman lain 6 §:n 4 momentin mukaan oikeutta hyvitykseen ei ole siltä osin kuin rangaistusta alennetaan tai hallinnollista seuraamusta lievennetään viivästymisen perusteella. Säännöstä koskevien esitöiden (HE 233/2008 vp s. 26) mukaan oikeutta rahahyvitykseen ei ole siltä osin kuin rangaistusta alennetaan viivästymisen perusteella. Rikosasian viivästyminen hyvitettäisiin vastaajalle edelleen ensisijaisesti rangaistusta lieventämällä tai alentamalla.

Lain esitöistä käy ilmi, että 4 momentin rajoitussäännöstä ei ole laadittu pitäen silmällä tilannetta, jossa sama henkilö on sekä asianomistajana että vastaajana asiassa ja jossa asian käsittely viivästyy. Siten säännös ei rajoita asianomistajan oikeutta saada hyvitystä viivästyksestä tällaisessa tilanteessa. A:n vastaajan asemassa esittämä vaatimus rangaistuksen alentamisesta viivästyksen vuoksi ja hänen asianomistajana esittämänsä vaatimus hyvityksestä hänen korvausvaatimuksensa ratkaisemisen viivästyksen vuoksi ovat kaksi toisistaan erillistä vaatimusta, jotka perustuvat eri säännöksiin ja jotka on siten ratkaistava toisistaan erillään.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisussa Nousiainen v. Suomi 23.2.2010 on todettu (kohta 20) huomioon otettavan ajan alkaneen tapauksessa siitä, kun rikosasian asianomistajat ovat kertoneet esitutkinnassa aikeistaan vaatia vastaajilta korvauksia rikosprosessin yhteydessä.

Lakivaliokunta on käsitellyt lain soveltamisalan laajentamista koskevan hallituksen esityksen (HE 85/2012 vp) johdosta antamassa mietinnössään (LaVM 13/2012 vp s. 3) kysymystä siitä, tulisiko hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohtaa oikaista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön vuoksi. Mietinnössä on päädytty pitämään edelleen perusteltuna, että oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa asianomistajan korvausvaatimuksen osalta asian vireilletulosta tuomioistuimessa.

Hovioikeus toteaa, että hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohta on sanamuodoltaan yksiselitteinen, eikä sitä voida muuttaa toiseksi perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan keinoin (vrt. I-SHO 2018:2).

Säännöksen jättäminen soveltamatta perustuslain 106 §:n nojalla ei sekään voi tulla kysymykseen ottaen huomioon lakivaliokunnan kannanotto, jonka jälkeen EIT:n ratkaisukäytäntö ei ole muuttunut. Kysymys säännöksen perustuslainmukaisuudesta ei ole ollut Nousiainen v. Suomi -ratkaisun jälkeen perustuslakivaliokunnan arvioitavana.

Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on siten alkanut siitä, kun A:n vaatimus on tullut vireille käräjäoikeudessa.

A:n vaatimuskirjelmä on päivätty 5.3.2015. Asia on käräjäoikeudessa ratkaistu 6.10.2017. Asian laatuun ja laajuuteen nähden vaatimuksen ratkaiseminen ei ole kestänyt niin kauan, että A:lla olisi oikeus lain tarkoittamaan hyvitykseen.

Hovioikeudenneuvos Leena Virtanen-Salonen

Hovioikeudenneuvos Kari Lahdenperä

Hovioikeudenneuvos Virpi Vuorinen

Valmistelija: Hovioikeuden esittelijä Johannes Koskenniemi

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnetty 27.11.2018

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 7.1.2020 KKO:2020:2